Olen viime aikoina höpissyt täällä enimmäkseen käsitöistäni, vaikka tämähän ei siis ole käsityöblogi, vaan monitahoinen ja kerroksellinen sielunmaisema, katsaus keskiäkäiseen elämään.

Tämä syksy on ollut monella tavalla rankka, oikeastaan kivakin kaikessa haasteellisuudessaan. Tykkään kiireestä omalla tavallani, tykkään myös siitä, kun asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan. Mielelläni haaveilen monesta asiasta, toteutuivatpa haaveet sitten  - tai kuten useimmiten käy, eivät. Tässä blogissani olen kertoillut monenlaisista asioista, lähinnä niistä, jotka ovat toteutuneet, joten ehkä on aika vähän muistella ja miettiä niitä asioita, joita en tänä syksynä ainakaan vielä ole saanut aikaiseksi.

Tänä syksynä minun piti ahkerasti harjoitella haitarinsoittoa. Minähän sain tuon haitarini lahjaksi appiukoltani, ja lupasin pyhästi itselleni, että vielä jonain päivänä soittaisimme yhdessä jotain, ihan mitä tahansa yksinkertaista... Olen lainannut kirjastosta varmaan ainakin puolen tusinaa erilaista harmonikkakoulua, ja jokainen niistä on palautunut kirjastoon takuuvarmasti myöhässä ja avaamattomina. Aviosiippa osti minulle jopa nuottitelineen, kun vähän valittelin, ettei soittaminen onnistu kunnolla ilman sitä... korkkaamatta on nuottitelinekin. Hävettää, erityisesti koska tuo on asia, josta ihan tykkään - miksi minulla ei ole aikaa ja sisua tehdä edes sellaista, josta pitäisin ja joka tuottaisi minulle iloa?

Tänä syksynä piti opiskella ahkerasti ja tehdä kaikki keväällä sairastumisen vuoksi kertyneet rästit pois heti syksyn aluksi. Fiddledidii, kuten jo Scarlett O'Hara tapasi sanoa... mitään en ole saanut suoritettua ja pari viikkoa sitten jo oikeastaan tein päätökseni opiskelujeni suhteen. Lienee turha ääneen lausuakaan, mikä se päätös on... Ehkä joskus, jonain päivänä tai jonain vuonna tähtien asento on opiskelulle suosiollinen, mutta tämä vuosi se ei ainakaan ole.

Painonvartiointi... hmmmm... sen osalta suuri vallinnut hiljaisuus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa tai kuvaa. Saavutetuista eduista luopuminen on ollut helpompaa kuin sormien napsauttaminen, liikunta on jäänyt minimiin ja karkoitetut kilot ovat saapuneet kotiin yksi kerrallaan, vaikka en ole erityisen avosylin ollut niitä takaisin toivottamassakaan. Ihan kaikkea karistettua en ole vielä saanut takaisin, ja olisi kai aika lopultakin nousta sinnikkääseen vastarintaan. Kai. Tottakai.

Tänä syksynä piti sisustaa kotia, erityisesti lasten huoneita. Joskus ihan tykkäsinkin sisustamisesta, uhrasin paljon aikaa kodin kauneuteen ja toimivuuteen. Onko tämä nyt sitten sitä keski-ikää, viitsimättömyyttä, saamttomuutta vai rahan vähyyttä, kun mitään ei vain tapahdu? Aina on jotain kiireisempää, jokin harrasteprojekti läpivietävänä, uusi haaste vastaanotettavana tai sitten vain väsyttää niin, ettei jaksa, ei kehtaa... Kun yhden huonekalun saa hankittua, kaikki pysähtyy paikalleen ainakin puoleksi vuodeksi. Tuntuu siltä, että tulihan sitä jo tuossakin. Verhoja en saa vaihdettua, saati sitten että uusia ompelisin. Kankaita olisi vaikka kuinka, mutta mielikuvitus ei kanna eivätkä kädet osaa tehdä. Eikä ole sitä ompelukonettakaan.

Tänä syksynä piti myös suunnitella, milloin lähtisimme koko perhe Yhdysvaltoihin seuraavalle seikkailureissullemme... Veljeni on nyt ollut tuolla suuren rapakon takana kohta pari vuotta, ja viime aikoina on kaiketi ollut työnantajan suhteen puhetta tietynasteisesta alasajosta sen satelliitin suhteen, jota hän on koordinoimassa. Työsuhde toki jatkuisi, mutta todennäköisemmin Euroopan mantereella - asia josta veljeni ei suinkaan olisi pahoillaan. Mutta ennen sitä pitäisi ehtiä käydä näyttämässä lapsille Ameriikan ihmemaata. Pitäisiköhän vaan repäistä ja lähteä, vaikka velkarahalla, ja maksella sitten myöhemmin? Autonvaihtokin tuli juuri ajankohtaiseksi, tai siis tapahtuu kaiketi vuodenvaihteen tienoilla, joten ehkäpä siihen samaan saumaan sopisi vähän lisälainaa ja matka suureen maailmaan?

Äsh, tällainen pohdinta masentaa optimistisimmankin luonteen, joten antaapa olla tällä erää. Kunhan nyt itselleni muistuttelin, mitä kaikkea sitä vielä voisikaan elämällään tehdä - jos vaikka tekisi vähemmän käsitöitä...????