Sain juuri jälkikasvun väännettyä petiensä pohjalle, ja viimein taloon laskeutuu edes hetkeksi rauha ja hiljaisuus. Ulkona alkaa hämärtyä, olohuoneesta kuuluu jotain iskelmämusiikkia (????) televisiosta ja minä päätin postailla hajamietteitä.

Virkattu kassini on hantaakeja vaille valmis, mutta jostain syystä päiväni on kulunut pääasiassa toimiessa englanninkielen simultaanitulkkina lukiessani netistä napattuja ohjeistuksia Harry Potter ja Azkabanin vanki -pleikkapeliin. Esikoinen innostui ymmärrettävästi eilisestä leffaillasta, ja jo melkein homehtumaan päässyt peli piti kaivaa esiin - ja äidin piti kaivaa netistä esiin ohjeita. Siinä sivussa olen sitten neulonut I-cordista hantaakeja, ja aika valmiita ne nyt alkavat ollakin, mutta tuskin jaksan/viitsin enää tänään laukkua viimeistellä - kuvankin kun saa sitten paremmin napattua huomenna valoisalla.

Niin, se eilinen elokuva - siis Harry Potter ja Feeniksin kilta. Tajusin jossain vaiheessa, että se on ensimmäinen Potter-leffa (muistaakseni), jonka näen ihan leffateatterissa, sillä toistaiseksi Esikoinen on ollut aina liian nuori lähtemään teatteriin noita leffoja katsomaan. Meillä on omassa dvd-hyllyssä kolme ensimmäistä ja ne on kaikki katsottu moneen kertaan, ja neljäskin on nähty maksukanavilta ja vuokradvd:ltä useasti. Siksi kai tuntuikin niin oudolta nähdä elokuva valkokankaalla. Ja hassuinta oli, että minusta tuntui, kuin elokuvat olisivat paremmin edukseen pienemmässä ruudussa... taitaa olla vain tottumusta.

Matuni kovasti kaipasi minulta mielipiteitä elokuvasta... hmmm...minusta kaikki Potter-leffat ovat olleet aina laatukamaa eikä vähiten nimekkäisen luonnenäyttelijöidensä vuoksi - kyllä huomaa eron siinä, kun leffa tehdään Britanniassa eikä Jenkeissä... Harmillista oli huomata näyttelijöiden - niin nuorten kuin vanhojenkin -  ikääntyneen jotenkin yllättävän nopeasti. Teini-ikäisen katu-uskottavuus vähän kärsii, kun pääosan esittäjä ja kaverit alkavat olla jo ihan nuoria aikuisia, ja erityisesti minua jotenkin suretti se Harryn tädin mies... Esikoinen itse huomautti, että Dolores Pimennosta sai kirjan perusteella vähän erilaisen kuvan, ja olin ihan samaa mieltä, mutta eipä ollut hassumpi tämäkään Dolores pinkkiin verhotussa sadismissaan... =) Minulla taitaa myös olla liian kauan noista teinivuosista, kun en jaksa oikein ymmärtää sitä jatkuvaa vihaisuutta ja kyvyttömyyttä  (Harryn) kertoa tunteistaan edes samanikäisille kavereilleen - joko minä en muista moista tai sitten minulla oli harvinaisen harmiton murrosikä...

Olen jo ajat sitten antanut periksi sen suhteen, että Potterin kaltaisia tiiliskiviä saisi edes likimain 1:1 valkokankaalle - sama myönnytys oli pakko tehdä myös suuren suosikkini LOTRin suhteen, mutta ei minua typistäminen haittaa, kun se tehdään taidolla. Peter Jackson teki sen ehkä hieman suuremmalla taidolla kuin tämänkertaisen Potterin ohjaaja (huomatkaa, en edes tiedä kuka sen ohjasi...), mutta ei ihan huonoa työtä tämäkään. Eniten harmitti se, että Harryn ja Sirius Mustan yhteiset kohtaukset jäivät vähäisiksi, Oldman kun on suosikkejani miesnäyttelijöiden joukossa. Muutenkin monet aiemmissa elokuvissa esiintyneet henkilöt tekivät tässä leffassa vähän niinkuin cameorooleja - vilahtivat hetken jossain kohtauksessa ja se siitä sitten. Ehkä parhaita kohtauksia koko leffassa oli Albuksen kaartin harjoittelu - siinä yhdistyi minusta hienosti tuon joukon idealismi ja se usko omaan kaikkivoipaisuuteen, johon vain nuoret ihmiset kykenevät; Harryn hieno luonne ja kerrankin sellainen onnistumisen ilo, joka sai koko roolihahmon sädehtimään; monen aiemmin epäonnistuneen roolihahmon onnistumiset ja jo toiveita herättäneiden toivottuakin hienommat kyvyt; sekä tietysti se ihana murrosikäinen kapinahenki...=)))

Pahikset olivat ihanan pahoja, erityisesti Bellatrix, johon Helena Carter Bonham puhalsi totisesti hengen - ja miten pahanilkisen ja pahuudessaan sekopäisen hengen... haa! Hagridin veljeen, Ruaahhiin, olin enemmän kuin pettynyt...=(  Mutta muuten, kyllä tämäkin Potter todella katsottava oli. Taidan yhtyä Matuniin siinä, että Azkabanin vanki on ehkä leffana ylitse näiden muiden, mutta onhan näistä jokainen nähtävä - eikös vaan???

Mutta se taikuuden maailmasta. Täällä tosielämässä kävin taas lasten kanssa porukalla lenkillä ja pesin pyykkiä kaiken pleikanpeluun ja suomennosten seassa. Iltasella tuli pari naapurin lasta huolehtimaan siitä, ettei pihassa ollut turhan hiljaista, heittelivät Esikoisen kanssa frisbeegolfia, ja minä, naapurin isäntä (joka on meidän isännän buddybuddy ja tuli saattelemaan omaan poikaansa meille) sekä Kuopus väsäsimme hiekasta "tulivuoria" ja väistelimme kohti tulevia muovilättyjä siinä sivussa... Että vaiherikasta elämää on taas ollut.

Nyt alkaa olla sellainen tunne, että voisin nyykähtää sohvaan tunniksi katsomaan - jotakin - ja vaikkapa neuloa nuo hantaakit loppuun. Sitten onkin jo pyöriteltävä päätä ja peukaloita, kun ei ole mitään käsityötä mielessä, käsissä tai missään...