Pelagia-huivi

Tämä huivi on oikeastaan vain sovellutus lempivirkkausmallistani, joka löytyy yleisesti kaikista virkkausmallioppaista. Mallivirkkauksessa aloitetaan virkkaamalla soveltuvan mittainen ketjusilmukkaketju, omissa huiveissani esim. noin 180-200 silmukkaa riippuen langan paksuudesta ja huivin halutusta loppupituudesta. Huomaathan, että ketjusilmukkaketju vetäytyy jonkin verran kasaan, eli ketjusilmukkaketjun pituus on pidempi kuin lopullisen huivin. Omat huivini on virkattu 4,5 mm:n ja 5 mm:n koukuilla Samos-langasta ja vastaavista, mutta langan valinnalla ei ole suurta merkitystä - kunhan saman huivin langat ovat suurinpiirtein saman vahvuisia (koukkusuositus esim. välillä 3,5 - 4,5 mm). Omissa huiveissani olen käyttänyt neljää eri väristä lankaa, ja niiden järjestyksen huivissa määrää oma värimaku ja -silmä. Sovella vapaasti, sekoita myös esim. sileitä ja hapsulankoja keskenään, leiki väreillä ja paksuuksilla!

Huivin perusohje:

Virkkaa langalla A haluamasi mittainen ketjusilmukkaketju, jätä reilun mittainen (n. 30 cm pitkä) aloituslanka riippuen siitä, minkä pituiset hapsut haluat huiviisi tehdä. Samos-langalla ja 4,5 mm:n koukulla minä saan 190 silmukalla n. 145 cm pitkän huivin, kun hapsuja ei lasketa mukaan pituuteen.

Kun ketjusilmukkaketjusi on riittävän pitkä, käänny ja aloita ensimmäinen varsinainen kerros tekemällä 1 ks neljänteen ketjusilmukkaan koukusta laskien. Tästä eteenpäin tee aina 1 kjs, jätä ketjusilmukkapohjasta yksi silmukka väliin ja tee seuraavaan ketjusilmukkaan taas 1 ks. Jatka näin kerroksen loppuun asti niin, että viimeisen ketjusilmukkaan tulee 1 ks. Jos silmukkamäärä ei lopussa mene tasan, älä välitä siitä, vaan tee joka tapauksessa loppuun asti 1 kjs, 1 ks -virkkausta. Katkaise käyttämäsi lanka niin, että jätät ainakin 30 cm mittaisen pätkän. Ota seuraava lanka (B), jätä reilu aloituspätkä roikkumaan ja virkkaa 2 kjs edellisen kerroksen viimeiseen kiinteään silmukkaan. Jatka sitten virkkausmallia 1 kjs, 1 ks siten, että teet aina 1 ks:n edellisen kerroksen ketjusilmukan ali. Muista, että kerroksen päättää aina 1 ks. Jätä taas riittävän pitkä lopetuslanka hapsua varten.

Jatka näin kerroksia aina yhdellä värillä kerrallaan ja jätä kumpaankin päähän riittävän pitkä aloitus- ja lopetuslanka. Aloita kerrokset virkkaamalla 2 kjs ensimmäisen kiinteään silmukkaan tai aloitusketjusilmukkalenkkiin, ja katso, että aloitat uuden värin aina siitä päästä, mihin viimeksi lopetit.

Hapsut muodostuvat virkkaamalla kerroksen alkuun ja loppuun virkatut ketjusilmukkaketjuiksi, omissa huiveissani ketjun pituus on 11 kjs. Vedä viimeinen silmukka kireälle ja leikkaa jäljellejäävä lanka noin sentin mittaiseksi. Voit tehdä hapsuistasi yhtä pitkät tai vaikka jokaisesta eripituisen, miten vain haluat. Tai voit jättää hapsut myös virkkaamatta. Varmista silloin niiden pitävyys solmimalla kahden kerroksen langat yhteen umpisolmuille ja leikkaa langat yhtäpitkiksi. Itse tapaan virkata langanpäät ketjusilmukkaketjuiksi työn edetessä, niin langat eivät sotkeudu koko ajan työtä tehdessä. Näin huivi valmistuu nopeasti ja päättelyt tulevat tehdyiksi samalla.

Itse yleensä teen huiveistani symmetrisiä eli  lopetan samalla langalla kuin aloitin ja noudatan värijärjestystä, kuten esim. tässä sinisävyisessä huivissa: kerroksien järjestys on: A (ketjusilmukat), A, B, C, D, B, C, D, A, B, A, B, A, D, C, B, D, C, B, A, A (lopetuskerros piilosilmukoin).

Kun huivissasi on riittävän monta kerrosta (muistathan, että huivi ei pingotuksessakaan saa kovin suuresti lisää kokoa, joten tee riittävästi kerroksia), tee viimeinen kerros viimeistä edellisellä lankavärillä siten, että käännyt ja aloitat kerroksen vain yhdellä ketjusilmukalla ja kiinteän silmukan sijaan käytät piilosilmukkaa, eli et tee langankiertoa, vaan vedät langan suoraan aloitussilmukan läpi. Tee kerros muuten samoin kuin edellisetkin eli 1ps, 1kjs.

Jos olet virkannut huivisi aloitus- ja lopetuslangat ketjusilmukkahapsuiksi jo työn edetessä, huomaat nyt, että aloituskerrokselta puuttuu hapsut, samoin viimeiseltä kääntymiskerrokselta. Symmetrian vuoksi tee myös näihin kohtiin hapsut. Jätä n. 30 cm:n mittainen aloituspätkä, vedä lanka koukulla silmukaksi sopivasta kohdasta kerroksen päässä ja virkkaa jättämäsi pätkä sopivan mittaiseksi ketjusilmukkahapsuksi. Sitten vedä uusi silmukka samasta kohtaa läpi ja virkkaa vielä toinen ketjusilmukkahapsu, katkaise lanka ja vedä kireälle. Siisti hapsujen päät, kostuta niin halutessasi huivi ja pingota se yön yli kuivumaan halutulle kireydelle.

Jos et halua tehdä huivia jämälangoista vaan hyödynnät esim. valmista raitalankaa, tee hapsut jälkikäteen samalla menetelmällä.

Alla olevassa huivissa on käytetty selvästi paksumpia lankoja, isompaa koukkua ja hapsut on jätetty virkkaamatta. Mukana on myös hapsulankaa.

Bandanna-pipon ohje



Tämä bandannapipo syntyi, kun myssyviikkojen oheiskisassa kaivattiin poikapipoja.

Oma mallipiponi on tehty sopivaksi esikoiseni (9 v) päähän, mutta kokoa on helppo muokata pipon saajapojalle soveliaaksi - ja koska pipo "sovitetaan" päähän sopivaksi kiinnitysnauhoilla, ei koon kanssa tarvitsekaan olla turhan tarkkana. Mallipipo on virkattu vanhasta novitan Bluesista virkkuukoukulla 3,5 mm, ja jos langan vaihtaa hieman ohuempaan ja ottaa koukun 3 mm, tulee koosta jo sopivampi esim. 4-5 -vuotiaan päähän.

Ja sitten asiaan eli ohjeistukseen: Virkkaa aloitusketjuksi 5 kjs ja sulje piilosilmukalla ympyräksi. Virkkaa aloitusympyrään ensin 4 kjs (= 1p + 1kjs) ja tee sitten 1p, 1kjs vielä 11 kertaa (12 pylvästä).
2. krs: 3kjs (1. p), sen jälkeen *2 pylvästä jokaiseen ketjusilmukkaväliin, 1 pylväs pylvään päälle* x 3, sen jälkeen 1 kjs, 1 pylväs aina pylväiden välisen kjs:n kohdalle (toista 5 kertaa), sitten toista * * x 3 ja vielä 1 kjs, 1 pylväs aina pylväiden välisen kjs:n kohdalle x 5, 1 kjs ja yhdistä piilosilmukalla 1. pylvään 3. silmukkaan.
3. krs: 3 kjs (1. p), tee 1 p samaan aloituskohtaan, tee pylväs jokaiseen pylvääseen ja 10. pylvääseen 2 pylvästä (yhteensä 12 pylvästä - tiiviimpi osio), sen jälkeen tee 1 kjs, 1 pylväs - joka toinen niin, että pylväs osuu pylväiden välisen ketjusilmukan kohdalle, joka toinen kerta niin, että pylväs virkataan pylvääseen, ja lopuksi vielä 1 kjs - (yhteensä 11 pylvästä - harvempi osio), toista vielä kertaalleen sekä tiiviimpi että harvempi osio, yhdistä piilosilmukalla 1. pylvään 3. silmukkaan.
4. krs: 3 kjs (1. p), tiiviimmässä osassa tee 1 p jokaiseen pylvääseen (12 p), ja harvemmassa osiossa tee 1 kjs, 1 p niin että pylväät tulevat alemman kerroksen pylväiden välissä olevan ketjusilmukan kohdalle (12 pylvästä), loppuun 1 kjs, toista tiivis osio kerran, toista harvempi osio kerran ja yhdistä piilosilmukalla 1. pylvään 3. silmukkaan.
5. krs: Tee kuten 4. krs, ainoa erotus, on että harvemmassa osiossa tulee 1 p lisää eli yhteensä 13 p.
6. krs: Tee kuten 3. krs. Tiiviimmissä osuuksissa lisää 2 pylvästä (= 14 p), harvemmissa osuuksissa tulee 1 pylväs lisää(= 14 p). Yhteensä kerroksessa tulisi olla 56 pylvästä.
7. krs: Tee kuten edellinenkin kerros, pylväitä yhteensä 62 (harvemmissa osuuksissa 15 p).
8. krs: Tee tiiviimmillä osuuksilla 1 p jokaiseen pylvääseen (=16 p), harvemmilla osuuksilla hyppää yli ensimmäisestä ja viimeisestä kjs-osuudesta ja tee 1 kjs, 1 p x 14 (=14 pylvästä).
9. krs: Tee tiiviimmillä osuuksilla 1 p jokaiseen pylvääseen (= 16 p), harvemmilla osuuksilla aloita pylväiden tekeminen ensimmäisestä kjs-osuudesta ja tee 1 kjs, 1 p x 15 (=15 p).
10. krs: Tee kuten 8. krs.
11. krs: Tee kuten 9. krs.
Aloita "hikinauhaosuuden" tekeminen: mallipipossani on jätetty tiiviimmässä osuudessa 4 pylvästä "kiristysvaraksi". Päätä itse kuinka suuren kiristysvaran haluat ja mene piilosilmukoilla esim. viidenteen pylvääseen kerroksen alusta laskien. Käänny, tee 1 kjs ja virkkaa 1 ks tiiviimmissä kohdissa jokaiseen pylvääseen ja harvemmissa kohdissa 1 ks jokaiseen kjs-väliin, 1 ks jokaiseen pylvääseen. Kerroksen päättyessä käänny, tee 1 kjs ja virkkaa seuraava kerros kiinteitä silmukoita. Omassa mallipipossani tein kiinteitä silmukoita alkuperäisellä silmukkamäärällä 3 kerrosta, sitten kavensin tasaisin välein n. 6 silmukkaa viimeisillä kolmella kerroksella, että hikinauhaosuudesta tuli napakka. 5. kerroksella virkkasin kerroksen loppuun ketjusilmukoita n. 35-40 kpl, ja palasin ketjua takaisin kiinteillä silmukoilla ja jatkoin 6. kerroksen toiseen päähän, tein samanlaisen kjs-ketjun (35-40 kjs), virkkasin siihen kiinteitä silmukoita ja yhdistin nauhan parilla piilosilmukalla hikinauhaosuuteen, katkaisin langan ja päättelin kaikki langanpäät siististi. Ja niin oli poikapiponi valmis!

Pipon voisi virkata kahdella eri värillä esim. niin, että kupu ja hikinauha ovat eri väriset tai raidoittaa koko pipon kahdella värillä. Tai tehdä hikinauhaosuuteen kirjovirkkausta. Tai kehitellä tiiviimpään osuuteen kiinnitettäväksi erilaisia virkattuja koristeita, kuten vaikkapa pääkallon, auton, lipun jne.

Tämä pipo soveltuu kesällä hellehatuksi, pitämään hiukset ja hiet poissa silmiltä. Se mahtuu mukavasti pyöräilykypärän alle, ja talvella se voi palvella vaikkapa lätkäkypärän alla lisäpehmikkeenä (kuten esikoisella - hänellä kun on nuo pitkähköt hiukset, jotka pitää saada pelatessa pois silmiltä... ). Jos haluaa suojata niskaa, voi niskaan virkata suojaavan "lärpäkkeen" - esikoisella sitä ei tarvita, kun hiukset suojaavat niskaa. ja uskaliaammat soveltajat voivat kehitellä eteen lipantynkääkin... =)