Kerrottakoon käsityöuutiset heti ensimmäiseksi, koska loppupostaus tulee olemaan ihan muuta höpinää. Tuo Shoop Shoop Capeletin ohjeella alkunsa saanut ja sittemmin aivan muun muodon ottanut virkkuutyöni valmistui eilen illalla katsellessani toisella silmällä Rambo II:sta (!!!!) Canaaleilta. Kyllä tuli virkkaukseen niin tarmokas ote "ihaillessani" Stallonen lihaksikasta bodia, että innoissani virkkasin toiseen hihaan pituutta pikkusen liikaakin... =) No joo, kai joltain muulta kanavalta olisi tullut muutakin katsottavaa, mutta toisella Canaalilla tuli Wallander-leffa, jonka olin juuri pari päivää sitten nähnyt, ja sitten en enää jaksanut edes kanavalta toiselle kelata... Mutta jakku siis valmistui ja tykkään siitä kovasti! Langat ovat vielä päättelemättä, ja kiinnityssysteemiäkin pitäisi vielä hieman miettiä, mutta tästä tuli kyllä taatusti ihan käyttövaate. Lankoina oli Hjerte Socka 4 ja Nalle yhdessä, ja lankaa kului 340 g. Seuraavaksi aion kokeilla virkata tuon ohuemmalla langalla ja pienemmällä koukulla, jospa siten saisin Kuopukselle sopivan kokoisen jakun.

Töiden jälkeen olen pyyhältämässä Hobboksiin neuleiltamiin, katsotaan nyt sitten, innostunko törsäämään kirjallisuuteen, vaikka Book Depositarystäkin on vielä viimeiset ostokset matkalla - ainakin toivon niiden olevan jo matkalla. Menitaankin aion poiketa, sillä täytyyhän tässä vähän ryhtyä ajattelemaan noita SNY-juttujakin... =)

* * *

Tuo monessa blogissa viivähtänyt murremeemi sai minut pohdiskelemaan omaa puhekieltäni vähän tarkemmin. Minähän olen siis 100 % karjalainen, karjalaisten evakkovanhempien lapsi, ja vanhempani ovat vielä kotoisin Raja-Karjalasta, jossa siis pagistiin karjalan kieltä, livviähän se taitaa oikein virallisesti olla (olen varsinainen asiantuntija (?) tässä asiassa). Muistan lapsena, kuinka minusta oli hauska kuulla varsinkin isäni pagisevan monenlaisissa karjalaisissa juhlissa ja tapahtumissa, tuo livvin kielen sointuva sanojen lausuminen kuulosti minun korvissani niin kauniilta ja erikoiselta. Itse en osaa tuota kieltä, osaanpahan kuitenkin kannakselaisella murteella jutella, jos siltä tuntuu, tosin siet ja miet eivät minun suussani kovin kotoisilta tunnu. Enimmäkseen käytän tuota vanhempieni "äidinkieltä" laulaessani karjalaisia kansanlauluja - silloin sujuu pagiseminen minultakin.

Vanhempieni perheet asettuivat evakkoaikoinaan Savoon, äitini perhe tuonne Pieksämäelle ja isäni Leppävirralle, joten serkusparveni asustelee pääosin edelleen noissa maisemissa. Siellä kesiä viettäessäni tuli sitten sikäläinen savon murre tutuksi ja sitäkin tarttui puhekieleeni, vaikka Helsingissä tuolloin aina asuinkin. Minulla onkin aika hassu kielikorva - kun oleilen jollain tietyllä kielialueella jonkin aikaa, sen alueen murre ja intonaatio siirtyvät parin päivän sisällä omaan puheeseeni - tämä koskee myös esim. englanninkieltä. Opiskeluaikanani suullisen englannin opettajamme kertoi, että puhun lähes puhtaalla Walesin aksentilla - opettaja oli itse sieltä kotoisin. Jenkeissä käydessäni eräs veljeni tuttava (tietämättä kuka oikeastaan olin) kysyi, mistä osavaltiosta olen kotoisin, sillä hän ei oikein osannut sijoittaa aksenttiani minnekään, mutta se kuulema oli hyvin teksasilainen... En muuten ole koskaan ollutkaan Teksasissa, mutta lukioaikana parikin luokkakaveria palasi sieltä päin vaihto-oppilasvuodeltaan. Ja tätä rataa. Ruotsiakin kuulema puhuin parikymppisenä ihan Stadilaisella aksentilla... =)

Asuin nuorempana muutaman vuoden Jyväskylässä, jossa ei juuri ole havaittavaa murretta, vaan enimmäkseen keskisuomalaisuuden huomaa joistakin sanoista. Aviosiippani on hämäläis-keskisuomalainen, ja hän puhuu varsin "murteetonta" kieltä, tosin muutamia ihania ilmaisuja hänelläkin sanavarastossaan on. Vanhempani asuivat 80-luvun puolivälistä Turussa, joten sielläkin päin tuli vietettyä aika paljon aikaa, ja suurimmat kulttuurishokkini olen kieltämättä kokenut törmätessäni melkein ensimmäistä kertaa Suomen lounaismurteisiin... Muistan elävästi, kun äitini pyysi minua käymään Turun kauppatorilta ostamassa porkkanoita, taisi olla heidän ensimmäinen kesänsä siellä. Minähän reippaasti tepastelin torille ja ryhdyin zoomaamaan parhaimman näköistä torimyyjää (ainoa oikea tapa valita torimyyjä vieraalla paikkakunnalla...), ja kun sellaisen löysin, marssin tiskille ja pyysin pari nippua porkkanoita. Katselin siinä samalla uusia perunoita, ja kun poika sen huomasi, hän päästi suustaan lauseen, joka kuulosti suurinpiirtein tältä: "Ja ottasiksää peruniija?" En yhtään ymmärtänyt, mitä on peruniija? Olin niin hölmistynyt, että poikakin sen huomasi, kunnes iso pyörä päässäni raksahti pari kertaa eteenpäin ja tajusin, että myyjä kysyi, haluaisinko ostaa myös perunoita... Kyllä nolotti!

Tuolta vanhempien luota palattua huomasin aina muutaman päivän selittäväni kaikille, että siellä oli simmottis ja tämmöttis jotain... Kävin myös pari kertaa Raumalla vanhempieni kanssa, mutta onnekseni en viipynyt siellä koskaan niin kauan, että paikallinen vaikutus olisi kuulunut puheessani... Välillä en ymmärtänyt ympärilläni pyörivien ihmisten puheista sanaakaan...

Pohjalainen murre on minua aina viehättänyt, sillä siellä en ole paljoakaan oleskellut. Yliopistossa opiskellessani moni kurssikaveri oli Pohjanmaalta, ja minusta oli ihana kuunnella heidän puhettaan... Tampereen seutu on minulle myös jäänyt vieraammaksi, samoin pohjoisempi Suomi, mutta nautin aina suunnattomasti saadessani kuunnella erilaisia murteita, vaikka en aina kaikkea ymmärtäisikään.

Mutta se kaikkein rakkain murre... no, tietysti se on se karjalan kieli, mutta melkein samalla kiintymystasolla on stadin slangi... Jo ihan penskana tykkäsin kuunnella kadulla sellaisia vanhoja starboja, stadin kundeja, joiden puheessa vilahtelivat vielä sen "aidon" slangin ilmaisut. Ja sitten löysin Arvo Turtiaisen runot Stadin Arskasta... Aikoinaan, kun vanhempani olivat pari vuotta ulkomailla töissä ja palasivat sitten Helsinkiin, isäni ärsyyntyi tavattomasti siitä, kun puhuin raitiovaunusta sporana tai skuruna - hän ei ymmärtänyt ollenkaan mistä oli kysymys. Stadilaisessa puhetavassa on minusta viehättävintä se, miten siihen sekoittuu monien eri vieraiden kielten sanoja: siellä vilahtelee niin venäjää, englantia kuin ruotsiakin ihanassa sekasotkussa. Ja kaikista Suomen murteista se lienee vaihtelevinta ja nopeimmin uudistuvaa, ainakin ihan noin mutu-tuntumalla ajateltuna.

Ihan vain huvin vuoksi, miettikääpä, kuinka monta eri ilmaisua tiedätte sanalle linja-auto? Minulle linja-auto on aina bussi tai dösä, Jyväskylässä se oli linkki, savolaisille serkuilleni se oli linnikka tai linjuri, jossain päin Suomea se on onnikka... Voi että, kyllä tämä äidinkielemme on sitten nautinnollista!