Hups, mikäs siinä vilahti? Silmäkulmastani ihan varmasti näin jotain vilahtavan ohi... jaa, se olikin vain viikonloppuni! Sinne meni, enkä kunnolla huomannut sen edes alkaneen... =(

Joku joskus on sanonut, että nämä ovat niitä naisen elämän kiirevuosia. Minusta parempi nimitys olisi odotteluvuodet. Odottelen koko viikon, että tulisi viikonloppu. Odottelen milloin minkäkin koulun, urheiluhallin tai muun julkisen rakennuksen kulmalla lapsiani harrastuksista. Odottelen aamuisin autojonossa päästäkseni työpaikalle ja iltapäivällä päästäkseni sieltä pois. Jonotan ja odotan kaupoissa, virastoissa, lääkärille, kirjastossa... Odottelen lapselta soittoa, että koulu on ohi, bussissa ollaan ja kaikki on hyvin. Odotan, että esimurkkuesikoisen kanssa voisi riidellä muustakin kuin siitä, ettei ole taas aamulla pessyt hampaita. Odotan, että elämä rauhoittuisi, rahaa olisi just tarpeeksi ja työ muuttuisi mielekkääksi, paino putoaisi yhdessä yössä normaaliksi, kunto kohoaisi tekemättä mitään ja kärsivällisyyteni määrä lisääntyisi huimasti... joopajoo. Pitäisiköhän lakata odottamasta?

****

Tarpeeksi marinaa taas. Huomaa, että isäntä on työmatkalla, ollut peräti jo eilisestä iltapäivästä ja nyt jo arki koko painollaan on rysähtänyt niskaani kuin tiilikuorma... *leikkii pientä marttyyria* Mut ihan oikeesti, hei, mä en kerkee edes neulomaan, tajuuttekste, kun mun tarttee oikeesti vaan hoitaa velvollisuuksii, mä en niinku oikeesti kestä, siis mä en kestä, en kestä!!!! - Onneksi eilen illalla BB Talk Show päättyi äkisti kesken sähkökatkokseen, muuten olisin saanut vielä pahemman tartunnan Draamakuningatar Nikolta... =)

Juuh, se syksyn ensimmäinen myrsky vei siis meiltäkin sähköt, joten illaksi varattu neulomisaikakin loppui lyhyeen. Kyllä taas kiittelin mielessäni suurta kansallista energiayhtiötä... Pilkkopimeässä hapuilin eteiseen (mielessä välähtelivät kaikki näkemäni kauhuleffat ja trillerit, joissa psykopaattiset murhaajat katkovat sähkölinjoja - olisin varmaan huutanut suoraa huutoa, jos olisin sattunut koskettamaan jotain edes etäisesti ihmistä muistuttavaa...), josta löysin taskulamppuja, sitten kannoin olohuoneen pöydälle kaikki löytämäni kynttilät (niitä ei ollut montaa) ja ryhdyin laskemaan vettä hanoista - meillähän vedentulo on kiinni sähköistä (kaivon pumppu), joten oli syytä varautua siihen, että edes hampaiden aamupesuun löytyy vettä... yritin kyllä neuloa taskulampun valossa, mutta kun ei ollut katsottavaa tai kuunneltavaa samalla, annoin periksi ja menin vuoteeseen lukemaan.

Minulla on edelleen pipokausi menossa, sillä keskittymiskykyni on hermostuneen hamsterin luokkaa. Kaikki kesken olevat työt ovat edelleenkin kesken, minä neulon nyt pipoja. Isäntä ja Esikoinen nimittäin saivat sitten viimein Nupsin seurapuvut, ja pitihän toki isännälle neuloa huoltajatakin seuraksi väreihin (musta ja kirkas sininen) sopiva pipo. Malliksi valikoitui Hat fit for a boyfriend (ihan niinkuin 3o, 2n -pipoon ohjetta tarvitsisi - mutta siinä on siisti päälakikavennussysteemi), joka paljastui sitten ihan liian lyhyeksi meidän isännän ympärysmitaltaan suht pieneen mutta sitäkin korkeampaan kuuppaan. Alennuin jopa purkamaan jo valmiin ja PÄÄTELLYNKIN pipon kertaalleen, ja neuloin siihen lisää pituutta, kun lankaakin vielä riitti. Lankana oli Schachenmayr Nomotan Storia, jota rohmusin Neuletikin tarjoushyllystä viime keväänä sen verran kuin sieltä löytyi. Langassa on melkein puolet villaa, loput keinokuituja, ja se on hiukan kiiltävä ja erittäin elastinen lanka, joten sopii hyvin napakaksi tarkoitettuun pipoon. Mustaa ja sinistä oli vielä sen verran jäljellä, että Esikoinen ilmoitti haluavansa pipon kans, ja se on nyt puikoilla ja edelleen kesken (kiitos sähkökatkon!).

Sain minä valmiiksi jo perjantaina sen Filonan sukkalangasta tekeillä olleen pipon, josta tuli ihan kiva peruspipo, sellainen väljäkuuppainen, miksi niitä nyt sitten kutsutaankin. Kuvasinkin sitä eilen illalla jumppapallon suosiollisella avustuksella, mutta jäivät kuvat siirtämättä (kiitos sähkökatkon!) ja muutenkin postaamatta, kun eihän se nettiyhteyskään ilman sähköä toimi, vaikka kone olisi akun varassa vielä vähän aikaa toiminutkin. Tuo sukkalanka on tosi riittoisaa, pipoon meni 34 g, joten 100 g kerässä on vielä yli puolet jäljellä. Siitä määrästä saattaa tulla ihan oikeasti sukatkin, jos en sitten innostu neulomaan useampaa pipoa.

****

Tänä iltana neulomiset ovat vähissä, sillä vanhempainyhdistyksellä on vuosikokous ja puheenjohtajana minun on oltava paikalla. Esikoinen pitää ensin noutaa sählykerhosta ja saa pärjäillä sitten miten kuten itsekseen illan, Kuopuksen kerhoon viemisen hoitaa mamma tai pappa, ja minä noudan neidin sitten kokouksesta päästyäni. Onneksi hoidin ruokaostoksia viikon varrelle jo lauantaina, ei ole enää sitä murhetta murehdittavana.

****

Ja viimeiseksi urheilu-uutiset: eilen olin katsomassa Esikoisen viimeistä harjoituspeliä ennen varsinaisen sarjakauden alkua Hyvinkäällä, Ahmojen kotihallissa. Taisi Ahmoille olla pienoinen yllätys, että Nupsin pojat pistivätkin laimean alun jälkeen, 3-0 tilanteessa uuden vaihteen silmään ja nousivat kuin nousivatkin vain yhden maalin päähän tasapelistä. Matsi päättyi lukuihin 4-3, Ahmat siis voittivat, mutta pojat pelasivat hienosti. Vielä ensimmäisessä erässä oikealla puolellani seisoi rivi Ahma-isiä, joiden retostelu ja tuomarointi "takapenkiltä" oli rasittavaa kuultavaa, mutta kun Nups alkoi tehdä maaleja, väheni retostelu kummasti, ja kun isät tajusivat, että ottelu voi oikeasti kääntyä myös heidän häviökseen, hiljeni rivistö tyystin. Peli oli suurimmaksi osaksi siistiä, ainoa tympäisevä juttu oli viimeisellä peliminuutilla tapahtunut vartalotaklaus, jonka seurauksena Ahmapelaaja istui jäähyaitiossa ja Nupsin pelaaja makasi jääpussi selkänsä päällä vaihtoaitiossa itkemässä. Pelaajan äiti seisoi vieressäni peliä katsomassa, ja varmasti kouraisi, kun oma poika makasi penkillä pari metriä alapuolella ja kiemurteli tuskissaan. Onneksi pojan oma isä oli huoltajana ja ehti vähän lohduttamaankin.

****

Että sellaista täällä. Kiireestä toiseen matkaillen.