Jostain syystä käytävät näyttivät paljon lyhyemmiltä kuin nuorena. Ja yläsalin katto oli nykyään korkeammalla. Outoja optisia harhoja, luulen ma. Joukostamme oli paikalla yllättävän moni, tosin useita oli jäänyt tulemattakin, ja jotkut eivät tule luokkakokouksiimme enää koskaan. Ainakin yksi luokkani "pojista" on poistunut ennenaikaisesti joukostamme pari vuotta sitten. Vielä edellisessä luokkakokouksessa hän oli paikalla, ja jatkoillakin meni myöhään... Sen luokkakokouksen jälkeen kuitenkin elämä kaiketi lakkasi kohtelemasta silkkihansikkain, tuli kuulema avioero, oman yrityksen kanssa vaikeuksia - se varsin tavanomainen tarina. En tiedä, loppuiko jaksaminen sydämeltä vai sielulta, enkä varmaan koskaan saa sitä tietääkään. Haikeutta tunsin, olin joskus silloin ihan pienenä hiukan häneen ihastunutkin.
Kevätvuohenjuuret kukkivat aina Esikoisen syntymäpäivän tienoilla, joten perinteisesti ne myös koristavat juhlapöytää. Tosin tällä kertaa juhlapöytä oli katettu takaterassille, sillä sää suosi näitä synttäreitä.
Vieraat saapuivat ajallaan, ja seuraavien puolentoista tunnin aikana en juuri nähnyt vieraista vilaustakaan, sillä he pelasivat innolla ensin futista ja sitten sählyä pihakentällämme. Vasta parin tunnin päästä juhlien alkamisesta sankari ja vieraat saapuivat terassille ja alkoivat innolla tehdä selvää tarjoiluista. Ruokahalua oli selvästi kasvatettu, sillä kaikki pikkupizzat katosivat alta aikayksikön. Samoin tekivät kauppansa pullat, karkit, sipsit ja jäätelö, sekä tietysti limut.
Näinhän se siis käy: kun viimeinkin on oppinut järjestämään lastenkutsut, ne on aika lopettaa, sillä eiköhän esikoinen jo ala olla liian iso tähän tapaan enää juhlimaan. Saa nähdä, onko ensi vuonna enää halua muuhun kuin ehkä leffakäyntiin kavereiden kanssa.
Takapihan varjoisessakin kukkapenkissä kukkivat kevätesikot jo täyttä päätä - niin etelässä kuin olemmekin, pihamme on varsin viileä (vanhaa jokilaaksoa), joten talon etu- ja takapuolellakin on suuret erot kukkien aikatauluissa...
Kevätkaihonkukka on ehdottomia suosikkejani. Tuon sinisemmäksi ei sininen enää tule... Tämä sininen matto peittää marjatuomipihlajan alustaa.
Ruumiinosat odottavat kokoamistaan. Vieläkään minulla ei ole käsitystä siitä, mikä tästä tulee. Tuleepahan kuitenkin jotain, jolla on kaksi kättä, kaksi jalkaa ja yksi pää - jotain hyvin tavanomaista, siis. =)
Tässä viehkeä säärystin vähemmän viehkeän säären peittona. Älköön kukaan luoko silmäystäkään olminkalpeaan jalkaterään - kiitos!
Kuopuksen narutikkaat ovat erinomainen kuvauspaikka, ja ne luovat myös sopivaa värikontrastia säärystimien punakirjavuudelle.
Ja sitten vielä "piece de la resistance" : ketjusilmukkahuivini, jonka sinisyys ei aivan yllä samaan kuin kevätkaihonkukat - mutta kaunis sininen se on silti, jos sinisestä väristä pitää.
Tulipa taas tarinaa. Tämän viikonlopun osalta olen tainnut sekä sanaisen että kuvaisen arkkuni nyt tyhjentää, joten pannaan tähän piste.
Kommentit