On parempi olla kommentoimatta mennyttä viikonloppuani. Pelireissu olisi muuten ollut ihan kiva keikka eteläiselle pohjanmaalle, jossa nyt ei turhan usein tule käytyä, mutta se, että jollain ihmeen tavalla onnistuin hukkaamaan kelloni (ei mikään suuri vahinko), jossa oli kiinni pelejä varten pois sormesta otettu vihkisormukseni (SUURI VAHINKO!), veti viikonlopun saldon ihan totaalisesti miinuspuolelle. Ja sitten se, että tuota sormusta surressa meni niin viihteelle, että vietän tässä vanhan kaverini Kankkusen seurassa jo toista päivää...

Olipahan rouvalla kotiinpaluu, kun piti ensimmäiseksi tunnustaa aviomiehelle, että sormus hävisi. No, miesten tapaanhan hän tuumasi vain rauhallisesti, että "ostetaan uusi..." Ja minä siihen parkumaan, että "eihän se kumminkaan ole se sama!" No ei ole se sama. Elän ehkä vielä pari viikkoa sellaisessa hassussa toivossa, että Joku Ystävällinen Ihminen Kuortaneelta soittaa ja kertoo kellon ja sormuksen löytyneen. Mutta pohjimmiltani en kuitenkaan usko. Mennyt mikä mennyt. Onhan henkikulta sentään vielä tallessa, vaikkakin vähän heikoissa kantimissa tällä erää...=)

Käsityöt jäivät vähemmistöön viikonloppuna, enkä eilen kotiin palattuani jaksanut enää mitään kuvatakaan. Tämä nyt sitten olikin vain tällainen parkupostaus...