tiistai, 15. heinäkuu 2008
Tätä ei sitten kyllä usko kukaan....
Meillähän oli liput varattuna, että sunnuntaina lähdetään perheen kanssa iltalaivalla Tallinnaan, ollaan herroiksi yö laivalla ja rampataan koko seuraava päivä siellä turisteina ihan melkein iltaan asti, ja tullaan taas laivalla takaisin. Sunnuntai-iltana lähdimmekin hyvässä järjestyksessä kotoa ihan aikataulussa, äitini haki meidät ja lähti viemään. Pientä epävarmuutta oli aiemmin päivällä aiheuttanut isäntä, joka oli matkavarauksesta lukenut, että laiva lähtisi klo 20. "Höpsistä!" Sanoin minä, kaikkitietävä keskiäkäinen, ja kävin vielä varmemmaksi vakuudeksi hakemassa netin aikatauluista pontta sanoilleni; siellähän seisoo vissisti ja varmasti, että laiva lähtee klo 21.30. Mikä lie moka tuommoinen, tai siis tietysti se on se aika, kun pitää olla satamassa tsekkaamassa itseään sisään laivaan...
Tulimme satamaan n. klo 19.50, huomasimme laivan jo olevan laiturissa ja hetken ihmettelin, kun porukkaa oli ulkona kehnonlaisesti, mutta pyyhälsimme siis sisään ja lähtöselvitykseen, jossa nuori nainen katsoi meitä kuin mitä lie uiveloita ja sanoi, että laiva lähtee justiinsa, mitäs te nyt vasta tänne tulette! Yritti kuitenkin vielä saada meidät laivaan, mutta turha oli toivo, rannalle jäätiin. En viitsi edes kertoa, millaisia tuntemuksia kropassani liikkui tuolla hetkellä. Ystävällinen neitonen kuitenkin sai meidät buukattua maanataina lähtevään iltalaivaan, mutta takaisin piti sitten tulla jo muutamaa tuntia aiemmin eri laivalla ja maksaakin piti muutama hilu lisää. No, lapsille kun oli luvattu, niin maksoin ja kiireesti takaisin soitettu äitini palautti meidät kotiin.
Matkalla vain ketutuksen määrä lisääntyi, kun kuopus otti asiakseen rähjätä koko matkan ja haukkua minut pataluhaksi. Jos olisin kunnon äiti, olisin kaiketi ollut korvaani lotkauttamatta, mutta kun en ole, niin sydänjuuriani myöten loukkaannuin (minunhan se vika oli, mutta kai nyt ihan riittävästi itse itseäni syyttelin!)
ja pillitin koko illan, ja puolen yötäkin ja sain itselleni silmätulehduksen moisesta. Koko maanantain tihrusin silmät punaisina, vaikka pillityskin sentään jossain vaiheessa loppui, ja illalla, kun oli aika lähteä laivalle uudestaan, rähmivät molemmat silmät ja olivat kuin tomaatit, mokomat. Mutta matkaan lähdettiin, tällä kertaa ihan oikeassa aikataulussa, ja äitini sai siis ajella uudestaan Katajanokalle. Me pääsimme matkaan kaikella kunnialla, ja istuimme hyvissä ajoin paikalle tulleina kahvilassa odottamassa laivaan pääsyä, kun miehen puhelin soi, isäni siellä soitteli. Äitini oli meitä saattelemasta tullessaan ajanut kolarin ja auto lunastuskunnossa, onneksi mamma ihan kunnossa, paitsi mitä nyt itsetunto vähän kolhiutunut. Pappa soitteli, että saako meidän pihasta mennä toisen automme hakemaan ja sillä mammaa noutamaan. Vähän ihmetytti, että mitenkäs nyt - mutta näin menivät siis meidän perheen naiset peräkkäisinä iltoina vipuun. Taisi tuo yläkerran isäntä päättää, että nyt on eukoilla ylpeys jo sitä sorttia, että kuriinhan ne on laitettava.
Mutta Tallinnaan päästiin, ja takaisin. Kävelty on, syöty ja ihmetelty ja ostoksiakin tehty. Tallinnan olette varmaan kaikki jo moneen kertaan nähneet, mutta itseäni huvitti, kun kotiin pääsin ja kuvia katselin: missä lie keskiäkäisen fokus ollut tällä matkalla?
Taivaisiin on tänään tähystelty, ononon. Kirkossa kävimme jopa sisällä, minä ja lapset kynttilätkin kävimme sytyttämässä.
No juu, ostin minä lankaa. Mutta ihan vähän vaan.
Piti kuvata puhtaiden ja vielä kuivumassa olleiden mattojen päällä, kun kuvauspöytäni oli tilapäisesti pois tolaltaan. Siis väärässä paikassa. Vironvilloja, parista paikasta. Erityisen tykästynyt olen tuohon vihreään ja sen vieressä olevaan kirjavaan. Yhteensä näitä on hilkun päälle 1200 g.
Mutta se sitten siitä matkakertomuksesta. Silmät ovat edelleen tulehtuneet, mutta onneksi kotona oli vielä kuopuksen silmätulehduksen jäljiltä antibioottitippoja, joilla nyt hoidan niitä. Jos eivät pariin päivään tokene, niin sitten kaiketi suuntaan lääkärille. Mutta oikeasti - voiko liiasta itkemisestä silmät tulehtua???
Matkassa tuli vähän neulottua tätä:
Tämä on siis se pyöriöösineule, jota myös Vammalassa neuletapaamisessa tikuttelin. Kuten huomaatte, on se vihreä.
Valmiiksi tuli jo ennen matkaa myös vihoviimeinen värikynä kuopuksen peittoon:
Se on tuo päällimmäinen kirkkaanpunainen. Nyt vain odotellaan sitä viimeistelykeijua visiitille, ehtineekö enää tällä viikolla...
Vaan tästä se pyöriöösi lähti liikkeelle: neulaisin kokeeksi pyöreän tiskirätin Sugar'n Creamista, valmiiksi raidoittuvasta. Ihan nätti rätti tulikin, tänä iltana tikuttelin jo kohta toisen, tällä kertaa vain kahdeksan siipaleen sellaisen. Vielä on se sen verran kesken, ettei kuvaan päässyt.
Ja melkein sain matkaan mukaan, mutta en sitten kumminkaan tämän kesähattusen, jonka virkkasin maanantaina kuopukselle. Vaikka siis olin kuopukselle vieläkin kiukkuinen ja jurotin silmätulehdukseni ja itkujeni kanssa sisällä koko päivän. Kun piti sohvalta nousta ja autoon kivuta, niin jäi langat päättelemättä, mutta tänään päättelin ne ja laitoin kuopuksen poseeraamaan:
Ja kottikärryn kulmahan se siellä pitää pilkottaa! Kehveli! Lankana on joskus hamstrattu Novitan Suvi, jota puolitoista kerää tähän lotkahti. Koukkuna 3 ja 3,5 mm. ja malli tuli siinä virkatessa jo tuttujen ja luotettavien kulmakarvojeni takaa.
Mutta nyt, kun olen sydämeltäni taas saanut kaiken enimmän purettua, niin menen vähän ruokaa kasaamaan ja unta etsimään. Huomenissa pitäisi taas mökille suunnata, mutta minun taas tekisi mieleni vähän seikkailla, ja käydä matkalla Heinolassa katsastamassa Kätsylä. Näinköhän onnistuu - sehän nähdään sitten vähän myöhemmin!
Kommentit