sunnuntai, 9. maaliskuu 2008
Pyhäaamun rauhaa
Oli mukava nähdä ystävää pitkästä aikaa. Lasteni kummitäti on hänkin käsityöihmisiä, tosin ihan ammatikseen. Sain nähdä muutamia todella upeita juhlaneuleita, ja kuulla uusista suunnitelmista. Ja toki juteltiin kaikesta muustakin. Lapset viihtyivät alkukankeuksien jälkeen loppujen lopuksi hyvin yhdessä, eikä perheen koirakaan tuntunut aiheuttavan minulle tai Esikoisellekaan oireita, ainakaan pahemmin.
Aamupäivällä ja alkuiltapäivästä olin tosiaan kurssilla opettamassa karjalanpiirakoiden tekoa. Minun lisäkseni opettamassa olivat vanhempani sekä lasteni varamamma. Isäni opetti pääasiassa kuorien ajelua pastakoneella, minä ja varamamma kuorien ajelua perinteiseen tapaan. Ja siinä sivussa tuli puhuttua paljon puuronkeitosta, kuorien täyttämisestä ja rypyttämisestä tai yhistämisestä, miten sitä kukin kutsuu.
Karjalanpiirakoiden teko on muuten käsityötaitoa sekin. Kuorten ajelu ei ole lainkaan niin helppoa kuin voisi kuvitella, mutta monet paikalla olleista pääsivät jo yhdellä kerralla todella hyvin hommasta jyvälle. Oma taitoni on sekin varsin pitkän harjoittelun tulosta, ja itse korostin kovasti, että piirakkapulikan pitää sopia käsialaan, minkä pari naista oppi myös kokeilemalla mm. omaa pulikkaani, jolla homma toimikin huomattavasti sutjakkaammin. Alussa piirakoista ei kovin kauniita tullut, sillä yhistäminenkin vaatii taitoa, mutta muutaman tunnin harjoittelun jälkeen viimeisistä piirakoista tuli niin kauniin ja säännöllisen muotoisia, että ihan hymyilytti. Itse en koskaan ajele kuoria pastakoneella, mutta kyllä touhu sen avustuksella varsin nopeaa ja kohtuullisen helppoakin on. Mieheni mielestä olen "piirakkafundamentalisti", kun itse aina vain ajelen nuo kuoret... Mutta kun se sujuu yhtä nopeasti kuin pastakoneella, niin miksi sitten ei?
Kuopus oli mukana ja opetteli innolla hänkin täyttämistä ja yhistämistä. Hän on jo monet kerrat auttanut pappaa ja mammaa pastakoneella kuorien teossa, joten se oli tuttua. Neiti sai yhden piirakkansa muotoiltua sydämen muotoon, ja minä sain kunnian syödä sen...
Kotiinpaluu tapahtui sen verran hyvissä ajoin, että päätin poiketa Lohjan asemalle askartelu/lahjatavara/käsityökauppaan, joka on uskomaton paikka: tavaraa on tajuttoman paljon, lattiasta kattoon, ja siellä on kuljettava varovasti, ettei vain takilla viistä mitään mennessään lattialle, mutta teen sieltä aina hauskoja löytöjä varsinkin lankojen suhteen. Eilen löytyi myös Kuopukselle hauska vetskarimaskotti takkiin sekä hassu vieterikananen viemiseksi kyläilypaikkaan, mutta myös lankaa:
Olen aiemminkin ostanut tätä samaa lankaa: Falkgarnin Sportia. Yläpuolella näkyvä lilasävyinen oli minulle uusi värituttavuus, ja vyötekin oli aivan erilainen kuin alemmassa, ihania vedenvärejä sisältävässä, samassa langassa. Tuosta lilasävyisestä ei todennäköisesti tule mitään minulle itselleni, mutta tuosta vedenvärisestä kyllä tulee. Lanka on 70 % villaa, 30 % keinokuitua ja hyvin Isoveljen oloista. Ainoa tylsä puoli on mielestäni hieman liian korkea hinta, 4.95 e/kerä, mutta nuo kaksi väriä olivat niin namusia, että pakko ne oli ostaa. Mitään varsinaista kohdettahan näille ei tietenkään vielä ole... =)
Kommentit