Tuli tehtyä pari käsityötä ihan valmiiksi asti, ja sitten, eilen illalla, se iski: tyhjiö! Ei mitään käsityötä kesken (ei siis lasketa äidin iänkaiken keskenollutta rajakarjalaista huivia eikä isälle tekeillä olevia villahousuja...), kello oli aika paljon eikä oikein mitään ideoita tullut mieleen... Kädet alkoivat jo täristä, joten sieppasin äkkiä olohuoneen rahilla olevasta lankakorista päällimmäisen langan ja aloin virkata. Lanka taitaa olla jotain ehtaa tekokuitua, liekö Pirta-lankaa tai jotain sen edeltäjää, ja uuden maskotin pää alkaa olla jo valmis...

Toissapäivänä valmistui ensin tuo sinisestä Blues-langasta ketjusilmukkaketjuin virkattu kolmiohuivi, jonka ehdin jo eilen upeassa auringonpaisteessa kuvaamaan, mutta päätin tehdä ensin valmiiksi asti nuo ajosäärystimeni, kuvata nekin ja VASTA sitten siirtää kuvat koneelle ja blogiin. No, säärystimetkin valmistuivat eilen illalla, mutten jaksanut niitä vielä höyrytellä, vaan päätin odottaa aamuun, kun on tänään tämä vapaapäiväkin, höyrytellä ne ensin ja VASTA sitten kuvata ne ja - no niin, tiedätte jo laulun tahdin.

Tänä aamuna saattelin ensin lapsoset koulutielle, siivosin pari kukkapenkkiä männävuotisista kukanraadoista ja tulin sisälle höyryttelemään säärystimiä. Kaikki hienosti siihen asti, kunnes ryhdyin etsimään kameraa. Ei löydy arkiolohuoneesta, ei olohuoneesta, ei keittiöstä. Makuuhuoneenkin tutkin, vaikka kamera ei siis koskaan siellä olekaan. Hetken jo ajattelin, että lapset ovat heittäytyneet uskaliaiksi ja katselin läpi lastenkin huoneet. Ei kameraa. Yritin miettiä, mihin sen laitoin eilen, kun kuvasin huivia. En muistanut. Lopulta luovutin ja soitin aviosiipalle... "Mahtaako kamera olla sinun jäljilläsi jossain?""Joo, se on mulla töissä mukana..." Tunsin suurta helpotusta siitä, etten ole sitten vieläkään täysin dementoitunut, ja seuraavassa hengenvedossa suurta ärtymystä siitä, ettei mies minulle voinut sanoa mitään asiasta... toisaalta, ymmärrän häntä hyvin - jos hän tänä aamuna töihin lähtiessään (n. klo 5.50) olisi tullut asiasta kertomaan - no, tiedätte varmaan kupletin juonen: varhainen aamuaika, vapaapäivä ja minä. Kolmas maailmansotahan siitä olisi tullut.

Joten ei kuvia tänään, aikaisintaan huomenna joskus, kun olen selvinnyt tämän päivän luokkakokouksen aiheuttamasta väsymyksestä ja kankkusesta, juhlinut kahdeksan energisen 10-vuotiaan kanssa Esikoisen kolmannet synttärijuhlat (eilen oli toiset, lätkäkavereille) ja saanut kuvattua ne ajosäärystimetkin. VASTA sitten on luvassa kuvia, tässä vaiheessa siis vain muita speksejä:

Sininen virkattu kolmiohuivi mainiosti marinoituneesta Blues-puuvillalangasta
Koukku: 4,5 mm
Langankulutus: 292 g
Lankaa jäljellä: -
Mitat: leveys 210 cm, korkeus 100 cm
Malli: perusketjusilmukkaketjuhuivi Novitan mukaan, reunat huoliteltu nirkkoreunuksella

Punakirjavat ajosäärystimet punakirjavasta Nallesta
Puikot: 3 mm sukkapuikot
Langankulutus: 82 g
Lankaa jäljellä: 38 g (kerä oli siis alunperinkin jo vajaa)
Mitat: pituus 38 cm
Malli: oma. Tavallisuudesta poiketen säärystimissä on jalan alle menevä lenksu, jotta pysyvät ajaessa paremmin päällä.

Siinäpä ne. Työn alla siis maskotti, jonka lajista, sukupuolesta tai mistään muustakaan en vielä tiedä mitään, katsotaan miten koukku kuljettaa.
********
Että ärsyttää. Autokatoksessamme pesii taas pääskysiä, kuten viime kesänä ja sitäkin edellisenä. Viime kesänä jynssäsin Lyytiä useamman kerran puhtaaksi linnunpeestä, ja kiroilin. Nyt Lyyti on pressun alla, mies etsi pesän ja laittoi linnuille oman wc:n - eli kiinnitti pesän alla olevan parrun alle vanerilevyn - , toivottavasti se auttaa edes vähän. Muuten kiva, mutta kun autoni seisoo autokatoksen ulosajon edessä, ja pääskyt lentävät ulos sen yli - no, arvaatte edelleen varmaan kupletin juonen, sanat, sävelen ja niin edespäin... Täytyy varmaan laittaa auton tuulilasille jokin suoja. Onko noista lentävistä liskoista oikeasti ihan pakko tykätä?!?