Miljoonasade tuskin tarkoitti, että otsikon lause ymmärrettäisiin niin positiivisesti kuin minä sen nyt ymmärrän. Tämän marraskuun alku vei yksinäisen isoveljeni avioon, ja kaikista merkeistä päätellen hyvin onnelliseen sellaiseen. Olen niin, niin, niin iloinen ja onnellinen veljeni puolesta, etten oikein sitä edes sanotuksi saa. Viikonloppu on mennyt väliin kyynelehtiessä (ilosta, onnesta ja liikutuksesta) ja väliin nauraessa ja kaikissa mahdollisissa tunnetiloissa siltä väliltä.

Mitä kertoisin veljeni häistä? Ne olivat hauskat, liikuttavat, haikeat, kauniit, iloiset, ihanat... Morsian oli kaunis, sulhanen komea, häävieraat viihtyivät ja ohjelmaa oli laidasta laitaan. Minulla on nyt uusi sisko ja ihan uudet sukulaiset. Kaikkein upeinta oli toki nähdä, että kaksi hyvinkin aikuista ihmistä onnistuu näyttämään niin umpirakastuneilta olematta ihan pölhön näköisiä... ;-)

Morsiamen suku oli yhdistänyt voimansa monenlaisiin hauskoihin, taiteellisesti ei ehkä ihan niin korkeatasoisiin mutta sitäkin suuremmalla sydämellä laadittuihin ohjelmanumeroihin. Veljeni ja morsiamen ystävät pistivät myös parastaan, minun äitini piti anopin puheen miniälle ja minä lausuin itse laatimani kalevalamittaisen runon - ja onnistuin jopa olemaan itkemättä sitä esittäessäni... ;-) Oma perheeni oli varmasti valmis laittamaan viimeisetkin lanttinsa likoon sen edestä, että äiti vollottaa koko ajan, mutta kuin ihmeen kaupalla vasta parin viimeisen lauseen aikana liikutus pikkuisen nousi kuristamaan kurkkua, muuten varsin pitkä tarina tuli siis esitettyä jokseenkin selväkielisesti...

Tapasin pitkästä aikaa taas joitakin nuoruuteni tuttavia, omia sukulaisiani ja aivan uusia tuttavuuksia. Mukava ohjelmanumero heti hääjuhlan alkajaisiksi oli bestmanin ja kaason yhdessä tekemä esittely, jossa he kertoivat paikalla olevasta henkilöstä lyhyen esittelyn, ja asianomaisen tuli tunnistaa siitä itsensä ja nousta seisomaan esittäytymään koko juhlakansalle. Näin ei kenenkään tarvinnut kauaa arvuutella, kuka kukin on.

Morsiamen veljet (kolme kappaletta) ryöstivät sitten morsiamen, ja veljeni sai hänet takaisin vain laulamalla serenadin. Veljeni oli järjestänyt paikalle suomalaisen työpaikkansa työkaverit, joiden kanssa hän soittaa ja laulaa heidän työpaikkansa omassa "house-bändissä", joten serenaditouhu ei ollut ollenkaan vaikeaa... Kun veljeni sattuvasti kertoi J. Karjalaisen sanoin, että "menen sekaisin sinusta...", saapui morsian varsin pikaisesti takaisin. Illan mittaan kuultiin myös morsiamen laulavan yksin - mikä minusta oli myös tosi upeaa, sillä A ei ole laulaja, mutta itsensä sillä tavalla likoon laittaminen on upeaa milloin tahansa, saati sitten omissa häissään.

Häiden puitteet olivat myös upeat: Savonlinnan pikkukirkko, joka on joskus ollut ortodoksinen kirkko ja on nykyään luterilainen, on yksi kauneimmista kirkoista, jonka olen nähnyt (ja minä olen niitä totta vieköön nähnyt aika monta!), ja tuntui hienolta olla juuri siellä, kun ortodoksinen veljeni vihittiin ortodoksisin menoin avioliittoon luterilaisen morsiamensa kanssa. Todellista käytännön ekumeniaa. Kirkossa huomioni kiintyi upeaan alttaritauluun, joka muistutti minusta suuresti ikonia, ja seurakunnan sivuilta asiaa tarkemmin tutkittuani ikoni paljastui lahjoitukseksi ortodoksiselta kirkolta, ja se on alun perin ollut Käkisalmen ortodoksisessa kirkossa - lisää historian siipien havinaa... =)

2033876.jpg

(Kuva Savonlinnan pikkukirkosta Savonlinna-Säämingin seurakunnan sivuilta)

Hääjuhlaa vietettiin Punkaharjun Valtionhotellissa, joka oli paikkana lähes täydellinen, ja hotelli oli pelkästään häävieraiden käytössä.

Edit: piti tähän jo aamulla laittaa kuva niistä veljeni ja morsiamensa häälahjoista sekä kertoa lyhyesti niiden sisällöstä... joten tässä tulee:

2033817.jpg

Nämä pussukat on siis tehnyt Päivi Eerola, jonka ottama on myös tämä kuva. Muita Päivin tekemiä pussukoita voi ihastella vaikkapa hänen Flickrin sivullaan... Päivi teki nämä tilaukseni mukaan. Veljeni pussukassa näkyvät avaruus, tähdet ja aurinko, mikä avaruustutkijalle sopiikin. Morsiamensa A:n pussukassa on vuorostaan A:n lempivärit oranssi ja vihreä, ja keskiyön aurinko juhannusyönä. Aurinko oli se elementti, jonka halusin tavalla tai toisella olevan mukana molemmissa näissä pussukoissa.

Pussien sisälle laitoin kaikenlaista pientä ja tarpeetonta... =) Jollain lailla mielsin nämä pussit ikään kuin aikuisten "lorupusseiksi", joten keräsin niiden sisälle tarpeellisia sanoja rakkaudesta (jääkaappirunoutta), elämästä (aforismimagneetteja) ja kaikesta siltä väliltä. Kummankin pussiin tuli heitä hyvin kuvaaviin aforismiavaimenperiin vanhat avaimet, joihin kiinnitin laput: T:n sydämen valtiattarelle/A:n sydämen valtiaalle. Lisäksi hankin heille pienet matkaikonit, jotka laitoin pieniin kirjekuoriin, ja kirjoitin niihin päälle käyttöohjeeksi: Kun tunnet tarvetta tukeutua Korkeampiin voimiin... Mukana on myös pienet kirjekuoret, joiden päällä lukee: Kun sanat eivät riitä... Sisällä pusseissa on kummallekin kolme isokokoista paperiliitintä sekä lappu, jossa lukee: ...väännä rautalangasta!

Hohhoi, paljonkin voisi näistä juhlista kertoa, mutta ehkä tämä riittää. Ja paikkakunnan neuloville blogitutuille tiedoksi, olitte mielessäni ja ajatuksissani lähettelin teille terveisiä! Eilen lähdimme kotimatkalle Savonlinnan kautta, ja auringonpaisteessa kaupunki näyttäytyi parhaimmillaan - bongasinpa myös yhden käsityökaupan ohi ajaessamme... ;-)

***

Olen saanut tunnustusta sekä haasteita meemeihin - ymmärtänette, ystävät hyvät, etten ole ehtinyt näihin vielä reagoimaan, mutta lupaan palata asiaan, kunhan sopiva hetki löytyy. Kiitos kuitenkin Jaanalle jo tässä vaiheessa tunnustuksesta.

***

Käsitöitä tulin tehneeksi aika vähän siihen nähden, että ajomatkat olivat pitkiä - tosin istuin ratin takana itsekin. Kuopuksen musta-oranssi pipo tuli valmiiksi, ja pääsin suurin piirtein puoliväliin kahdessa hupukkaassa. Mutta näistä ja muista viime aikoina valmistuneista lisää juttua joskus toiste.