,,, ei paleltaisi kyllä kauaa. Piposatoahan teille lupasin ja sitä saamanne pitää, sillä puikot ovat kilkanneet kohtuullisen ahkerasti viime aikoina. Siitäkin huolimatta, että palkkatyö pitää kiireisenä ja isännän ahkera reissaaminen vieläkin kiireisempänä, kun illat sujuvat tuossa kakkostyössä eli lasten taksikuskina. Onneksi kerhosta/partiosta/harjoituksista/ties mistä lapsia odotellessakin voi vähän neuloa...

Sain päähäni idean tehdä jotain päähäni sopivaa ja soveltuvaa. Tuumasta toimeen, käteen osui lankakorista kaksi vaalean harmahtavaa kerää Regian silkkisekoitteista sukkalankaa. Ennakkoluulottomalla tavallani loin silmukat ja sitten mentiin. Ja tässä tulos: moniajoympäristöpipo.

Itse asiassa tuotokseni on ihan vain suorakaide, jonka toisessa pitkässä reunassa on pitsineuleella aikaansaatu reikärivi ja toisessa lyhyemmässä reunassa isompia reikiä ja siinä toisessa reunassa sitten vastineena nappilaatikosta kaivellut parittomat napit, jokainen omanlaisensa. Pitsineulereikäriviin pujottelin ketjusilmukoilla virkatun nauhan, ja näin minulla oli monikäyttövaate: se on pipo, tai se on kauluri, tai se on kaulus, tai se on panta tai melkein mitä vaan. Nappeja avaamalla ja sulkemalla neulos muuntuu erilaisiksi kauluksiksi, juoponnapituksella epäsymmetriseksi sellaiseksi. Ja silkinpehmeä lanka kaksinkertaisena neulottuna kiltää himmeästi, laskeutuu kauniisti, lämmittää ja on suloisenpehmoinen iholla. Kyllä kelpaa talven tulla!

Muita päitä lämmittämään on neulottu monenlaisia pipotuksia:

On punaraitaista, käännettävää lilaa ja vähän miehekkäämpää ribbiä.

Ja lisää miehekästä ribbiä (tästä mustasta Esikoinen sanoi sattuvasti: kiva pipo. Tällaisen kun vielä saisi ostettuna... taitaa olla ohi se aika, kun sain nuoren miehen päätä vaatettaa...), iloraitaa, kullansävyistä ja syksyistä metsää.

Niin, on kai myönnettävä, että tykkään pipojen neulomisesta.

Juuri nyt on tosin puikoilla ja koukuilla jotain aivan muuta. Ja niistä sitten lisää joskus tuonnempana!