Torkkupeittoni on saanut kovasti positiivista palautetta ja ylistystä osakseen, joten siitä kiitos kaikille kommentoijille! Seuraava torkkupeitto on tosiaan tulossa, Möhönasu arvasi aivan oikein, että siitä tulee pyöreä! Käytän tuossa peitossa ainakin suuntaa-antavana mallina lempipikkuliinani mallia (minulla on muuten pitkästä aikaa myös pienellä koukulla tulossa tuo pikkuliinakin, se on tämänhetkinen "mukanakulkeva" käsityöni), jota olen aiemmin jo soveltanut myös mm. Kukkuu-jakkuuni, jonka tein viime keväänä:

408951.jpg

Tarkkasilmäiset tosin huomannevat, että tulevan torkkupeiton keskusta on vähän tiivimpää virkkausta kuin tuossa kuvassa olevassa jakussa: mallin modifiointi kun alkoi jo siitä. Halusin tähän peittoon tiiviimmän keskuskuvion, kun peitto muuten tulee olemaan hieman harvempaa virkkausta kuin tuo ensimmäinen sininen. Seuraavasta peitosta tosin piti tulla ruskeasävyinen ja olohuoneeseemme sopiva, mutta nuo puna-kelta-oranssit langat juttelivat minulle selvästi vilkkaammin!

Näiden peittojen tekeminen on addiktoivaa. Jopa liiallisessa määrin, sillä univaje alkaa olla ihan selkeä, kun istun yön pikkutunneille virkkaamassa "vielä vähän...". Onneksi mies ei ole kotona, hän varmasti pyörittelisi jo päätään, kun ei aikuinen ihminen saa itseään nukkumaan ihmisten aikoihin...=)

Mietiskelin ihan filosofisessa mielessä, miksi näitä on niin kiva tehdä, ja sain muotoiltua jotakin tämän suuntaista pohdintaa: näissä peitoissa oikeastaan tiivistyy tai kulminoituu se, miksi juuri minä pidän käsitöistä. On nimittäin käsittämättömän tyydyttävää se, että epämääräisestä kasasta summittaisesti samansävyisiä lankoja voi keskinkertaisella värisilmällä, yrityksen ja erehdyksen pettämättömällä metodilla, sattuman kautta ja enemmän vahingossa kuin tarkoituksella saada luotua jotakin, joka on enemmän kuin osiensa summa - ainutkertainen ja kaunis käyttötarvike. Tällaisten käsitöiden ansiosta ajoittain jopa uskon itseeni ja omaan kykyyni luoda. Ja siksi pääni käy juuri nyt ylikierroksilla ja suunnittelee koko ajan jo seuraavia peittoja, uusia väriyhdistelmiä... Huoks! Haluan aikaa!

Ihan rehellisesti minun on sanottava, että oikeastaan ei yksikään käsityöni ole saanut minua aiemmin tuntemaan näin... onnistuneeksi. Osaavaksi, vaikkakin ihan vahingossa. On sellainen tunne, että tekisi mieli seista pihalla ja huutaa koko maailmalle, että "mä osasin! Katsokaa, mä osasin!!!" Nyt vasta ymmärrän oikeasti, mitä tarkoitetaan sillä vanhalla, kuluneella sanonnalla "työ tekijäänsä kiittää".

***

Minulla on ollut viime aikoina oudosti onnea erilaisissa nimeämiskisoissa: ensin Maartsi halusi ristiä pupusensa minun ehdottamallani nimellä Brunoksi, ja nyt Kirsi (Kipakka) haluaa antaa kauniille pitsihuivilleen nimeksi minun ehdottamani Linnéan. Olen ihan otettu, ja riemuitsen kuin lapsi joulun alla tulossa olevasta lahjamäärästä... *hykertelee* Ihanaa, kun saa joka päivä odottaa jotain mukavaa postista!