Pertsa on esikoiseni käyttämä voimasana, ja se kuvaa mitä mainioimmin kenenkään helläsieluisen tunteita loukkaamatta sitä, miltä minusta tuntuu, vaikka tämä päivä ei ole vielä kunnolla edes käynnissä.

Aamulla revin itseni epäinhimilliseen aikaan ylös sängystä, tarkoitus oli ryhtyä keittämään riisipuuroa karjalanpiirakoita varten, että on sitten valmiina iltapäivällä kun pitää ne piirakat paistaa. Matkalla keittiöön jo muistin, että olisi pitänyt ostaa riisiä. Sitä oli pussin pohjalla niin vähän, että jos ei olisi suututtanut niin pahasti olisi itkettänyt. Itsepähän ne puurot pohjaan poltin aiemmin viikolla ja unohdin ostaa uuden pussin tilalle...Joten ei puuroa aamulla. Nyt pitää saada joko mies tai vanhemmat ostamaan ja keittämään se puuro, sillä itse en iltapäivällä enää ehdi. Eikä mies vastaa puhelimeensä työmatkalta...

Menin sitten herättelemään lapsosia. Esikoinen nousi sen kummemmin ihmettelmättä, mutta kuopus käänsi kylkeä ja sanoi unisesti, että "minä haluan jäädä sänkyyn koko päiväksi, väsyttää!" Hetken meinasin sanoa, että "teehän kultaseni tilaa, äitikin haluaa jäädä sänkyyn koko päiväksi..." mutta vastuuntuntoiset aikuiset eivät tee niin. Joten menin laittamaan lapsille aamupalaa = kantamaan muropaketit kaapista ja maidon jääkaapista pöydälle.

Kai se tämäkin päivä tästä - töistäkin on lähdettävä monta tuntia etuajassa, sillä kuopuksella on tänäänkin vielä Lastenlinnassa vastaanotto. Onneksi vanhempani ehtivät tuomaan lapset työpaikalleni, muuten olisi kannattanutkin jäädä tänään kotiin nukkumaan, sillä olisin joutunut ajamaan töihin ja takaisin kotiin ja sitten vielä Helsinkiin ja takaisin kotiin...

Onneksi illalla on lätkä-äitien saunailta. Tämän viikon jälkeen mikä tahansa voittaa kotiolot, edes yhden illan ajaksi... =)