Voimille käy tämä viikko. Eilen viimeksi teki mieli heittää niinsanotusti kirves kaivoon ja istahtaa vain alas. Sanoa lapsille, että äiti ei tee enää mitään, äiti menee nyt sänkyyn ja vetää peiton korvilleen eikä halua kuulla ääntäkään mistään. Mutta no hätä, kyllä tämä tilanne korjaantuu kunhan nukun edes yhden yön kunnolla. Nyt vain on sellainen olo, että reunoista vähän rispaa... ;-)

Eilen oli taas sellainen päivä, että esikoinen soitti tunnin välein kysyäkseen jotain, ja jos ei muuta niin uteli milloin olen tulossa kotiin. Kuopuksen piti olla valmiina lähtöön (partioon) kun tulen kotiin, mutta ans olla, kun ajoin pihaan: kaveri paikalla ja kaikki kesken. Käämit vähän kärähti, pakko myöntää. No, tänä aamuna neiti petrasi parhaansa mukaan, teki kaiken mitä käskettiin ja vähän käskemättäkin.

Neidin ollessa partiossa kiertelin hetken Nummelassa kauppoja. Masentavaa, kun pitäisi löytää neidille paremmat kuteet tulevia kummienon häitä varten, eikä mitään löydy. Kun tyttö on kuitenkin vain 9vee eli lapsi edelleen, mutta mittaa on 150 cm ja risat, ja epilepsialääkitys on pyöristänyt muotoja, joten ihmetellä saa, mistä ja millaiset vaatteet löytyy. Toki voisin tehdä jotain itsekin, mutta en jaksa nyt laskea sen varaan. Enkä ole vielä ehtinyt ihmettelemään, mistä löydän tuolle nuorelle herralle jotain esiintymiskelpoista. No, tänään lähdemme hyvissä ajoin Lohjan suuntaan, joten ennen rumbita-tuntia voisi yrittää käydä siellä katselemassa, josko sieltä jotain haaviin tarttuisi.

Kaupoissa kierrellessä mukaan tarttui kuitenkin Iron Man -DVD, jota sitten kotiin palattua katselin esikoisen kanssa yhdessä, ja neuloin samalla siipan uudemman version Nups-piposta loppuun. Se ensimmäinen, jonka tein, oli purkamisesta ja lisätystä pituudesta huolimatta hänelle liian nafti, joten tein nyt sitten vielä jäljellä olleista langoista kolmannen pipon, jolla toivottavasti nyt on riittävästi pituutta. Se ensimmäinen pipo kelpaa ehkä jollekin Esikoisen joukkuekaverille tai sitten saa mennä arvontapalkinnoksi.

Nyt onkin ongelma: pipo tuli valmiiksi sen verran myöhään illalla, etten jaksanut aloittaa enää uutta neuletta tai muutakaan, joten olen ihan käsitöiden "välissä", apuva! Aamulla tempaisin hädissäni yhden vajaan kerän seiskaveikkaa ja sopivan pyöröpuikon matkaan ihan vain siltä varalta, että joutuisin tänään jossain odottelemaan ja tulisin sopiva neulontahetki.

***

Äsken meni muuten hermo lehtimyyjään puhelimessa. Nuori mies soitti minulle toista kertaa Digikuvauslehdestä, joka ei kiinnosta minua alkuunkaan, ja kerroin sen jo ensimmäisellä kerralla. Nyt keskeytin hänen myyntiliturgiansa jo alkuvaiheessa, ja kerroin, ettei kiinnosta, ja tein sen kyllä selväksi jo ensimmäisellä soitolla. "Juu, mutta sä et antanut mun kertoa asiaani loppuun asti...!" Totta, poikkeuksellisesti silloin laitoin puhelimeni kiinni, kun olin ensin sanonut ainakin kolmeen kertaan, ettei kiinnosta, kiitos ei, ja siitä huolimatta tyyppi jatkoi puhettaan. Totesin nyt, että jos niinsanotusti saa luurin korvaansa, siitäkin kannattaisi jo päätellä, että uudelleen soittaminen on sekä hänelle että minulle silkkaa ajanhukkaa. Sanoin, että kiitos, mutta ei kiitos, menikö nyt perille? Uskomatonta, mutta ei mennyt perille, vaan puhetta tuli edelleen. Suljin puhelimeni. Jotkut eivät sitten ymmärrä, milloin heille sanotaan EI.

Olen itsekin joskus nuorena haksahtanut tekemään puhelinmyyntityötä viikon verran, ja jo silloin päätin, etten halua paiskoa toisille luuria korvaan, he tekevät vain työtään, joten sanon yleensä tiukan kohteliaasti, etten ole kiinnostunut, ja suurin osa soittajista uskoo kerrasta ja kiittää sekä toivottaa hyvää päivän jatkoa. Ja sitten on näitä toisia tapauksia. En välitä laittaa numeroani soittokieltolistalle, sillä ajoittain haluan kuulla ne tarjoukset ja muiden kokemuksia kuultuani ei tuo markkinointikielto tunnu kovin tehokas keino edes olevan. Joten on vain kestettävä nämä ääliötkin, joilla on ongelmia kuullun ymmärtämisessä, tai ainakin kuullun ja ymmärretyn perusteella johtopäätösten vetämisessä. Saan kai sentään edes tämän verran kitistä, saanhan?

***

Tänään on taas luvassa kiireinen ilta: esikoisella lätkätreenit ja meillä tytöillä rumbitaa. Kyllä tästäkin luovimalla selvitään, onneksi ovat edes summittaisesti samoihin aikoihin. Ja tänä aamuna (HUOM!) jo keitin nakkisopan valmiiksi, että lapset saavat syödä iltaruokansa ajoissa ennen treenejänsä. Tunsin itseni siinä aamulla keittiössä hyöriessäni (siis itsestäänhän se keitto siinä hellalla valmistui, kunhan nakit pilkoin sekaan) vallan kunnolliseksi ja tarmokkaaksi pikku perheenemännäksi... =)

***

Aika taas palata omaan arkipäivään ja kohdata vain tämä päivä ja ne haasteet, joita se tuo mukanaan. Hyvää päivänjatkoa itse kullekin!