Pipottelu jatkuu täällä edelleen. Perjantaina tuli valmiiksi pipo nro 24, jälleen yksi Turn a Square. Ja tässä teille kuva:

Öh, hupsista, ei olekaan kuvaa, kun innoissani heti perjantaina sen kannoin uudelle omistajalleen, ja unohdin tietysti ottaa kuvan. Sorry.

Perjantai-iltana pojilla oli peli Kisakalliossa, ja jo sitä ennen ja varsinkin sen jälkeen neuloin innolla, ja tulihan se 25. pipokin valmiiksi. Ihme kyllä, siitä on kuva!

Turn a Square, jälleen kerran. Kuvitelkaa tuohon ylläolevaan pipoon noiden kuvioiden tilalle sellaiset vinoraidat, niin tiedätte, miltä pipo numero 24 näyttää.

Lauantaina sain aikamoisen pähkäilyn jälkeen valmiiksi 26. pipon. Jei! Pipo tilattiin yhdelle pelaajalle, ja äitinsä oli sitä mieltä, että sellainen lipallinen pipo voisi nuorta miestä miellyttää. Tuskailin ohjeen etsinnän kanssa, ja kun yksikään ei miellyttänyt, päätin sitten säveltää itse. Ja aikamoisen pähkäilyn jälkeen tuli valmista:

Tota...

Esikoinen oli tänään vienyt pipon kaverilleen EPS-matsiin. Juu, arvasitte oikein - en ollut ehtinyt ottaa kuvaa. Piti tehdä se tänään illalla.

Tänään, palattuani  Lohjalta (olin siellä muistelemassa Talvisodan päättymistä) ryhdyin neulomaan taas seuraavaa pipoa. Tällä kertaa tilauksena oli kissapipo erään pelaajan siskolle. Muistin, että Stitch'n Bitchissä oli jonkin sortin kissapipo ja tein sitten tämän korvakaverin niiden ohjeiden mukaan (tai ainakin melkein...):

Tätä oli lysti värkätä!

Katsotaanpa sitten hieman saldoja: Pipoon nro 24 meni Jannea 40 g, samoin pipoon nro 25. Pipo 26 oli seiskaveikkaa ja Jannea ja tukevampaa tekoa, sillä siihen meni peräti 65 g lankaa. Ja kisupipo (nro 27) on myös seiskaveikkaa ja Jannea, ja painoa sillä on 52 g. Yhteensä neljästä piposta kertyy siis kulutusta 207 g. Tällä menolla ei kyllä helmikuun lukemia rikota, se on varmaa!

***

Lohjan reissu poiki mieleeni kaikenlaista pohdittavaa. Tajusin mm. sen, etten koskaan aiemmin ollut kuullut liturgian rukouksia ja evankeliumia luettavan omalla äidinkielelläni. Toki olen kuullut ne suomeksi, ja tätä on tositosi vaikea selittää, mutta kun kuulin tänään kirkossa karjalan kieltä, tajusin äkkiä, 45-vuotiaana, että juuri tämä, pehmeä ja sointuva kieli, on minun todellinen äidinkieleni, vaikkei sitä ole minulle puhuttu eikä se ole se kieli, jolla olen itse oppinut puhumaan. Jokin tuossa kielessä kuitenkin soi äkkiä sydämessäni ja sielussani niin tutusti ja kauniisti, että melkein pillahdin itkuun.

Ei sitä voi selittää. Miltä tuntuu tulla kotiin kaikkien näiden vuosien jälkeen.