Paras puolustus

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nainen avasi silmänsä ja huokasi sisäänpäin. Taas aamu. Taas yksi päivä edessä. Sivusilmällä nainen näki parisängyn toisen puolen jo tyhjäksi ja huokasi uudestaan. Keittiöstä kuului ääniä, kun mies laittoi itselleen kahvia.

 

Nainen nousi sängystä ja hamusi aamutakkiaan vuoteen vierusta tuolilta. Takki oli kaunis, musta ja pitsein somistettu, silkkiä. Viileä iholla, myötäili muotoja kuten musta silkkiyöpaitakin. Nainen vilkaisi itseään makuuhuoneen vaatekaapin peiliovista samalla, kun kiristi aamutakin vyön aavistuksen tiukemmalle. Hän sipaisi hiuksiaan ja astui ulos makuuhuoneesta.

 

Mies seisoi keittiössä puku päällään, moitteettomasti solmittu silkkinen kravatti kaulassaan. Hän siemaili aamukahviaan ikkunan ääressä, ei malttanut edes alas istua, koko ajan pienessä liikkeessä ja menossa, lähdössä jonnekin. Nainen hymyili epävarmasti miehelle, käänsi katseensa kahvinkeittimeen ja taas mieheen, kysyi äänettömästi. "On siinä kahvia sinullekin," mies sanoi värittömästi ja liikahti äkkiä, napautti mukinsa tiskipöydälle. "Pitää lähteä. Ensimmäinen palaveri on jo tunnin päästä."

 

Nainen seurasi miestä eteiseen, mietti sanoisiko jotain. Hän sipaisi irronneen hiuksen miehen olkapäältä, toivotti hyvää työpäivää ja kääntyi mennäkseen keittiöön. Hyökkäys tuli niin äkkiä, niin salakavalasti, ettei nainen ehtinyt puolustautua, saati sitten väistää. "Olet tainnut lihoa vähän…" Miehen ääni, teräksinen, halveksiva. "Ei luulisi olevan vaikeaa huolehtia itsestään. Mitäpä muuta tekemistä sinulla täällä olisi… Menisit kuntosalille tai jotain." Nainen kääntyi vastatakseen, mutta mies oli jo mennyt, jättänyt oven auki perässään.

 

Nainen veti oven kiinni ja taisteli pahoinvointia vastaan. Hän hengitti syvään ja painoi nyrkkejään vatsaansa vasten, yritti hallita itseään, mutta turhaan. Hän ehti hädin tuskin kylpyhuoneeseen.

 

Iltapäivällä nainen istui keittiössä tuijottaen ikkunasta ulos. Mies tulisi tänään kotiin tavallista aiemmin, oli soittanut ja ilmoittanut, että halusi ruokaa heti tultuaan. Nainen tiesi, mitä tapahtuisi, jos ruoka ei olisi valmiina, eikä siitäkään huolimatta kyennyt nousemaan ja aloittamaan ruoanlaittoa. Hän ei ollut kyennyt syömään mitään koko päivänä, ja ajatuskin ruoan valmistamisesta nosti käsivarsien ihokarvat pystyyn. Puistatti.

 

Mies tuli kotiin paukauttaen oven äänekkäästi kiinni perässään. "Onko postia?" Hän kysyi ensimmäiseksi tömäytettyään salkkunsa eteisen pöydälle. Nainen tuli keittiöstä ja ojensi nipun miehelle. "Katson nämä läpi ensin. Onko ruoka valmista?" Nainen nyökkäsi. Mies katsoi hänen ohitseen keittiöön, näki moitteettomasti katetun pöydän lautasliinoineen. "Menee pari minuuttia…" Ja mies katosi postiensa kanssa työhuoneeseensa.

 

Tuntia myöhemmin nainen seisoi edelleen keittiössä. Huolella valmistettu ruoka oli kuivunut uunissa, alkuruokakeitto kiehunut piloille, jäävesi lämmennyt pöydällä olevassa karahvissa. Nainen seisoi keittiössä ja puristi kätensä nyrkkiin, avasi ne taas, puristi uudestaan nyrkkiin. Miehen työhuoneesta ei kuulunut ääntäkään.

 

Kaksi tuntia myöhemmin mies viimeinkin tuli keittiöön. Nainen istui ruokapöydän ääressä kiertäen sormessaan olevaa timanttisormusta ympäri, taukoamatta, katsoi eteensä mitään näkemättä. Mies istahti omalle paikalleen, tuijotti naista töykeästi ja ivallisena."Saako sitä ruokaa vai ei?" Nainen havahtui kuin unesta, nousi ylös ja otti keittokattilan liedeltä. Mies hymähti ja ryhtyi avaamaan lautasliinaa, kun tunsi tulikuuman keiton kastelevan haarovälinsä, ja kun hän kiroten yritti nousta tuoliltaan, nainen kumautti kattilan kaikilla voimillaan miehen kasvoihin murtaen nenän, poskipään ja kaikki etuhampaat. Mies kaatui iskun voimasta vasten keittiön kaapistoa ja nainen kuuli etovan rusahduksen, kun miehen pää iskeytyi alakaapin kahvaa vasten. Siihen mies jäi, ei enää noussut.

 

Nainen otti paistin uunista ja leikkasi lautaselleen kolme reilua palaa, otti uuniperunan ja istahti pöytään lautasensa kanssa. Hän oli jo kaatamassa itselleen jäävettä, kun muuttikin mielensä, haki kodinhoitohuoneen viinikaapista punaviinipullon, avasi sen ja kaatoi lasiinsa. Nostaessaan lasiaan hänen katseensa osui mieheen. Nainen hymyili hieman, maistoi lasistaan ja nosti sitten lasiaan miehen suuntaan: "Skool, kultaseni. Sinä totisesti osaat valita viinit…"