On se ihanaa, kun saa tukea täällä blogistaniassa, kun oikein alkaa päässä kiehua ja otsasuoni pullistella... Kiitos kommenteistanne ja tuestanne! Kyllä tuo miesten tapa sairastaa minulle tuttu on, vaikka siippa ei kovin usein kipeä olekaan... Mutta muistissa on toki mm. se aika, kun hän onnistui yskimällä murtamaan kylkiluunsa... Olin melkein valmis ottamaan avioeron viikon sairastamisen jälkeen - huh, vieläkin puistattaa ajatella sitä aikaa.

Taisi se eilisen kiehunta johtua enimmäkseen siitä, että kun tulin pikasuihkusta ja olin tekemässä kiireesti lähtöä Lohjalle kuopuksen kanssa, ja sattui kännykkäni soimaan - isäni soitti - ja siinä kylpytakkia pois heittäessäni yritin sanoa isälleni, ettei nyt olisi aikaa jutella ylihuomenna olevasta äitini syntymäpäivästä - ihan tärkeä asiahan se toki sekin - niin isäntä huutaa olohuoneesta kuin pikkupennulle, että "nyt ei kannata puhua pitkiä puheluita, kun on kiire"... Oli aika hilkulla, ettei saanut siippa jostain isommasta ja painavammasta kuin kännykkä. Miehet ne sitten aina osaavat sanoa oikeat asiat oikealla hetkellä...*irvistys* Se kiire johtui siitä, että Lohjan sairaalaan soittaessaan isäntää oli valistettu, että pitää tulla kiireesti paikalle, jos aikoo ehtiä röntgeniin. Tyypilliseen miesten tapaan isäntä otti asian tosissaan eikä edes kysynyt, kuinka kiire on. Me olimme sairaalalla n. 19.45, ja röntgen sulkeutui klo 21. Että sellainen kiire. Tosin langan toisessa päässäkin oli ollut mies...

Kuopus onneksi ottaa tilanteensa suhteellisen rauhallisesti, tuttua kun alkaa jo olla. Tosin en usko olevan olon kannalta mitenkään miellyttävän yhdistelmän sen, että on tämä sitkeä virusflunssa päällä, lämpöä ja nuha, ja sitten vielä käsi paketissa. Mutta onneksi isä on tytön kanssa kotona! *vahingonilo on se paras ilo...* Huomiseksi tosin joutunen itse jäämään kotiin, sillä kouluun tyttöä ei voi päästää ennen keskiviikkoa, flunssan vuoksi ja siksi, että kipsin pitää kovettua pari päivää rauhassa.

***

Kaikesta passaamisesta huolimatta kerkesin viikonloppuna kuitenkin myös tekemään käsitöitä... Kun viimeinkin eilen sain isännän ja lapset edes tunniksi pois parisängystämme sairastamasta, pingotin heti jo viime viikolla valmistuneen Nina-huivini petauspatjan alle, samoin kuin jo viime viikolla valmistuneen harmaasävyisen Pelagia-huivinikin. Nina-huivista tuli iso, kaunis ja pehmeä. Langat ovat vielä päättelemättä, mutta kunhan sen saan tehtyä, otan siitä kunnollisia kuvia. Sain valmiiksi myös Merinosilkistä tekeillä olleen virkatun huivin, mutta sitä en enää jaksanut ryhtyä pingottamaan, eikä se kyllä olisi tuon harmaan huivin seuraksi edes mahtunutkaan. No, onpahan puuhaa huomiseksi. Tekeillä on myös -hiphei - Noro Kureyonista Ravelrystä löytyneen ehdottomasti maailman helpoimman huivimallin mukaan kerrankin suorakulmainen huivi/shaali. Katsotaan, kuinka käy.

Tälläkin kertaa siis valivalivalitusta ja murmurmurinaa. Tämän itsesäälirypelehtimisen jälkeen yritän seuraavaan postaukseeni laittaa edes huonoja kuvia kohtalaisista käsitöistä... Sopiiko sellainen?