Huis hais vaan, uusi viikko jo toisessa päivässään ja tuntuu siltä, että vauhti ei hiljene hetkeksikään. Päässä pyörii tällä hetkellä niin moni asia, että jopa yöunet nukun vain puoliksi unessa - tai ainakin siltä tuntuu. Aamusella aviosiippa pussasi ja lähti, vielä on työmatkoja jäljellä, tällä viikolla ihan lyhyt, kun tulee jo huomenna iltapäivällä kotiin, mutta ensi viikolla hän onkin reissussa koko viikon. Siitä tulee lystiä... *not* Ei ole varmasti muillekaan blogisiskoille ihan tuntematon tämä yhtälö, kun pitäisi hoitaa omat työnsä, omat harrasteet/velvoitteet, koti, lapset ja lasten harrasteet - ja pitäisi ehtiä käsitöitäkin tekemään jossain välissä ja blogiakin päivittämään... *hih* Joskus tuo arki on ihan riittävän rankkaa aviosiipan avustuksellakin, puhumattakaan siitä kun hän on poissa. No, eiköhän tästäkin taas hengissä selvitä, kun on ennenkin selvitty. Pikkuisen vain harmittaa se, että ensi viikolla on syntymäpäiväni, ja mies on silloin reissussa. Menemme kuitenkin juhlistamaan syntymäpäivääni perjantaina 14.9.2007 - luvassa on Viiviä ja Wagneria teatterissa!

Eilen illalla hermostuin kerrankin tyystin harmilliseen lankaan ja heitin aloittamani huivin sekä lankakerän ihan viileesti roskikseen! Voitteko kuvitella? Minulla on pussillinen tuota vanhaa Novitan Frendi-lankaa, pussilankaa siis, ja tempaisin sieltä yhden kerän ihan summanmutikassa ja aloin virkata ketjusilmukkahuivia, josta ajattelin arpajaisvoittoa ensi viikonlopuksi. Pääsin ihan hyvin alkuun, mutta sitten alkoi tulla tympeitä lankakatkoja vastaan - lanka hiutui yllättäen ihan ohueksi ja katkesikin, välillä taas oli tosi paksua, suorastaan möykkyistä. Pari ensimmäistä lankakatkoa onnistuin ohittamaan purkamalla muutaman ketjusilmukan ja ottamalla langan uudestaan työhön (ja arvatkaapa, onko kiva purkaa tuollaista mohairsekoitteista lankaa, duh!), mutta kun kolmas hiutuma tuli vastaan, alkoivat otsasuoneni pullistella ja hiljaisia ärräpäitä päästellen tempaisin huivin alun ja kerän ja viuh! vaan, ne lensivät keittiön roskikseen. Voi olla, että menee hetki, ennen kuin uudestaan kokeilen tuota lankaa... No, tämän siitä saa, kun ostaa alunperinkin kakkoslaadun lankaa, joka ei sitten tuosta marinoinnistakaan enää paremmaksi muutu!

Kotimatkalla, kun olin siis menossa suoraan töistä esikoisen vanhempainiltaan, päätin pysähtyä myös (melkein) matkan varrella olevassa tarjoustalossa, sillä joku töissä oli maininnut siellä olevan lankaa hurjan halvalla. No, ei noita nyt hurjan halvoiksi voi kutsua, mutta kyllä sieltä neljä kerää Nallea ja kaksi kerää seiskaveikkaa meille muutti. Viime sesongin värejä suurimmaksi osaksi, mutta tuli sieltä pari ihan normaalihintaistakin nalle-kerää. On muuten nätti tuo tämän syksyn vihreä nallessa, sekä se pätkävärjätty että ihan yksivärinen. Ja jottei rappioni tähän päättyisi, onnistuin sortumaan Annen blogin lankatarjontaan, ja sieltäkin on tulossa reilu kilo lankaa lisää varastoon... Okei, unohdetaanpas taas tämä juttu!

Kun tuo frendi-huivi meni niin mynkään, otin esiin uskollisen nalle-kerän, jota olen virkannut ja purkanut, virkannut ja purkanut viime päivinä ahkerasti, sillä kokeilen (taas) huivimalleja... No, erinäisiä purkuhommia taas tehtyäni päätin sitten, että teenkin ihan tuolla perusmallillani niskasta aloitetun huivin, mutta kuinkas sitten taas kävikään, ketjusilmukat alkoivat käydä hermoille ja pitihän sitä taas ryhtyä kokeilemaan. Ilta vain sitten loppui kesken, katselin Canaaleilta Rooman uuden kauden ensimmäistä jaksoa (paaaljon verta ja suolenpätkiä taas) ja virkkasin, mutta pakko oli sitten luovuttaa, joten huivi jäi kesken odottamaan iltaa.

Töissä kulkee mukana toinen huivinalku, syksyn vihreä pätkävärjätty nalle on muotoutumassa omaksi huiviksi ja ihan tuolla ketjusilmukkamallilla, sitä virkkailen aina joutessani kahvitunnilla ja kuuntelupalavereissa. Tänä aamuna kaivoin mukaani myös mustan alabama-kerän (joka ei tunnu loppuvan siis koskaan...) ja pienen nyssykän kirkkaansinistä alabamaa - näistä pitäisi virkata esikoisen lätkäkaverille se verkkopipa. Ajattelin saada sen valmiiksi niin, että esikoinen voi sen viedä huomisiin treeneihin.

Ja sitten: kiitos vain kovasti kaikille huivikehuista. Tuo metsänvihreä huivi oli ensimmäinen kokeiluni vähän vaativamman oman mallin suhteen, ja luultavasti tulen toteuttamaan huivin toiseen kertaan, ja samalla vähän muokkaan mallia niin, että olen siihen itsekin tyytyväinen, ja mahdollisesti jopa kirjoitan siitä sitten speksit ylös. Toivossa on hyvä elää...

Että tämmöistä elämätä tällä kertaa...