Siis kevättä kaihotessa löysin Piristysruiskeelta uuden pohjan: aika rouhee harrikka ja aivan minun väriseni tausta. On ikävä Lyyliä - siis sitä piikkiskootteriani. Joka päivä sompaan turvallisen perheautoni sen perään autokatokseen ja odotan sitä päivää, kun saan ripustaa autonavaimet kesäksi naulaan ja hypätä kaksipyöräiseni selkään. Enää muutama kuukausi (jos ei tule takatalvea) ja sitten pääsen taas haistelemaan ulkoilmaa töihin ajaessani...*huokaus*