Tämä viikko menee kyllä tämän vuoden viikkojen joukossa jonnekin kategoriaan "voi kun vain menis ohi". Väsymys on ollut valtava, en edes tiedä miksi. Viime yönäkin nukuin niin raskaasti, etten vähään aikaan muista moisella tavalla nukkuneeni.

Päivät vilahtavat ohi ilman erotusta. Alkuviikko meni stressatessa työasioita (kerrankin!), ja nyt kun se stressi on onnellisesti ohi, on ihan tekemätön olo. Käsityöpuolella olen viime päivinä vain neulonut uudestaan vanhoja töitä, mm. sen ihan ensimmäisen NUPS-pipon(i) sekä numeron 21, joka alkoi purkautua itsestään. Lisäksi olen saanut aikaan kaksi virkattua verkkopipoa esikoisen joukkuekaverille. Siinä kaikki.

Kaiken tekemisen (työt) ja tekemättömyyden (käsityöt) keskellä olen välillä antautunut pohtimaan monenlaisia asioita. Tätä blogimaailmaa. Ihmisen elämää. Lasteni elämää jossain eienääihanlapsen ja eitasanvieläedesnuoren välimaastossa. Ikäviä asioita, joita korviini on kuulunut ei onneksi ihan läheisten elämästä.

Turhan paljon mietittävää. Turhan painavia asioita. Voi kun elämän suurin ongelma olisikin esikoisen tapaan se, että ihan ensimmäisen komposiittimailan lapa on jo murtunut ja pitäisi saada uusi. Tai kuopuksen tapaan se, ettei Harry Pottereita ole julkaistu äänikirjoina kuin neljä ensimmäistä.

Kuuntelen parhaillaan autossa Leena Lehtolaisen Rivoa satakieltä. Olen sen lukenut joskus kirjanakin, mutta tapahtumat ja asiat ovat kadonneet muististani niin hyvin, etten edes tiedä, kuka murhaaja on. Kirja on antanut minulle pohdittavaa pitkien yksinäisten työmatkojeni ajaksi. Maria Kallion avioliiton tila, prostituoidun murha, venäläisen prostituoidun viiltely ja katoaminen, hyvä veli-kytkökset poliisissa, naisten keskinäinen solidaarisuus tai sen puuttuminen jne. Monenlaisia pohdittavia. Miksiköhän vasta äänikirjat ovat avanneet minulle Leena Lehtolaisen kirjojen syvällisen puolen??

Huomenna päivä alkaa visiitillä työfysioterapeutin luona. Koskahan sitä pääsisi yli siitä kynnyksestä, että lakkaisi tuntemasta häpeänsekaista syyllisyyttä omasta surkeasta kunnostaan ja vain ryhtyisi taas tekemään, eikä vain aikomaan???