Kotona on ollut menossa vähän vaikea kausi. Kuopus on ollut tavallista vaikeampi viime aikoina, ja jatkuva asioista huomauttelu on saanut välillä jopa viilipyttymäisen rauhallisen Aviosiipankin hermot kiristymään - sillä uskokaa minua, jos miehenikin huomauttaa, että Kuopus on ollut rasittava, lapsi on ollut RASITTAVA todellakin, ihan isoilla kirjaimilla. Minullahan on erittäin lyhyt pinna ja sytytyslanka on vielä sitäkin lyhyempi, joten Kuopuksen kiukuttelu yhdistettynä minun väsymykseeni ja lyhykäiseen pinnaan on räjähdysaltista kamaa. Viime viikonloppuna sitten pamahti, ja lauantai ja vielä sunnuntaikin meni vähän harakoille sen takia. Onneksi kuitenkin Kuopuskin tuntui tajunneen, että hän on nyt kertakaikkiaan venyttänyt kärsivällisyyttämme aivan liikaa...

Yleisongelmana ovat olleet jatkuvat kiukuttelu, narina ja oikuttelu, joista en osaa sanoa, kuuluvatko ne vain niinsanotusti "taudinkuvaan" (ennenaikainen puberteetti), ikään vai onko vain elämä niin pahasti vinossa... Minua kuitenkin on hiertänyt erityisesti se, että kaikesta opastamisesta, neuvomisesta ja kasvattamisesta huolimatta neiti käyttäytyy ruokapöydässä kuin pieni porsas, ja ikää on kuitenkin jo kahdeksan vuotta, eli mistään vauvaikäisestä ei nyt ole kysymys. Viikonloppuna tilanne päätyi siihen, että neiti söi yksin terassilla, kun minä en enää kestänyt katsoa sellaisia pöytätapoja - tai siis kunnollisten tapojen puuttumista.

Kuopukselle tuntuu nyt siis menneen perille, että äitiä ja isiä vähän väsyttää hänen käytöksensä, sillä parannusta on ollut havaittavissa. Kuinka kauan ja missä määrin parannusta tapahtuu, jää nyt sitten seurailun varaan. Mutta on niitä ilojakin ollut, viimeksi eilen illalla ja tänä aamuna... Kuopuksellahan aloitettiin alkuvuodesta epilepsialääkitys, ja tähän asti on kapselit pitänyt aina avata ja lääkerakeet syöttää lusikalla, sillä jostain syystä (taisi olla ihan psykosomaattista) nieleminen ei tahtonut onnistua minkään lääkkeen kohdalla. Aiemmin Kuopus oli onnistuneesti nieleskellyt mm. kalaöljykapseleita, mutta tuon lääkkeen kanssa tuli täydellinen stoppi, ja sen jälkeen ei kalaöljykapselikaan enää mennyt alas. No, eilen illalla neiti ilmoitti, että hän voisi aloittaa uudestaan kalaöljykapseleiden syömisen, ja kapselihan nuljahti nätisti kurkusta alas. Tästä rohkaistuneena ehdotin, että tänä aamuna voisimme yrittää epilepsialääkkeen ottamista ihan kapselimuodossa.

Ensin Kuopus otti tavanomaisen asenteensa, narisi, kiukutteli ja vähätteli itseään, epäili ettei saa kapselia nieltyä jne... Kalaöljykapseli nuljahti kuitenkin hienosti alas, ja pienen suostuttelun jälkeen kokeiltiin lääkekapselia, ja ensimmäinen hupsahti alas niin, ettei kunnolla huomattukaan! Toinen vaati jo vähän nuljuttelua suussa, mutta kyllä se lopulta alas meni... Voitto! Tuuletimme oikein kunnolla, kun homma saatiin näin hienosti sujumaan, asia kerrottiin välittömästi isällekin puhelimessa ja minun vanhemmilleni heti ovella, kun vein lapset hoitoon. Että näillä eväillä mennään, taas on yksi pieni este saatu edestä pois.

--------

Esikoinen ja isänsä ovat lähdössä reissuun yhdessä tänään, esikoinen menee omalle mökille ja sitten serkkujen mökille, ja isänsä on työmatkalla samoissa maisemissa. Me tytöt jäämme siis pariksi päiväksi kahdestaan ja viikonloppuna Kuopus lähtee isovanhempien kanssa Ouluun Karjalaisille kesäjuhlille. Minulla on viikonlopuksi vain yksi homma: vaihtolaukun viimeistely. Olen päättänyt, että laukun on lähdettävä matkaan viimeistään ma 18.6.2007, joten loppuviikon aikana on laukun valmistuttava.

Eilen en jaksanut laukkuun paneutua, vaan neulomisaikani käytin hihattimeeni. Se on jo edistynyt toiseen hihaan asti, ja jatkossa neule vain kapenee. Katsotaan sitten toisenkin hihan tultua valmiiksi, miten siitä eteenpäin. Aloitin eilen myös neuloa ihan perushuivia tuosta Mandarin Petitistä, tosin kyseessä on ensimmäinen niskasta aloitettava malli minun neuleurallani.

Eilen seikkailin pitkään ja tarmokkaasti nettilankakaupoissa, huonolla menestyksellä. Yritin parhaani mukaan löytää äidin rajakarjalaista huivia varten sopivaa lankaa, mutta no can do. Tuntui siltä, että tuollainen kirsikanlila väri on täysin unohtunut värikartoilta. Kelasin läpi ainakin puolen tusinaa ulkomaista nettikauppaa ja kaikki tietämäni kotimaiset, ja kuolasin kaikenlaisia ihania lankoja noin muuten, mutta vasta illalla blogikierrosta tehdessäni muistin Kestovaippakaupan, ja sieltähän sitä lankaa (toivottavasti) löytyi. Nettikuvien perusteella kun on vaikea päätellä, onko langan sävy oikea, mutta eletään toivossa. Eksyin sitten taas toiseenkin lankakauppaan, jossa oli ohittamattoman hyviä tarjouksia, ja sieltä löytyi myös ihkuihanaa poltetun oranssin väristä merinovillaa, josta aion ryhtyä neulomaan Folk Shawls -kirjan färsaarelaista huivia. Ei tässä muuten mitään, mutta kun tällä menolla lankavarasto kolkuttelee taas kohta ihan samoja lukemia kuin vuodenvaihteessa. Lohduttelen itseäni sillä, että ainakin joululahjoja varten on lankaa riittävästi...

Nyt onkin taas tullut törsättyä käsitöihin. Lankoja olen hankkinut niin paljon, että pitäisi vähäksi aikaa piisata, ja kirjojakin tuli tilattua peräti neljä kappaletta, mutta ne kotiutuvat todennäköisesti vasta juhannuksen tienoissa. Ehkä näillä langoilla ja kirjoilla tämä alkukesän käsityöblokki saadaan murrettua... =)