Pakko myöntää, perustin blogin sen kummemmin ajattelematta ja sen luonnetta miettimättä. Jos sen on tarkoitus ilmentää omaa luonnettani, tästä tulee aikamoista sohimista joka suuntaan... Pohdinko syvällisiä vai kertoilenko kevyesti keskellä päivää - tapahtumia, siinäpä pulma. Todellisuus tullee olemaan kaikkea siltä väliltä. On mukava kertoa välillä sisäisen maailman tapahtumista, toisinaan on hyvä poiketa kertomassa perheen kuulumisista ja sen tärkeistä tapahtumista - ja taustalla kulkevat koko ajan ne harrasteista rakkaimmat, käsityöt ja kirjallisuus sekä elokuvat. Kuulostaako hyvältä? Kiva, että olette kanssani samaa mieltä...

Perheen tapahtumista siis tähän väliin. Esikoiselta lähti hammas (taas). Väittäisinpä, että niitä on muutaman kuukauden aikana lähtenyt ainakin viisi. Hammaskeijulla pitää kiirettä, vaikkei Esikoinen enää keijuun uskokaan. Joulupukin suhteen hän on vielä kahden vaiheilla. Onneksi Kuopus sentään on vielä niin sinisilmäinen ja ihanasti lapsellinen, ettei hän ole tainnut edes epäillä näiden taruolentojen todenperäisyyttä. Ja Esikoisellekin sopii oikein hyvin uskoa hammaskeijuun, sillä vaihtaahan keiju kuitenkin hampaan kaksieuroiseen - vaikkei oikeasti olisikaan olemassa... Muistan hyvin tuon pikku opportunistin oman elämäni lapsuudesta!

Työpaikalla on merkillistä kuohuntaa koko ajan. Liekö stressin merkkejä ilmassa vai alkavatko kaikki vain olla niin tympääntyneitä duuneihinsa, että pienistäkin asioista saadaan myrskyjä vesilasiin aikaan. Kun ei itse ole myrskyn silmässä, niitä voi tarkkailla viileästi ulkopuolelta, mutta äkkiäkös sitä varomaton joutuu samaan kurimukseen mukaan, jos ei pidä varaansa. En vaivaudu stressaamaan, en pohtimaan salattuja merkityksiä enkä juonittelemaan - olen jokseenkin halki-poikki-pinoon -tyyppiä, en jaksa miettiä onko jonkun toisen ihmisen käytöksen takana salattuja agendoja. Tarpeeksi draamaa saa, kun katselee Big Brother -talon touhuja. Joko olen todella keski-ikäinen tai sitten ohjelmaan valikoitunut joukko on pahimmasta päästä otos yleissivistymättömiä ja tunneälyllisesti köyhiä 20 ja risat -henkilöitä. Olinko itse noin tyhmä tuossa iässä? Olinko???

Ja välillä muihin uutisaiheisiin: löysin tänään netistä juuri sopivan mallin toteutettavaksi suosikkifoorumini Ihan Itsen huivivaihtoon. Vaihtokaverini materiaalitoiveet vain saavat minut hämmennyksen valtaan, ja toivonkin, että saan valintaan hieman apuja jostain päin... Itsekritiikki nousee aivan uudelle tasolle, kun pitäisi tehdä aivan vieraalle ihmiselle jotain lahjaksi. Onneksi ainakin viimeisin salaiselle neuleystävälle tehty työ osui nappiin, se oli hänen blogistaan selvästi luettavissa.

Huomaan, etten ole viime aikoina oikeastaan mitään muuta tehnytkään kuin huiveja. Kunhan pahin maanisuus tässä suhteessa hellittäisi, voisin ryhtyä vaihteeksi ja pitkästä aikaa tekemään jotain huovutettavaa. Syksy on siis edennyt sellaiseen vaiheeseen, etten vielä suostu laittamaan sukkia jalkaani, vaikka takki onkin tarpeen, ja paksut huovutusvillat voi myös ottaa puikoille. Koskahan julistaisin kesän virallisesti päättyneeksi ja alkaisin taas käyttää sukkia? En ainakaan vielä huomenna...