Viime päivinä vierailut Blogistaniassa ovat olleet masentavia. Täällä kun sana on todella harvinaisen vapaa, ja joillekin tuo sananvapaus tarkoittaa usein/aina/toisinaan/silloin tällöin sitä, että mennään ja mollataan kommenteissa. Rapa roiskuu, mutta pysähtyykö kukaan miettimään, että jokaisen blogin takana - oli se sitten rehellistä kuvausta omasta elämästä tai villiä ja vapaata tajunnanvirtaa, säälin kerjäämistä tai omaa uhoa - on kuitenkin ihminen, jolla todennäköisesti on ihmisen normaali varustesetti eli mm. ne usein mainitut tunteet?

Tämä purkaus ei nyt johdu omasta blogistani, olen toistaiseksi säästynyt ilkeiltä kommenteilta, Luoja yksin tietää miksi. Tämä johtuu siitä, että seikkailen varsin päämäärättömästi ja omaa uteliaisuuttani lukemassa niitä juttuja, mitä muut bloggaajat omiin blogeihinsa kirjoittavat. Pitäköön minua kuka tahansa vapaasti naiivina ja hyväuskoisena, mutta luulen ainakin arvaavani, milloin kirjoittaja kertoo elämästään edes puoliksi tosissaan. Ja jos se elämä sattuu olemaan tavalla tai toisella tosirankkaa, niin kyllähän sieltä aina löytyy joku kommentoija, jonka mielestä ei olekaan suurempaa hupia kuin potkia maassa makaavaa ja lyödä lyötyä. Duh?

Tiedän toki, että ihminen on ihmiselle susi. Tiedän, että jokainen sisintään täällä paljastava saa varautua myös negatiiviseen kommentointiin. Tunnustan myös itse olevani ajoittain aivan tarkoituksellisesti ilkeä. Mutta en mene haukkumaan ketään heidän blogiinsa vain siksi, että en ole samaa mieltä heidän kanssaan. Ai miksikö en? Miksi en harjoittaisi sananvapauttani?

Siksi. Siksi etten tajua, mitä iloa siitä kenellekään on. Jos haluaa ilmaista vastakkaisen mielipiteensä, ja sen mielipiteen on tarkoitus edes jollain tasolla pyrkiä vaikuttamaan, olisi varmasti rakentavampiakin tapoja ilmaista itseään kuin ensin vetäistä virtuaalisesti blogin isäntää/emäntää ympäri korvia ja sitten päälle vielä haukkua. Vastakkaisen mielipiteensä voi varmasti sanoa asiallisestikin, ilman henkilökohtaisuuksiin menemistä - onhan meillä jokaisella todellakin oikeus omaan mielipiteeseen. Oman vajavaisuuteni tuntien en oikeastaan kirjoittele kovin negatiivisia kommentteja kenenkään blogiin. En nimittäin usko, että osaan kirjoittaa mahdollisen negatiivisen mielipiteeni riittävän rakentavaan muotoon. Toivoisin osaavani, sillä toisinaan tekisi todella kovasti mieli kommentoida - mutta toisaalta...

Tästä syystä katson paremmaksi kommentoida vain silloin,  jos minulla on jotain hyvää tai asiallista sanottavaa. Jos en voi tai halua sanoa mitään hyvää, olen mieluummin hiljaa. Minulle sananvapaus tarkoittaa tätä; valitsen vapauden olla sanoillani loukkaamatta sellaista ihmistä, josta en tosiasiallisesti mitään tiedä. Haluan kunnioittaa jokaisen ihmisen koskemattomuutta tällä tavalla. Minusta jokaisen ihmisen vapaus loppuu siihen, missä toisen vapaus alkaa. Ja jos sen rajan ylittää, kannattaa muistaa vanha suomalainen sananlasku: niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa. Loan heittelijä sotkee siihen myös omat kätensä.