Viikonloppuna on taas tuplapyhä, pyhäinpäivä tai siis kuten angloamerikkalainen maailma sitä kutsuu, Halloween. Kaikenlaista kauhukrääsää näkyy vuosi vuodelta enemmän kaupoissa... Minä en juhlista Halloweeniä, vaan ortodoksina minulla on pyhäinpäivä, päivä, jolloin muistamme kaikkia pyhiä, niin nimettyjä kuin nimeämättömiäkin. Ei minua silti häiritse Halloweeninkaan vietto, sillä itsekin kauhufriikkinä ymmärrän hyvin tuon huvin. Lähes kaikkiin kirkollisiin juhliin liittyy jonkinlainen pakanallinen tausta muistona esikristillisistä ajoista ja tavoista - ja toki yhteiskunnassamme on tänä päivänäkin ihmisiä, jotka ovat täysin uskonnottomia tai jotka harjoittavat pakanauskontoja -  ja aikoinaan uskontotiedettä ja kulttuuriantropologiaa opiskelleena minua kiinnostavat myös sellaiset asiat. Ainoa lievä ärsyyntyminen minulle tuleekin siitä, kun jotkut papit kokevat tarpeelliseksi ryhtyä pitämään palopuheita aiheesta. Minulle ei juolahtaisi mieleenkään ryhtyä aliarvioimaan ihmisten älykkyyttä siihen tapaan. Toki lapset omaksuvat helposti monenlaisia uskomuksia, mutta mielestäni on vanhempien vastuulla kertoa juhlien taustat ja tarinat oman arvomaailmansa näkövinkkelistä katsoen.

Halloweenista on helppo vetää aasinsilta siihen, kuinka lapset pelkäävät kaikenlaisia mörköjä, kummituksia ja hirviöitä. Luulenpa, että useimmat vanhemmat näissä tilanteissa pyrkivät vakuuttamaan lapsensa siitä, ettei moisia otuksia ole. Itse en ole aivan vakuuttunut siitä, että tämä on paras lähestymistapa. Mielikuvitus on yksi ihmisen vahvimmista voimavaroista, ja sen luomat olennot voivat olla lapselle aivan yhtä todellisia kuin konkreettisen maailmankin todellisuudessa olevat asiat. Siksi en omille lapsilleni vakuuttelekaan, etteikö hirviöitä tai mörköjä olisi - myönnän niiden olemassaolon, mutta samalla kerron, että ne ovat täysin hallittavissa. Aikoinaan kummityttöni pelkäsi sänkynsä alla asuvaa mörköä, mutta kun kerroin, että möröt ovat itse asiassa pelokkaita ja vain niiden ulkonäkö on pelottava, ja että itse asiassa ne pelkäävät ihmisiä, ja tottelevat hyvin kiltisti, jos niitä napakasti komentaa... niin pikkuneiti siis tomerana komensi mörön muuttamaan pois sänkynsä alta pihalla olevaan varastoon, sillä siellä käy vain isi eikä isi pelkää mörköjä...Eikä sen koommin siinä perheessä enää mörköjä pelätty eivätkä ne muuttaneet takaisin sängyn alle. Mielikuvitusta vastaan järjestä ei juurikaan ole apua, sen olen itsekin huomannut omassa lapsuudessani, kun makasin tuntikausia valveilla peläten tuolillani olevaa omituista otusta, vaikka TIESIN, että siinä olivat vain omat vaatteeni. Joten kehittelin mielikuvituksessani keinot, joilla sain pelkoni poistumaan.

Juttelin yksi ilta Esikoisen kanssa, kun hän halusi minun jättävän huoneensa oven auki. Kysyin syytä siihen, ja hän sanoi, että näkee pahoja unia, jos ovi on kiinni. Siitä sainkin aiheen kysyä, haluaisiko hän kenties minun tekevän hänelle unisiepparin. Esikoinen ei ollut koskaan moisesta kuullut, joten kerroin hänelle aiheeseen liittyvän intiaanien legendan, jonka mukaan maailman oli luonut suuri hämähäkki, joka suojeli kaikkea luomassaan maailmassa elävää. Pahoissa unissa auttamaan tuo hämähäkki kutoi suuren verkon, jonka keskellä oli reikä. Toisen tarinan mukaan kaikki hyvät unet ja ajatukset jäivät kiinni verkkoon, ja vain pahat unet karkasivat tuon reiän läpi jättämättä itsestään muistoa. Toisessa tarinassa pahat unet jäivät kiinni verkkoon, ja hyvät ajatukset ja unet livahtivat reiän läpi nukkujan luokse, ja aamuaurinko sitten häivytti kaikki pahat ajatukset ja unet verkosta samaan tapaan kuin se kuivattaa kastepisarat hämähäkin verkosta. Ajatus on kuitenkin sama: unisieppari suojaa nukkujaa pahoilta unilta. Esikoinen kysyi minulta, toimiiko se. Kun jäin hetkeksi miettimään vastausta, hän omaan pikkuvanhaan tapaansa totesi, että "tottakai se toimii, jos siihen uskoo". Ja niinhän se on. Joten lapset taitavat löytää joululahjapaketeistaan tänä vuonna itselleen erityisesti tehdyt unisiepparit.

Mutta se niistä. Eilen illalla oli vahva käsityöinto päällä, sain viimeistelyä vaille valmiiksi huivivaihdon huivin sekä neulesolmion, ja tänään on mukanani uuden solmion alku. Eilen sain pitkästä aikaa neulottua myös omaa ruskeaa huiviani. Viikonloppuna aion ainakin yrittää päästä arpajaispalkintojen tekorupeaman alkuun - ainakin voisin tuunata valokuvakehyksiä, jos en muuta jaksa ja ehdi. Viime vuodelta jäi vielä joitakin kehyksiä, jotka voisi nyt muuntaa uuteen uskoon. Ja jos intoa vielä riittäisi, voisi yrittää vähän huovutushommiakin.