Juuei, eivät ole mauriaiset villiintyneet ja taloamme vallanneet, vaan viittaan nyt otsikollani siihen elämänvaiheeseen, johon jokainen meistä on joskus joutunut, siis murrosikään. Kiitos kommenteistanne. Asiahan ei toki ole tullut yllätyksenä, ei se, että se murrosikä nyt väistämättä tulee eikä siis sekään, että muillakin on murrosikää kohti kiirehtiviä lapsosia ja siitä johtuvia ongelmia, mutta aina on jotenkin helpottavaa muistaa, että kohtalotovereita löytyy. Eilen illalla sain jo vertaistukea lätkäjoukkueen muilta äideiltä - siellähän kaikilla on saman ikäiset pojat, joten testosteronin lisääntymistä voi seurata ihan laumassa... Jalka suussa

Taitaa olla elämän yksi edellytyksistä se, että omien lasten ehtiessä tuohon mainittuun ikään, on se oma ja koettu vaihe jo ehtinyt haalistua ja unohtua mielestä... Jos sen muistaisi tarkemmin, voisi taas kerran miettiä muutaman kerran sitä, että Brittein saarien koulujärjestelmän sisäoppilaitokset eivät sittenkään ole ihan huono ajatus... Tuntuu aika houkuttelevalta (siis vain hetkittäin, mutta kuitenkin joskus) ajatus siitä, että voisi pakata esiteinin junaan valtaisten matkalaukkujensa kanssa ja heittää kaikki murkkuiluongelmat jonkun muun aikuisen haltuun ja huomaan.

No ei. Kyllä yksi tärkeä osa äitiyttä ja vanhemmuutta on myös kohdata todellisia haasteita, jollaisen murrosikä kyllä eteen tuo. Loppujen lopuksi, johan tässä on aikaa siitä, kun on kestetty yövalvomiset ja vaippaikä, uhmaiät vuoden välein (vai olivatko ne nykyään poliittisen korrektisti ilmaistuina TAHTOkausia?), päiväkotielämän aloitus, hampaiden lähteminen, koulun aloitus... Kun tarkemmin ajattelee, niin johan tässä onkin taas aika kohdata kunnon kriisejä!

Nykypäivä pistää vain ajattelemaan, miten erilainen murrosikä nykyteineillä on. Minun esiteineydestäni on jo kolmekymmentä vuotta ja rapiat. Siinä maailmassa eivät vanhemmat tienneet minun tekemisistäni muuta kuin sen, että jonnekin olin johonkin aikaan lähtenyt ja jostakin sieltä luvannut palata takaisin kellonaikaan x. Kotiintuloaika ei ollut mikään venyvä käsite vaan kiveen hakattu ja auta armias, jos ei ajoissa palannut. Muistan ainakin yhden kerran, kun palasin kotiin koulupäivän jälkeen vain kolmisen tuntia myöhemmin kuin piti, kun olin unohtunut kaverin luo ja unohtanut soittaakin... Vanhemmat olivat ensin sikailoisia siitä, että tulin ehjänä kotiin ja sitten sikavihaisia - tiedättehän? Eivät olleet vielä ehtineet poliisille soitella, joten sillä kertaa pääsin aika vähällä.

Vanhemmat eivät totisesti "heittäneet" meitä minnekään kaverien luokse, paitsi jos matka oli totisesti liian pitkä pyörällä tai (Helsingissä asuessa) joukkoliikennevälineillä kuljettavaksi. Ihan omin jaloin sitä liikuttiin paikasta toiseen, tosin minun kaverini yleensä asuivatkin muutaman korttelin säteellä.

Pahanteko oli sitä, että tehtiin talonmiehelle kepposia ja kenties jäynättiin vähän ilkeämmin jotain naapuripihan samanikäistä. Ei töhritty graffiteja seiniin, rikottu ikkunoita tai hajotettu puistonpenkkejä, hypitty autojen päällä tai varastettu niitä. Joku ihan holtiton saattoi joskus näpistää jotain karkkia korttelikaupasta, mutta ainakin minun kaveripiirissäni varastaminen oli ihan tabu. Tupakanpolttokin tuli kuvioihin vasta 14-15 vuoden iässä, aikaisintaan, alkoholi samoin, huumeista ei puhettakaan!

Seksuaalisuus oli kenties jo olemassa, mutta hyvin verhottuna. Vaikka itse olenkin saanut asiallisen ja omaan aikaansa nähden vapaamielisen avoimen seksuaalikasvatuksen, olin silti tosinolo, kun jouduin ensimmäisessä kesäduunissani (melkein 16-vuotiaana) kioskilla myymään pornolehtiä ja kondomeja. Hyvä luoja, jos olisin suustani päästellyt sukupuolielimien nimiä kiroillessani tai kuten nykyään, välimerkkien sijasta ihan normaalissa puheessa - veikkaan, että äitini olisi saattanut siinä vaiheessa pestä suuni saippualla ja juuriharjalla.

Nykyajan esiteinit ovat nähneet alastomia nais- ja miesvartaloita jo vuosikaudet vaikka bussipysäkillä seistessään - mahtavatko pornolehdetkään enää nolostuttaa lainkaan? Ei niitä tosin enää juuri tarvitakaan visuaaliseen stimulaatioon - riittää kun surffaa netissä.

Niinpä. Tietoa ja materiaalia riittää, ja sitä on saatavissa ihan missä iässä tahansa - mutta tuskin evoluutio on edelleenkään nopeutunut niin paljon, että 12-vuotiaat olisivat millään lailla kypsiä aloittamaan seksuaalielämää. Ja kuitenkin tekstareissa ja meseviesteissä kuulema jo hyvinkin suorasukaisesti ehdotellaan ja keskustellaan aiheesta, ja ehdotukset tulevat tasapuolisesti sekä tytöiltä että pojilta. Onko ihmisellä enää olemassakaan ns. luontaista häveliäisyyttä? Tarvitaanko sellaista? Vai olenko kenties oikeasti jo niitä viimeisiä dinosauruksia, joiden mielestä seksin harrastamiseen vaaditaan muutakin kuin vain riittävät vehkeet ja halu, ja sen ensimmäisen kerran kynnys oli kyllä huikean korkea...

Kaiken tämän pohdinnan keskellä olen yhtäkkiä niin iloinen siitä, että 10-vuotias Kuopusneiti lähtee kiireesti karkuun television ääreltä, kun leffassa tai ohjelmassa pussataan. On kuulema niin noloa... Välillä kun tahtoo unohtua, että neiti on koostaan huolimatta vielä lapsi, eikä murkkuikäinen ollenkaan!