Syyskuu läimähti naamaan kuin märkä rätti ainakin tänä aamuna, kun viikonlopun jäljiltä uupuneena kompuroin autoon Kuopuksen kanssa. Blääh, missä on se upea syksy ja ruska, mentiin suoraan lokakuun sateisiin... epistä! (olen katsonut eilen illalla BB:tä, mistä johtuu hetkellinen murrosikätartunta)

Viikonloppu tai siis sunnuntai oli käsityövoittoinen, tavallaan. Sain eilen aikaiseksi viimeinkin huuhdella ja pingotella nuo Koukkuniemeen lähdössä olevat virkatut huivit. Kyllä niistä ihan ihmismäisen näköisiä tuli kylvyn ja neulaojennuksen kautta, vaikka en niitä nyt ihan hengenhätään asti pingotellutkaan. Vielä mietityttää tuo omalla mallilla väsätty vihreä huivi - se taitaa sittenkin jäädä kotiin, vaikka vain mallikappaleeksi.

Päivän työpakan sekoitti pahasti isännän pyrkimys asentaa paikoilleen pari viikkoa sitten hankittu ilmalämpöpumppu. Asiaa hoitamaan piti paikalle saada myös kaveri eli naapurin isäntä, jonka kanssa sitten alkoikin ihan mahdoton vekslaus ulos ja sisään. Jossain välissä ulko-ovesta käveli sisään vielä jokin pariskunta, joka sitten paljastui naapureiksi kans. Heillä oli siis naapurin isännälle asiaa. Yours truly hillui koko ajan kotipyjamassaan heikosti hymyillen ja ihmetellen, että missä vaiheessa meidän sunnuntairauhallisesta huushollistamme tuli Helsingin rautatieasema??? Minulla oli hieno suunnitelma silitellä runsas kasa silitystä vaativia vaatteita, ja samalla nauttia TV:n annista, mutta haaveeksi jäi. Silityslauta koko muodonmuutoksen apupöydäksi ja siinä poranterän laulaessa olisi ollut ihan turha mitään katsella... Joten emäntä istui sitten pelaamassa pleikkaa lasten kanssa ja kuvasi virkkauskirjoja - sen työn tuloksia saa ihmetellä Virkkausringin blogissa lähipäivien aikana.

Iltasella lopulta kaikki vieras väki häipyi omiin kotinurkkiinsa, me hilpaisimme lähikuppilaan pizzoille ja kotiin tultua sitten vain saunoteltiin, pelattiin pleikkaa ja minä neuloin. Neulehuivi on lähellä kulminaatiopistettään, eli sitä kohtaa, jossa lakataan lisäämästä ja aletaan taas kaventaa. Kerrokset ovat julman pitkiä (tai siis siltä ainakin tuntuu) ja vaikka tuntuu siltä, että on tuntikausia istunut neulomassa, ei valmista ole tullut yhtä mallikertaa enempää. No, ehkä se vielä tuosta iloksi muuttuu, kun kaventamaan pääsee. Sehän on kuin alamäkeen juoksisi... =)