Sain eilen ulkoistettua itsestäni niin paljon tekstiä, että tuntuu ihan tyhjäpäiseltä. Ja menneen viikonlopun osalta tuntuu erityisen tyhjäpäiseltä. Ensin jännättiin, pääseekö Suomi lätkän MM-finaaliin - pääsi! Mikko Koivun maali oli huikea, huikea älynväläys! Venäjä-ottelun hurmio antoi odottaa parempaa lopputulosta kuin mitä finaalissa sitten nähtiin... mistäköhän johtuu, että suomalaisia vaivaa ikäänkuin ramppikuume aina tällaisissa tilanteissa? Kanada oli pelissä mukana heti ensihetkistä alkaen, ja sen huomasi. Suomen jellonat eivät saneet aikaan yhtään mitään, ja sitten kun se kuuluisa suomalainen sisu jostain lopulta löytyi, oli jo liian myöhäistä itkeä kaatunutta maitoa... No, minä olen joka tapauksessa ylpeä leijonista ja ylpeä hopeamitalista, sillä finaaliotteluun pääsee kaksi parasta joukkuetta, ja usein homman ratkaisee myös tuuri - tosin tällä kertaa homman ratkaisi hidas sytytys.

Näiden Suomen häviöiden jälkeen on jo tottunut näkemään tuskaisasti kyynelehtiviä suomalaisia karjuja, jotka antavat ensin kaikkensa ja sitten tunteilleen periksi. Hyvä niin. Kummasti onnistuin ohittamaan kaikkien muiden liikutukset, mutta syvältä kirpaisi Jari Kurrin kommentointi siitä, kuinka Erkka Westerlund olisi voiton ansainnut, kun on porukka "niin paljon p:ssä joutunut tarpomaan" tai jotain sinne päin... harvoin näkee, että joku ilmaisee katkeruutensa niin suoraan. Asiallista kommentointia! Onko kukaan koskaan oikeasti miettinyt, millainen työpaikka mahtaa tuo Suomen maajoukkueen valmentajan posti ollakaan? Tuskin siinä useasti päätä silitellään tai edes ymmärretään. Minusta on aina hienoa, kun joukkue valmentajansa johdolla pääsee pitkälle, tuli sitten voittoa tai ei. Kirkkain mitali olisi komea, mutta loppupeleissä - ei kukaan niitä mitaleja täältä mukaansakaan saa. Joten minulta ainakin kiitokset hyvistä peleistä ja viihdyttävistä hetkistä Erkalle ja koko Suomen leijonaporukalle!

Kannattaisi ajoittain muistaa, että Suomi on jääkiekkomaanakin suht' tuore - minullekin asia tuli ihan uutena eteen, kun tuli katseltua noita erätaukojen historiavälähdyksiä. Kanada ja Ruotsihan ovat aloittaneet hommat jo todella paljon aiemmin, ja Suomessa pelattiin pitkään vielä ulkojäillä, kun muualla maailmassa jo oli jäähalleja nurkat väärällään. Harjoitushan se on, joka mestarin tekee, joten pitäisi olla ylpeä, että pärjää noinkin hyvin sellaisessa seurassa, jossa peliä on treenattu kauemmin, ja jossa kaikkeen toimintaan satsataan huomattavasti enemmän aikaa ja varoja.

Ja jos nyt saisi jotain toivoa toiseen malliin, niin kiltti, kiltti Taivaan Isä, järkkää Suomelle seuraaviin arvokisoihin tuomariksi joku muu kuin ruotsalainen... =)