*Tämä postaus tulee sisältämään täysin kritiikitöntä kehuskelua lapsistani, joten jos et halua lukea sellaista, käännä katseesi pois, napsauta hiirella back-nappia ja palaa samaa tietä takaisin... Tai mene suoraan vankilaan kulkematta Lähtö-ruudun kautta... =)*

Ensinnäkin Kuopus. Neiti sai enkunkokeista 29/30 pistettä. Käsittämätöntä. Dysfasian vuoksi enkku on ollut neidille e-r-i-t-t-ä-i-n  vaikeaa, ja aiemmista sana- yms. kokeista on tullut aika monentasoisia tuloksia, mutta ei koskaan mitään edes likellekään hyväksi tulkittavaa. Ja ensimmäisessä varsinaisessa kokeessa sitten näin. Tein kyllä neidille tiettäväksi, että olen hänestä ihan hävyttömän ylpeä ja iloinen. Nih.

Eilen tanssitunnille matkatessamme keskustelimme vakavasti siitä, miten tanssitunnilla pitäisi toimia. Kuopuksella on ikävä tapa laiskotella siellä, olla tekevinään ja juosta yhtenään juomassa vettä, niin että suurin osa ohjeistuksesta menee aina ohi korvien. Muistutin neitiä siitä, että minulle sopii mainiosti sekin, että hän käy siellä vain huvittelemassa eikä suhtaudu tanssin oppimiseen kovin vakavasti, mutta jos niin suhtautuu, pitää myös unohtaa kaikki haaveet esiintymään pääsemisestä. Ja jos taas haluaa oikeasti oppia tanssimaan, pitää yrittää parhaansa, seurata opetusta, tehdä töitä ja lakata juomasta joka kahden minuutin välein. Krhm. Puhe taisi tehota, sillä neiti oli tarkkaavaisempi kuin koskaan aiemmin, ja minä yritin muistaa kannustaa häntä joka välissä. Ostin myös Shakiran levyn (öh...), että pääsemme kotonakin vähän harjoittelemaan.

Ja sitten toiseksi Esikoinen. Kotiin tultuani kysäisin ohimennen, miten maantiedon koe oli mennyt. Esikoinen meni muikean näköiseksi ja ilmoitti, että kymppi tuli. Sain kokeen nähtäväksikin. Suurin ihmetykseni kohdistui siihen, että nuoren miehen käsiala oli suorastaan käsittämättömän siistiä, kiusoittelinkin häntä siitä, että ei koe edes ole hänen, sillä ei minun pojallani ole noin siistiä käsialaa... Kuulema lyijytäytekynän ansiota. No, me häivyimme sitten kuopuksen kanssa tanssitunnillemme ja pojat lähtivät jäähallille, sillä Esikoinen meni ensimmäistä kertaa pelaamaan -95 syntyneiden poikien yhden A:n joukkueen peliin täydennysmiehenä. Lupasin, että tulemme tanssitreeneistä hallille vähäksi aikaa katsomaan.

Olimme hallilla vähän ennen kahdeksaa, ja ensimmäinen erä oli jo menossa. Juuri kun pääsimme "lauteille" istumaan, joku vastapelaaja taklasi Esikoista niin, että pojalla meni hetki päätä pyöritellessä. Aloin jo mielessäni hirvitellä touhua, mutta jäällä touhu vain jatkui. Seurasimme kuopuksen kanssa peliä kolmannen erän alkuminuutit, ja sitten ilmoitin, että me lähdemme kotiin suihkuun ja syömään. Olisi pitänyt jäädä paikalle, sillä Esikoinen meni ja teki sitten maalin, tasoitusmaalin, jonka ansiosta peli päättyi 2-2 tasapeliin. Voitte varmaan arvata, että kotiin tuli melkein metrin pituutta lisää kasvanut nuori mies, joka ensi töikseen esitteli pelistä saadun tsemppariviirin. Niinpä, olivat antaneet GrIFK:n viirin vierailevalle pelaajalle - siinä sitä on motivaation lähdettä taas pitkäksi aikaa, ei tosin esikoiselta sitä motivaatiota lätkän suhteen puutu. Hän on kuulema tervetullut pelaamaan jatkossakin... =)

****

Huh, miten paljon kehumista lapsissa nyt olikin. Ihan tässä sivulauseessa kerron, että sijaiskäsityöksi aloitettu lapsen pipo tuli eilen illalla neulottua valmiiksi. Väsäsinpä pipoon vallan tupsunkin... Pipo menee arpajaispalkintolaatikkoon, toivottavasti se löytää jonkin sopivan pikku pään, jota lämmittää. Lankana oli turkoosi pätkävärjätty Nalle Colori, ja sitä kului 34 g.

Jatkoin myös tuota uusinta hupukastani. Malli on kiva, neulominen sujuu sutjakkaasti ja valmistakin tulee vauhdilla. Tuo seiskaveikan jättiraita ei ehkä ole kaikkein paras lankavalinta tuohon malliin, jokin pätkävärjätty voisi sopia siihen paremmin, mutta ei tuokaan hullumman näköistä ole. Hupukas tulee tosin vaatimaan pientä pingotusta sitten valmistuttuaan, tuollainen pitsineule kun ei neulontavaiheessa ole oikein minkään näköistä.