Keskiviikko ei suotta ole viikon pahin päivä, jolloin suomalaiset ovat jonkin tutkimuksen mukaan eniten pahalla päällä. Onhan se päivä, josta on yhtä pitkä matka viikonloppuun, kumpaankin suuntaan. Ainakin minulle tämä päivä on aina pahimmasta päästä...*huoks*

Käväisin eilen illalla äänestämässä seurakuntani valtuustovaaleissa Lohjalla ja tapasin pitkästä aikaa tutun ihmisen, jonka kanssa olemme kovasti yhdessä suunnitelleet Menneen ajan markkinoiden myynti- ja arpajaisartikkeleita. Hän on käsityöalan ammattilainen monella tapaa, ja meillä niinsanotusti synkkaa noin henkilökemiankin tasolla. Ehdimme höpötellä kahvikupin ääressä niukat puoli tuntia, mutta siinä ajassa ehti kovasti tekemään ainakin suunnittelutyötä. Nyt pitäisi vain löytää parin päivää aikaa ja sopiva paikka ompelu- ja viimeistelytalkoille.

Kotimatkalla käväisin kaupassa ja kiirehdin kotiin, sillä aviosiippa oli ilmoitellut iltamenosta kesken kahvittelun - ja kun pääsin kotiin, noin kuvaannollisesti kieli vyön alla juosten (jos nyt henkilöautolla voi juosta kieli vyön alla...), olikin meno peruuntunut. Mutta onneksi oli ruoka valmiina pöydässä odottamassa...=)

Esikoiselle minulla oli erityisyllätys mukanani. Eräs rouvashenkilö tuolla vaalikahvilla tyrkkäsi käteeni muovipussin, ja selitti toivoneensa, että äitini olisi ollut paikalla, mutta kun oli huomannut minut, antoikin pussin minulle, sillä pussin oikea osoite oli joka tapauksessa minun luonani. Olin hieman hämmentynyt, mutta rouvan selityksistä selvisi, että hän ja äitini olivat jossain vaiheessa ehtineet jutustella Esikoisen lätkäinnostuksesta, ja kun tämän rouvan poika oli aikoinaan pelannut Teemu Selänteen ketjukaverina Jokereissa, hän oli luvannut etsiä poikansa varastoista Teemun kuvia ja lätkäkortteja Esikoiselle. Ja pussissa olikin kaksi isompaa korttia, joissa oli Teemun nimmarit sekä neljä lätkäkorttia (ainakin osa NHL-kortteja), joista niistäkin ainakin yhdessä oli ihan oikea nimmari. Voitte varmaan arvata, että perheen nuorin lätkähullu vietti illan pilvissä leijuen... =) Huomautin sitten puoliääneen, että pienen kiitoskirjeen toimittaminen mamman kautta kyseiselle rouvalle ei varmaankaan olisi pahitteeksi... Saa nähdä, muistaako esikoinen ilman eri muistutusta.

Muuten ilta meni rattoisasti taas yhtä pipoa neuloessa ja tv:tä katsellessa. Valmiiksi tuli jälleen yksi isoveikasta neulottu pipo, lankoina valko-harmaa meleerattu ja kirkkaanpunainen lanka. Ribbistä ajattelin ensin tehdä sellaisen spiraalina kiertävän, mutta päädyinkin kokeilemaan toisenlaista mallia, ja ihan kohtuullisen kiva tuosta tuli. Nyt on puikoilla sitten yksivärinen punainen pipo, johon ajattelin kokeilla tuota Kylykaverien valepalmikkoneuletta - siitä saattaa tulla ihan hupaisa pipo.

Ja luulen, että tuon punaisen pipon jälkeen saavat pipot olla vähän aikaa rauhassa - seuraavaksi taitaa puikoilta tai koukulta syntyä pesukintaita ja saippuapusseja tai vastaavaa.