Olin eilen kuopuksen kanssa Lastenlinnassa, ja yllättäen kuulimme siinä vastaanoton aikana, että pitäisi käydä verikokeissa. Verikokeissa on käyty viimeksi omalla terveysasemalla kymmenen päivää sitten, ja silloin piti kaikki kokeet ottaa. Kuopuksen olemus jännittyi silmin nähden, kun tuli puhe siitä, että pitäisi taas pistää.

Pienen keskustelun jälkeen päätin, että hoidetaan homma alta pois. Saimme uudet tarrat labraa varten ja menimme odottelemaan vuoroamme. Kerroin labrahoitajalle, ettei ole puudutuslaastareita ollut käytössä, ja toisaalta, neidin suonet pakenevat puudutteen ja/tai jännittämisen vuoksi aina jonnekin syvälle, jolloin verta ei vain tipu. Yritimme sitten ihan luomukonsteilla, eli minä pitelin kättä ja hoitaja yritti tuikata. Ei tullut kesää, neidin toinen käsi ilmestyi jatkuvasti tielle.

Sitten haettiin toinen hoitajatäti apuun, ja kyynärvarresta etsittiin urakalla suonta, ja neulakin saatiin sinne tuikattua, mutta ei tullut verta. Neidillä on jotain jännitystilanteessa esiintulevia salaperäisiä kineettisiä voimia, joilla hän onnistuu estämään veren tippumisen. Siinä vaiheessa vaihdettiin pistäjää, ja toinen hoitaja napsautti neulan kämmenselässä näkyvään suoneen. Kyllähän verta tuli - tipoittain tippumalla. Maaniteltiin ja löysättiin puristusta, lisättiin kiristystä, minä kuiskuttelin lapsen korvaan, että "hellitä hyvä ihminen, muuten sattuu aina vain kauemmin". Lopulta näytteet saatiin otettua, ja pakko on sanoa, että kuopus ei edes itkenyt koko aikana, hoki vain, että "sattuu, aijaijai!"

Kun pääsimme ulos näytteenottohuoneesta, lupasin neidille palkinnon urheasta käytöksestä. Itsellenikin olin päättänyt luvata palkinnon siitä, että pysyin koko ajan rauhallisena ja pahemmin hiilestymättä. Joten kun käänsin auton nokan pois Lastenklinikan pihasta, ryhdyin vihjailemaan, että jospa käytäisiin Lauttasaaressa (=Novitalla). Ei passannut neidille, kun minulla on kuulema lankoja ihan riittävästi (missä neiti toki on ihan oikeassa, mutta eihän se nyt ole mikään syy olla ostamatta sitä lisää... eihän?), joten vähän siitä hermostuneena sanoin, että jätetään sitten palkintokin väliin, ja käänsin auton kotia kohti.

No, matkalla pääsimme sopuun ja puikahdin Sellon suuntaan moottoritieltä, ja sieltä Anttilasta löytyi neidille ennestään puuttuva Winx-dvd. Ja minä sukkuloin sulavasti lankaosastolle. Joten palkittua tuli sekä äiti että lapsi. Minä ostin pari kerää seiskaveikkaa esikoisen torkkupeittoon lisukkeeksi sekä tarjouksessa olleita puuvillalankoja: taisi olla Sofie-nimistä, tiukkakierteistä ja lehmuksenvihreää, vähän paksumpaa puuvillaa, jota kotiin lähti 10 kerää, sekä Veera-nimistä ohuempaa ja merseroimatonta, jota otin völjyyn harmaana neljä kerää.

Niin, kysymyshän siis kuuluu lopulta, että kuka tässä nyt sitten kasvatti ketä vai kasvattiko kukaan? Ja oliko kyseessä uhkailu, lahjonta vai kiristys, kaikki edellämainitut vai eikö yksikään?

PS. Torkkupeitto edistyy, samoin bolero. Ehkä jo viikonloppuna kuvallistakin postausta.