Eilinen työpäivä jäi lyhyeksi, kun tuli mielenkiintoinen tilanne: äitini soitti n. klo 14, että tyttäreni on yrittänyt soittaa hänelle. Siinä keskustellessämme Kuopus sai sitten isäni kiinni puhelimella (istuivat samassa autossa, matkalla Varsinais-Suomessa...) ja kuuntelin äitini puhelimen kautta, että mikä oli ongelmana. Avain hukassa. Lopetimme puhelun, ja jäin ymmälläni odottamaan, että pitääkö lähteä kotiin lasta sisään päästämään. Isoveli oli tulossa koulusta vasta lähempänä neljää ja siippa on vielä kauempana kotoa töissä kuin minä.

Kun ei soittoa kuulunut, yritin itse Kuopusta kiinni. Vastasi ja kertoi, että vara-avain kyllä löytyi, muttei saa sillä ovea auki. Omassa avaimessa kun on apukahva, mutta vara-avaimessa ei. Kehotin vielä etsimään avainta repusta, sillä tunnen tytön tavat - jos ei yhdellä silmäyksellä löydy, niin hukassahan on... Puhelu katkesi, eikä puhelimeen vastattu uudestaan. Siinä vaiheessa äidin hermo petti, suljin koneeni, tempaisin takkini ja kiukkua puhisten marssin autolle. Yritin soittaa monta kertaa matkalla, ja lopulta lähellä Veikkolaa neiti suvaitsi vastata. Ei ollut avainta repussa, ja juu, hän oli katsonut tarkkaan.

Kun pääsin kotiin, neiti seisoi portaalla. Menimme sisälle, ja ensimmäiseksi menin katsomaan neidin huoneesta, onko avain siellä. Ei näkynyt. Sitten repusta: avaimen kuuluisi olla kiinni avainnauhassa, joka puolestaan on kiinni repussa olevassa taskussa. Avainnauha ei ollut kiinni repputaskussa, mutta näin selvästi sinisen nauhan, ja kun vähän nykäisin, niin sieltähän se koko komeus kirjojen takaa esiin sukelsi. Avain oli siis n. 10 cm väärässä paikassa ja se olisi löytynyt heti, jos neiti vain olisi edes vähän tarkemmin katsonut... Senhetkinen mielitekoni ei kelpaa julkisesti kerrottavaksi, joten antaa olla. Seuraavalla kerralla jätän neidin ulos seisomaan. Ehkä Siperia opettaa, jos ei oppi muuten mene perille.

****

Siipan huovutetut tumput saikin sitten huovuttaa moneen kertaan, ennen kuin olivat sopivan kokoiset. Ehkä hieman pienempi silmukkamäärä olisi sittenkin ollut riittävä. Mutta nyt on tiiviit ja lämpöiset tumput laittaa käteen työrukkasten alle.

Outo juttu, minulla on hirmuinen mieliteko tehdä lisää tumppuja. Pakko on kuitenkin välillä virkatakin, muuten hartiat ovat kohta aivan totaalisessa jumissa hieronnoista huolimatta. Työn alla on siis pesukintaita, paksusta kalastajanlangasta virkaten, omalla mallilla. Löysin yhden valmiin, mutta päättelemättömän pesukintaan lankahuoneeni pöydältä (!!!!), kun nostin jotain koria sivuun... Lisää on syntynyt jo kolmen valmiin verran ja neljäs on koukulla, ja lisää tulee. Mutta ehkä viikonloppuna olisi taas aikaa laittaa edes tumput puikoille, tai ehkä innostun vallan neulomaan tavanomaiset lapasetkin... =)