... hyräilee erittäin vapaasti Bob Dylania mukaillen. Tälläkin viikolla on tiedossa tänään kuopuksen jumppa, huomisiltana kokous ja esikoisen peruskuntotreenit (onneksi menevät sopivasti limittäin), keskiviikkona - hetkinen, siinähän ei ole vielä mitään!!! -, torstaina kuopuksen uimatreenit, perjantaina koulupäivä ja illalla kuoroharjoitukset, lauantaina koulupäivä ja sunnuntaina esikoisella lätkäturnaus... Ai että, viikolla on yksi ilta, johon ei vielä toistaiseksi ole mitään valmista suunnitelmaa - jospa viettäisi sen rentouttavasti pyykkien, ruoanlaiton, pakastimen sulatuksen yms. merkeissä... (jos huomaatte jotain sarkasmia tässä, älkää olko välittävinänne, se on silkkaa näköharhaa...)

Niin paljon kuin rakastankin perhettäni, toivoisin hetkittäin silti olevani sinkku. Eilen illalla palasin pikaiselta kuorokeikalta tyhjään kotiin. Olin närkästynyt, kun ulko-ovi oli lukossa (sisällä paloi jossakin valoja) ja olin jo lausumassa pari valittua sanaa tervetulotoivotuksesta kotiin, kun tajusin, että talo on tyhjä. Hetken olin aivan paniikissa, kun en muistanut, minne mies ja lapset ovat kadonneet, kunnes mieleen palautui päivällä käyty keskustelu siitä, että mies olisi menossa iltasella lasten kanssa piuhoittamaan vanhempieni viihde-elektroniikka muuton jäljiltä... Onneksi kukaan ei ollut katsomassa pienimuotoista sotatanssiani eteisessä... potkin kengät jaloistani ja hyppelin kuin vuorikauris keittiöön hakemaan aiemmin valmistamaani makaronilaatikkoa ja iloitsin siitä, että saisin olla lyhyen hetken ihan yksin, ihan yksin, ihan yksin ja rauhassa... Kun porukat sitten noin tunnin päästä kotiutuivat, kotona odotti tyytyväinen äiti. Joskus olen todella vähästä iloinen... =)

Sain sliparini neulottua valmiiksi, langat pääteltyä ja koko komeuden höyryteltyäkin, mutta en ole tyytyväinen helmaan, joten purkuhommiksi menee siltä osin. Alkuperäisessä mallissa helmaan oli virkattu isoja kaaria, mutta en tykännyt niistä, joten vaihdoin helmavirkkauksen paremmin oman mieleni mukaiseen - mutta ei tullut hyvää siitäkään. Taidan tosiaankin purkaa koko virkkauksen ja säyseästi vain poimia silmukat puikoille ja neuloa muutaman kerroksen resoria. Sliparista ei tosiaankaan tule ihan alkuperäisen mallin mukainen, mutta ei minua siinä viehättänytkään muu kuin kaula-aukko... Ja vaikka lanka on samanvahvuista tai hieman ohuempaa kuin ohjeessa, ja käytin numeroa pienempiä puikkoja, on slipari kuitenkin makuuni hieman liian iso. Hohhoijaa... En kuitenkaan aio purkaa koko komeutta vaan neulon helmaresorin vähän tiukemmaksi. Toivottavasti se pelastaa tilanteen.

Seuraava projekti on kännykotelo esikoiselle. Se on ongelmallinen juttu, sillä esikoinen on aika vauhdikas tapaus, enkä oikein keksi, mikä olisi sopivin ripustusmuoto: kaulaan ripustettava vai vyölenkkiin kiinnitettävä vai mikä? Kaulassa roikkuva on varmaan aina tiellä, mutta vyölenkkejä ei sankarilla ole kuin muutamissa housuissa. Kyllä on ongelmallista... ja jonkinlainen pussukka sille olisi pakko olla, sillä puhelin putoilee milloin minnekin housuntaskuista...