Se onneton metsähiiren rääpäle tuli sittenkin takaisin. Ja siirtyi sitten hiirten taivaaseen varsin vikkelästi. Ikävä kyllä isännän virittämä rotanloukku ei hoitanutkaan hommaa välittömästi, vaan minun piti lopettaa loukkuun kitumaan jäänyt siimahäntä tylysti viatonta kärpässienijakkaraa hyväksi käyttäen. Isännän kyllä sitten herätin poistamaan vainajan talosta ja virittämään rotanloukun uudestaan siltä varalta, että hiirulaisella olisi kavereita tulossa yhteiselle aterialle...

Yritän kovasti psyykata itseäni näkemään asian hyvät puolet: tulipahan imuroitua lankahuone, heitettyä pois turhaa tavaraa, ja kuten englantilainen sanoisi: "Got a reality check." Olenkin -ainakin isännän mielestä- saanut olla turhan huolettomana, sillä yhdeksän asumisvuoden aikana tämä oli ensimmäinen kerta, kun luonto tuppaa hiukan liian lähelle mukavuusaluettani... =) Isäntä lupasi viritellä myrkkyjä talon ympärille, sillä mikäli tiedot hyvästä hiiri- ja myyrävuodesta tosiaan pitävät paikkaansa, on pieni ennakkovarautuminen ehkä sittenkin tarpeen.

Tietoisuus lähistöllä "vaanivista" jyrsijöiöstä vei alkuillan unet, joten istuin katselemassa Transformers -leffaa Canaaleilta sekä neuloin seuraavaan "hupukasta". Lankoina tällä kertaa tummanharmaa vuosikerta-alpakka sekä pari vuotta sitten neulotusta Lehtimetsä-huivista yli jäänyt Araucania Alpaca. Langat ovat tosi ihkuja ja pehmoisia - kiukuttaa ihan, että on pakko antaa nuo jonkun muun käyttöön - minulle kun tuo alpakkakaan ei taida oikein sopia.

Ja kiitos, Tarja, tarjouksesta, mutta yhtään kissaa ei meidän huushollin kynnyksen yli kanneta, edes lainaksi. Esikoisen kissanvonkumisesta ei sen jälkeen tulisi mitään loppua. Onneksi minulla on vankat lääketieteelliset perusteet olemassa kissakieltooni - ja tämä siis kaikella kunnioituksella kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka kissoja rakastavat. Minä en niistä erityisesti välitä ja olen niille allerginen. MOT.