Tempuista hienoin...

(Sekä kuvasta että sanasta)

Käteni hikosivat huomaamattani. Yritin tolkuttaa itselleni, ettei mitään hätää ollut, hermoilin aivan turhasta. Pakotin hengitykseni rauhoittumaan, yritin ajatella kauniita, rauhallisia, tasapainoisia ajatuksia… Turhaan. Sysäsin hermostuneesti välineen kauemmaksi itsestäni.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Miksi minulle aina käy näin? Miksi tämä muilta onnistuu, mutta ei minulta? Olen harjoitellut tätä jo kuukausia, pikku hiljaa olen kasvattanut taitoa, kehittänyt tasapainoa, noussut vähä vähältä ylemmäs… enkä edelleenkään ole varma itsestäni, en luota taitoihini.

 

Kävelin hetken rauhoittaakseni itseäni. Pyyhkäisin hermostuksissani kasvojani ja jäin tuijottamaan sormiani. Tämäkin vielä… kaivoin taskustani kankaisen nenäliinan, pyyhin sormiani siihen ja kuivasin nihkeitä kämmeniäni. Sormeni tärisivät tuskin havaittavasti, ja tunsin, kuinka taas uusi hikikarpalo karkasi hiusrajastani ja valui ilkeästi niskaan ja takin kauluksen alle.

 

Ei tästä tule nyt mitään, en saa itseäni rauhoittumaan, ajattelin, ja olin jo luovuttaa. Mutta silloin kuulin korvissani Mestarin äänen: "Sinun pitää löytää tasapaino. Luovu liian raskaista ajatuksista, pyyhkäise mielestäsi pois epäröinti, ja löydät tasapainon." Hymähdin ääneen. Mestari ja hänen mantransa. Tasapaino. Niin helppo sana, ja niin vaikea saavuttaa.

 

Otin välineen uudelleen käteeni. Suljin silmäni ja hain muististani kuvaa, hetkeä, jolloin olin onnistunut. Ajatuksissani se oli niin helppoa, niin nopeaa, niin sulavaa. Pieni ponnistus, ja siinä se oli! Tasapaino!

 

Avasin silmäni. Ensin en tajunnut, missä olin, vaan katsoin ällistyksissäni alaspäin. Pyörä oli siellä missä pitikin, puolitoista metriä alapuolellani. Jalkani tekivät itsestään pientä heijaavaa liikettä pitääkseen minut tasapainossa, yhden pyörän varassa. Levitin käteni ja lensin taas – voi, miten minä lensinkään!

 

Yleisö puhkesi raikuviin kättentaputuksiin. Kadunvieressä seisova pieni tyttö katsoi silmät loistaen yksipyöräisellään liikkuvaa  ja tasapainottelevaa värikästä hahmoa, ja kuiskasi vieressään seisovan pienen pojan korvaan: "Eikös vain ollutkin hieno temppu, ihan kaikista hienoin temppu!"