Oli vaikeaa lähteä töihin tänä aamuna. Mieluummin olisin kääntänyt kylkeä sängyssä ja odottanut auringonsäteiden hiipivän varkain sopivalle korkeudelle, että olisivat kutitelleet hereille. Sen sijaan siirtelin kännykän herätystä pari kertaa etiäppäin, kunnes kelloradio poksahti päälle ja kertoi taas kaikki maailman hyvät uutiset: Turkissa ainakin 15 kuollutta ja yli 150 loukkaantunutta. Joku nerokas räjäytti kaksi pommia, ja olipa homma suunniteltu ainakin ihmisluonto hyvin tuntien - toinen pommi räjähti vasta sitten, kun paikalle oli kerääntynyt riittävästi uteliaita ja hätääntyneitä. Montakos päivää niihin Pekingin olympialaisiin nyt olikaan??

Kun sitten nousin, olisin mieluummin istahtanut hiljaiseen ruokapöytään nauttimaan aamiaista ja kahvia, mutta sen sijaan kävin manailemassa pesukonettamme, joka jälleen kerran päätti ryhtyä kärsimään vaihdevuosista. Ensin vilkutti pikkunäyttö viestiä moottorin ylikuumenemisesta, ja kun hetken annoin koneen levähtää ja laitoin sen sitten huuhtomaan pyykit uudestaan, se työnsä tehtyään kieltäytyi avaamasta kitaansa. Hetken harkitsin voimakeinojen, kuten sorkkaraudan ja/tai vasaran käyttöä, mutta tyydyin läimäyttämään luukkua pari kertaa avokämmenellä (AI!) ja poistuin sitten tiedottamaan tilanteesta työmatkalla olevalle aviosiipalle.

Vielä siinäkin vaiheessa olisin paljon mieluummin istunut sohvalle virkkaamaan reunusta liilaan pikkuliinaan (minkä muuten oikeasti teinkin, ähäkutti, kun en kumminkaan enää olisi ehtinyt töihin aikaisin...), mutta sen sijaan ryhdyin etsimään pesukonekorjaajan tietoja perheen laskumapista (ei löytynyt) ja silittämään työvaatteita (mitä ei siis voinut tehdä mitenkään eilen). Aamiaisen ja kahvin sijasta join lasillisen vettä, unohdin ottaa lääkkeeni ja lähdin töihin. Ihme ja kumma, en unohtanut ottaa mukaani kulkukorttiani, auton ja kodin avainta, lompakkoa ja kännykkää. Ja töihin päästyäni huomasin, että olin lomalle lähtiessäni unohtanut leimata itseni lomalle, joten miinussaldo on kolmen viikon jälkeen ihan mittava... =) No, se on korjattavissa.

Etsin sitten korjaajan tiedot netistä (olin muuten selvästi liian vähän aikaa lomalla, muistin vielä koneen salasanan!) ja sain kuulla, että huomenna illalla ehtisi. Pyykit on nyt pesty jo pariin kertaan, ehkä ne selviävät hengissä huomiseen asti. Ja minun tuurillani, kun tänään menen kotiin, aukeaa luukku tietysti nätisti ilman inahdustakaan... (joo, jatka uneksimista!). Tulihan tuota pyykkiä jo sitten pestyäkin, viikonlopun aikana kone taisi pyöriä ainakin tusinan kertaa. Käsittämätön määrä likapyykkiä kertyy nelihenkiseltä perheeltä puolentoista viikon aikana mökillä, varsinkin, kun entistäkin oli kotona jo odottamassa jonkin verran. Saas nähdä, kannattaako korjata vai lähdenkö tästä pesukonekaupoille...

***

Käsitöihin välillä: vihreä neulepeitto, alias pyöriöösineuleeni tuli eilen neulomisen osalta valmiiksi, ja sain jo pääteltyäkin ulkoreunan virkaten, mutta sitten tuli tenkkapoo, kun eivät väsyneet aivot jaksaneet enää kehitellä virkattua reunusta. Tänään ehkä paremmalla onnella jatketaan harjoituksia. Ei tuosta kyllä mitään vauvanpeittoa tullut, vaan ihan mukavan kokoinen sylipeitto minulle itselleni. Väritkin kun ovat ihan omia... =) Tuollaista on muuten niin mukava tikutella, että taidan seuraavalla Tallinnan reissulla hankkia parit soveltuvan kokoiset pyöröt piiiitkällä kaapelilla uusia peittokokeiluja varten!

Liilaa pikkuliinaakin siis koukuttelin tänä aamuna, siitä kun uupuu vain pari kerrosta reunapitsiä, ja sitten päättelyt ja pingotusta peliin. Eilen illalla pingottelin myös vaaleansinisen neuleliinan ja keltaisen virkatun liinan, tänä aamuna kuvasin ne uudestaan ja illalla taidan laitella kuvat nettiin.

Muuten olen saanut aikaiseksi vain neljä kasvojenpesurättiä kuopusta varten. Lauantaina, kun olimme lähiuimarannallamme (Myllylampi), minä jätin uimiset kokonaan väliin ja nautiskelin vain auringosta rantanurmikolla. Siinä sitten koukuttelin Sugar'n Creamista ensin yhden pesulapun ja sitten hyvän matkaa toistakin ennen kotiinlähtöä. Parikin herrahenkilöä siinä ehätti kommentoimaan, että "kuinkas sitä nyt helteellä sukkia neulotaan?" Onneksi olin hyvällä tuulella enkä vastannut vähemmän ystävälliseen sävyyn, että "usein käynti optikolla riittää..." vaan totesin a) virkkaavani ja b) etten tee sukkia. Onhan se niinkin, että kaikki eivät voi olla käsityöharrasteisia tai edes -sivistyneitä, mutta siltikin. Pitäisikin seuraavan kerran, kun näen jonkun miehenpuolen rukkaamassa autoa, mennä viereen ja kysyä hillityn ystävällisesti, että "harrastatkos useinkin puutöitä näin ulkosalla?".

Tuleviakin käsitöitä mietiskelin tänä aamuna pitääkseni verenpaineen edes jotenkin kohtuullisissa lukemissa. Olympiakäsityö on edelleen hakusessa, en osaa päättää yhtään, että neuloisinko jotain vähän isompaa pöytäliinaa, kolmiohuivia vai ryhtyisinkö suinpäin tekemään viimeinkin elämäni ensimmäistä palmikkoneuletta? Kaiken järjen mukaan kuitenkin olympiakäsityön pitäisi olla sellainen, jota pystyy tekemään TV:tä katsellessa, mutta ainoa tapa järjestää itselleen haastetta moisen muodossa on neuloa tai virkata jotain massiivisen isoa. Yksi ehdokas toki olisi aikuisen Tomten, jota itselleni kiivaasti haluaisin, sillä se olisi juuri sopiva syystakki näin autoilevalle rouvashenkilölle. Jos huivia ryhtyisin tekemään, varsin itsestäänselvä valinta olisi Revontuli, sillä vironvilloja olisi tarjolla noin kymmeneen moiseen huiviin... Tai voisinhan toki tikutella seuraavan pyöriöösipeiton, ja senkin vironvilloista tai ehkä sopivaksi materiaaliksi havaitusta seiskaveikasta. Mutta sitten pitäisi oikeasti neuloa kaksi pienempää peittoa, jotka voisi sitten jemmata sopivasti odottamaan joululahjontaa. Tai syksyn syntymäpäiviä.

Päätin kuitenkin, että olympianeuleen suhteen valaistumista odotellessa haluan aloittaa February Lady Sweaterin neulomisen, kun tulostettu neuleohje sattui osumaan kätöseeni eilen illalla nuppineulatyynyä etsiskellessäni. (Muistiin itselle: tee uusi nuppineulatyyny!) Sitten tulikin taas tenkkapoo; mistäs langasta sen väsäisi? Muistin keväällä Tallinnasta tuodut Scooterit, mutta niistä riittää kenties vain Kuopukselle sopivaan neuleeseen, paitsi jos päätän tehdä ruskea-punaisen (ugh!) jakun. Isoveikkaa voisi olla riittävästi, mutta ei kiitos nyt isoveli-neuletta tähän helteeseen, eikä muutenkaan. Haluan käyttää tuota neuletta sisätiloissakin. Yksi sopiva ehdokas olisi oliivinvihreä Limbo, jota minulla on 10 kerää, niistä taitaisi juuri sopivasti riittää jakkuun... Illalla täytyy jatkaa tätä pähkäilyä, mieluiten tekisin jakun puuvillasta tai puuvillasekoitteesta, mutta katsotaan, sanoi lääkärikin. Yksi asia on kuitenkin ihan varma: lankakauppaan en mene.

***

Pitkän narinatarinan loppukevennykseksi on syytä kertoa, että olen kuullut viime aikoina useitakin hyviä uutisia: ensinnäkin, anoppi sai ajoluvan! Sen kunniaksi söimme viime viikolla torstaina mansikkakakkua. Anopillahan oli tuossa pari-kolme vuotta sitten erittäin vakava sairastumisepisodi (herpes-viruksen aiheuttaman aivokudostulehdus), josta hän selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä ja ihmeen vähin vaurioin. Sairastumisen jälkitautina tuli epilepsia, jonka vuoksi ajolupa aikanaan meni. Nyt tauti on kuitenkin saatu kuriin ja lääkäri antoi ajoluvan, ja sitä on todella syytä juhlia.

Toinen hyvä uutinen on se, että vaikka äitini onnistui "mälläämään" heidän huushollinsa Saabin lunastuskuntoon, vakuutusyhtiö korvasi kohtuullisesti ja uuden auton etsintä on käynnissä. Ja onhan vanhemmilla nyt uudehko matkailuautokin, jota kävin eilen katsastamassa, kun vein lapset vanhemmilleni "hoitoon". Kiva auto tuo onkin, ehkäpä sitä saa joskus lainatakin... =)

Muut hyvät uutiset kuuluvat kategoriaan "kell' onni on, se onnen kätkeköön...". Perästä varmasti kuuluu sitten aikanaan.

Nyt on aika taas tehdä varovaisesti vähän töitä - mutta ihan vähän vaan, ettei lomaltapaluu ole liian suuri järkytys...;-)