... sitä piposyyhyä siis, mutta vieläkään ei ole kutina ihan hellittänyt, vaikka loppuviikon ja viikonlopun aikana on puikoilta pompannut - hetkinen vain, pieni laskutoimitus - yhteensä kuusi pipoa. Kuvia ja tarkempia selityksiä sekä muita tekosyitä sitten tuonnempana. Mutta kyllä, autossa on istuttu ja neulottu on. Melkein koko ajan.

Olimme siis viikonloppuna keskisessä Suomessa, tarkemmin ottaen siis aviosiipan kotimaisemissa, ja matkan tärkein syy oli pieni mies, jonka ristiäisjuhlia lauantaina vietettiin. Erinomaisen hyvin valittu kastepäivä, jos minulta kysytään. Kastehan on juhla, jossa parhaiten näkyy menneiden ja tulevien sukupolvien katkeamaton ketju, ja sen ketjun uusinta lenkkiä sopii mainiosti juhlia silloin, kun muistellaan myös edesmenneitä, rakkaita suvun jäseniä sekä ortodoksisen perinteen mukaan kaikkia pyhiä. Niin lohdullista, kaunista ja kertakaikkiaan sopivaa.

Aviosiipastani tuli nyt ensimmäisen kerran kummi, minullahan kummilapsia on sekä luterilaisia että ortodokseja aika monta jo entuudestaan, mutta edellisen kummiuteni alkamisesta on jo kymmenen vuotta, ja silloinkin kyseessä oli aikuiskummilapsi, joten pientä vauvaa en ole sylissäni kasteen merkeissä kummina pidellyt aikoihin - omia lapsiani toki pääsin pitämään myös heidän omissa ristiäisissään, eikä niistä nyt NIIN kauan vielä ole... joten kyllä herkisti. Nuori mies käyttäytyi vallan mallikelpoisesti siitäkin huolimatta, että sylit vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Vaikka tunnen ortodoksisuuteni vuoksi olevani luterilaiselle lapselle sellainen "takarivin" kummi, olen otettu siitä, että meidät molemmat pyydettiin kummin tehtäviä hoitamaan.

Lasteni serkun nimeä en tässä voi paljastaa, mutta sen verran toki voin kertoa, että ensimmäinen nimi alkaa samalla kirjaimella kuin isosiskon eli J:llä, ja muut kaksi nimeä tulevat molempien vanhempien suvuista, eli toiseksi nimeksi poika sai appeni nimen, ja kolmanneksi äidinpuoleisen isoisänsä toisen nimen. Hyvät nimet minusta, etunimi ei ole tänä päivänä turhan yleinen, ja tykkään kovasti siitä, että suvun nimet kulkevat tavalla tai toisella mukana - niin minunkin lapsillani.

Yön vietimme omalla mökillä, ja sopivasti virittelimme nuotion pihamaalle, ja istuimme pimeässä ja liekkien loimussa paistaen makkaraa, ja minä muistelin sopivasti ihan vain pikkuisen pelottavia kummitustarinoita lapsille noin niinkuin vähän Halloween-henkeen. Kuopukselle ilta oli varmasti taas ikimuistoinen, hän rakastaa nuotiolla istumista. Minä taisin saada flunssanpoikasen, järveltä nimittäin tuuli aika hyytävästi, eikä vaatetukseni tainnut olla ihan pohjatuuli-proof...

Tänään ajelimme sitten takaisin eteläisempään Suomeen, ja suoraan Myyrmäkeen, jossa Esikoisella oli lätkämatsi. Tänään ei ollut Nupsin poikien päivä, vaikka matsi olikin hyvin tasaväkinen ja hieno katseltava. Evu otti tänään pisteet kotiin voittamalla 3-1, mutta Esikoinen pelasi hienosti pakkina, vaikka se paikka ei olekaan hänelle niin mieleen. Nupsin pojilla oli kuitenkin ihan mahtava fanikatsomo... =)

Kotiin palattua olen vähän ihmetellyt paluuta kotinurkkiin, katsonut vähän telkkaria ja jatkanut edelleen neulomista aika innolla. Saas nähdä, koska noita pipoja alkaa tulla korvista.