Äitini oli isänpäivän kunniaksi sommitellut isälleni kahdeksanpolvista trokeeta noudattavan runon, jonka innoittamana taidan minäkin sitten purkaa viikon alkutunnot samaan tapaan:

Valkesi jo uusi päivä, aukesi arkinen aamu,

pilvimuuri päivän tiellä, ankeana alku viikon.

Kotona kuopus köhisee, nuhanenä niiskuttavi,

jäi hoitohon emoni, valvontahan mammakullan.

Itse ma töihin tokenin, palkanmaksun ansaintahan,

naputtamaan nappuloita, bittejä pahoin pitämään.

Ohi kulki viikonloppu, hupeni se höpsötellen,

isänpäivän ilkamissa, juhlahetken jutteluissa.

Isät kanssa Esikoisen, areenalle suuntasivat,

lätkämatsin lumovoima, heidät sinne houkutteli.

Suur' ol'  lopulta surunsa, kun ei Suomi voittanutkaan,

Ruotsi-ruojalle hävisi, viimeiseksi jäädä taisi,

turnauksessa omassaan, kotikisoissa komeissa.

Itse vietin iltapuhteen, Kuopus kainaloisenani,

tekstiä taiten tuumaillen, käännöstyötä aprikoiden.

Kesken on käännöstyö vielä, puolivälissä puhe tuo,

iltasella työtä jatkan, viimeistelen, virittelen,

sanat sievästi asetan.

 

Että sellaista... =) Ehkä tämä työviikkokin tästä alkuun pääsee, kun on aivojansa hetken venytellyt.