Valokki Länskäri-neulojista lähestyi minua Ravelryssa kysellen, josko minua kiinnostaisi osallistua yhteistilaukseen Get Knittedistä. Hulluahan ei tarvitse yllyttää kuin ihan vähän tai ei ollenkaan, ja niin lipsahti sitten lankaostostenkin puolelle tuo homma. Tosin, yllättävän rauhallisesti tilasin vain kuusi kerää Noro Kureyonia. Ja lisäksi vähän Cloverin tarvikkeita. Ihan vähän vaan. Siihen siis meni meikäläisen mielenlujuus ja lankapaasto. Mutta nuo sininen ja keltainen ovat alkaneet ahdistaa niin vietävästi, että ihan pakko oli saada edes mielikuvaharjoitteita jostain paremmasta... Kieli ulkona

Oikeasti minun ei tee mieli mitään lankaa. Haluaisin ja onneksi pääsenkin eroon ihan just noista sinikeltaisista, sillä turnaukseen on enää vajaa viikko ja siinä ajassa en enää neulo kenellekään pipoa. Muutama on valmiina, ja jos joku pipoa vielä kaipaa, saa noista valmiista joku kelvata tai sitten olkoon ilman. 30 sinikeltaista pipoa on minun rajani. Eilen neuloin jäljellejääneistä Mamboista kaksi kapoista ja lyhyttä kaulaliinaa, itselleni päädyin myös neulomaan omaa pikku lämmitintä kahden piponi langoista. Täytyy neuloa siihen toiseen päähän keltaiset raidat eri keltaisella kuin toiseen, niin se sopii molempien pipojeni kanssa hyvin yhteen.

Kirjojakin eksyin tilaamaan Book Depositarysta - saapi nähdä koska kolahtavat postilootaan. Luvassa on ainakin skandinaavisia kirjoneuleohjeita ja salaisuuksia...

Äidilläni on syntymäpäivä ihan kohta. Siis huhtikuun alussa. Olen viikonlopun ajan pähkäillyt, mitä tekisin lahjaksi, ja päädyin lopulta ainakin aloittamaan työn, jota hän jo aiemmin pyyteli. En tiedä, eksyykö äitini koskaan tänne lukemaan, mutta varmuuden vuoksi ja jotta edes hieman salaisuuksia olisi, en nyt tässä vaiheessa kerro tämän enempää. Virkatusta lahjasta on kuitenkin kysymys, ja voi pojat, kyllä on mukava koukutella taas pitkästä aikaa!

***

Tänään olin Lohjalla Kuopuksen kanssa virpomassa viime olympialaisten hopeamitalistinaista eli Sanna Steniä. Pienet virpojat saivat kysellä monenlaista ja saivat kaikkiin kysymyksiinsä hyviä vastauksia. Virpopalkaksi lapset saivat nimikirjoituksilla varustetut fanikuvat. Juu, tiedän, ei tänään vielä ollut palmusunnuntai, mutta Sanna oli valittu Lohjan Karjalaseuran Viralliseksi Virvottavaksi, ja hän lähtee parin päivän päästä Belgiaan harjoittelemaan, joten hän tuli virvottavaksi vähän etuajassa. Hänet virvottiin asiaankuuluvasti seuran puolesta hopeanhohtoisilla kukkasilla koristellulla virpovitsalla, ja tulevaisuuden koitoksia ajatellen oli varteen kiedottu myös kultainen punos... Sanna teki ainakin minuun vaikutuksen reippaalla, avoimella ja hyväntuulisella olemuksellaan. Tulin ihan hyvälle tuulelle.

***

Kotiinpaluu ei sitten ollutkaan enää niin mukava. Toinenkin hunajarihmakalamme Anna oli lääkityksestä huolimatta mennyt vain huonompaan suuntaan - palatessamme se lojui akvaarion pohjalla ja nousi sieltä vain vaivalloisesti välillä pintaan haukkaamaan happea. Tarkastellessani sitä läheltä tajusin äkkiä, että kalan toinen silmä oli painunut kuoppaansa ja aivan samea - kala ei siis nähnyt enää mitään toisella silmällään. Siksi se siis oli parin viime päivän ajan tuntunut törmäilevän kasveihin ja suodattimeen. Joten keittiösakset pääsivät taas käyttöön ja Anna uiskentelemaan "laajemmille vesille". Näin siis päättyi noiden kalojen tarina.

Nyt täytyy pohtia, otetaanko akvaarioomme enää moisia pariskuntia tai yksittäiskaloja lainkaan. Ehkä olisi vain viisainta tyytyä kestäviin ja sitkeisiin parvikaloihin. Ensin on kuitenkin hoidettava tuo lääkityskuuri loppuun ja tehtävä pari vedenvaihtoa, ennen kuin edes harkitsen uusien kalojen hankintaa.