tai jos ei ole, niin ainakin ne pitäisi poistaa. Ainakin silloin, kun on sen yhden kerran vuodessa ollut rankemmin viihteellä perjantaina, ja keski-ikäiskaavan mukaan kankkusta riittää vielä maanantaillekin. Ja erityisesti on kannatettavaa niiden poistaminen silloin, kun koko viikonlopun kankkusen lisäksi vielä pitää tehdä käsitöitäkin pikkutunneille asti, vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi yrittää nukkua, että kankkunenkin jossain vaihteessa poistuisi. Kankkusen ainoa hyvä puoli on se, että mikäli se ei ole sitä surullisenkuuluisaa vatsankääntötyyppiä, niin ihan kohtuullisella jaffalääkityksellä kykenee kuitenkin lojumaan sohvalla kylpytakissa ja neulomaan jotain aivotonta. Kuten yours truly on tehnyt menneenä viikonvaihteena. Kankkustani en kadu, sillä silloin katuisin myös sitä edeltänyttä harvinaisen hulvatonta ja hauskaa perjantai-iltaa (kiitos vain vielä kerran, T...), jollaisia osuu keskiäkäisen kohdalle vain harvoin enää näinä vuosina.

Mutta tähän maanantaihin. Tällaisina päivinä ei aamulla pääse ajoissa sängystä ylös, varsinkin kun oma rakas perhe on kaukana viettämässä hiihtolomasta, eikä kukaan näin ollen läväytä makuuhuoneeseen valoja klo 06.15 puhtaita sukkia etsiessään, eikä kukaan ryömi kaiken tuplapeiton rohmuten äidin "niin ihanan lämpöiseen" kainaloon klo 06.30 (viimeistään). Herääminen on ihan oman tahdonvoiman varassa, ja se tahdonvoima on hiihtolomalla sekin... joten töihin pääsee ihan aamuliukuman viimeisillä hetkillä.

Kun on töihin päässyt, ei saa aikaan mitään. Koko ajan palelee, haukottelee ja ihmettelee, että miksi on ylipäätään vaivautunut nousemaan vuoteestaan ja lähtemään töihin -14 asteen pakkasessa. Kurkku on kipeä (liekö flunssaa vai vain perjantain jälkiseuraamuksia...), nenä vuotaa ja kaulahuivista on mahdoton luopua, vaikka työpaikan ilmastoidussa umpiossa on lämpöä ainakin +23 astetta. Joten sitä alkaa vain odotella iltapäivää ja kotiinlähtöä, viis saldoista. Onneksi - siis tosiaankin onneksi - tänään olisi muutenkin pitänyt lähteä hyvissä ajoin, sillä on aika mennä tuunauttamaan kuontalo uuteen uskoon.

No niin, riittävästi valitusta tälle päivälle. Käsitöihin palatakseni: eilinen autuaallinen kotonalojuminen (kylpytakissa koko päivän!) mahdollisti siis tuon nyt tuttavallisemman Kukkuu-jakun nimen saaneen käsityön valmistumisen. Tänään toivon tosiaankin, että jakku olisi myös kuivahtanut eilisen kylpynsä jäljiltä, sillä mikään ei hivuta hermoja pahemmin kuin odottaa uuden neuleen kuivumista, että voisi kokeilla sitä päälleen... vetää melkein vertoja koolattujen lankojen kuivumisen odotukselle. Siis että saisi ne nopeasti taas takaisin kerälle ja jopa puikoillekin asti.

Kukkuu-jakku on siis kotona ja haihduttaa voimallisesti vettä kuiduistaan. Sunnuntain vietto jatkui lankojen päättelyn ja huuhteluainekylvyn jälkeen taas ilman virkkuukoukkua: pyöröpuikoille nousi ensin ruskeakirjavasta Ainosta (purkulankaa ponchosta) ja nutrianruskeasta Floricasta se himoittu hame. Kaiken lankapähkäilyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että aivoton pyöröneule sopi parhaiten mielentilaani. Aivottomaan pyöröneuleeseen tarvittiin riittävästi lankaa lähes yksivärisen lopputuloksen aikaansaantiin. Ainoa lanka, jota oli niin paljon, oli Ainoa. (voihan vitsi...) Aino kuitenkin nyppyyntyy ja on jotenkin liian pehmeä hamelangaksi, joten uskaltauduin lykkäämään mukaan ylimääräiseksi säikeeksi tuon Florican, jota minulla oli metreissä suurinpiirtein saman verran. Nyt hametta on jo neuloutunut reilut 25 cm eli hame lähestyy uhkaavasti puoltaväliä, ja neulospinta näyttää hauskalta. Niille, joille tuo vuoden-parin takainen Ainon ruskeakirjava on tuttu neulepinta, voin kertoa, että tuo florica tuo siihen viehkeän utuisen efektin. Hameesta tulee siis 100 % villainen, joten palelusta se päällä ei liene pelkoa.

Toisille puikoille puolestaan nousi huivi. Hameen kaveriksi tarvitaan toki ruskea, mieluiten yksivärinen ruskea huivi, sillä hame on väistämättä kirjava. Minulla oli pari kerää Zitronin jotain puuvilla-viskoosi-sekoitetta, josta olen pari kertaa yrittänyt aloittaa huivia ja purkanut aina tekeleeni kymmenen sentin päästä. Tällä kertaa ryhdyin mallailemaan sitä noihin esiinkaivamiini muihin ruskeisiin villalankoihin, ja joukosta löytyikin kaksi kerää Top Woolia, jossa on bauttiarallaa täsmälleen samat metrit kuin tuossa Zitronin langassa. Joten nämä kaksi yhdessä puikoille ja Ullan Pom-pom -huivin ohjeella huivia vääntämään. Huivi ei ole mitenkään haasteellinen malliltaan, mutta soveltuu mainiosti noille langoille. Erityisesti tykkään siitä, että aloitusreuna muotoutuu vinoksi, sillä olen perin kyllästynyt suorakaidehuiveihin. Tosin ei minulla niitä monia olekaan, MOT. Huiviakin on syntynyt jo 15 cm:n verran, eli hidasta, hidasta, mutta joku raja sentään - oli pakko lopettaa neulominen yöllä yhden aikoihin, kun aloin nähdä kaiken kahtena silkkaa väsymystäni.

Olen varmaan joskus aiemminkin pohtinut tätä, mutta tänään päätin, että nyt pistän ideani käytäntöön: minulla on vino pino ostokaulahuiveja, siis sellaisia kaulaliinoja vallan, jotka lojuvat huikean huivi-innostukseni syrjäyttäminä eteisen kaapissa laatikossa. Hametta niistä ei jaksa värkätä, ja useimmat ovat liian kapeita tyynynpäällisiksi, mutta jospa vessapaperiteline niistä syntyisi? Niitä kun ei tarvitsisi enää edes huolitella tai mitään... Tänään ei vielä ehkä mitään synny, mutta katsotaan myöhemmin viikolla... =)