Edit klo 16: Esikoinen on liittynyt sairastavain joukkoon. Tänään piti olla toiseksi viimeinen kevään lätkämatsi, mutta sinnehän ei nyt sitten mennä. Minä kotiin (lääkärin ja apteekin kautta) tultuani hieman silmäilin väsyneen oloista nuorta miestä ja kyselin vointia, joka kuulema oli ihan hyvä... kuitenkin esikoinen itse halusi sitten mitata kuumeen, ihan vaan varmistaakseen ettei sitä tietenkään ole, mutta itkuhan siinä sitten nuorelta mieheltä pääsi, kun mittari kainalossa sanoi 37,5 astetta... Joten täällä on nyt sitten sairastupa taas täynnä. Isäntäkin ilmoitti heti koti tultuaan, ettei olo ole mitenkään loistava. Minä sain lekurilta troppia (särkylääke ja lihasrelaksantti yhdessä) ja tämän ja huomisen päivän sairista (olisi se lykännyt enemmänkin, mutta kun töitäkin on, eikä muu vaivaa kuin se, ettei selkä oikein kestä pitkään istumista, joten en huolinut.). Huumaan itseäni tehokkaasti tämän ja huomisen päivän, niin ehkä tuo pitkä selkälihas siitä sitten hellittää. Kyllä muuten rupesi taas kipeää tekemään kotiin ajellessa, kun piti monta kertaa vääntäytyä autoon ja autosta pois, eikä aamun jälkeen ollut ottanut särkylääkettä...=( No, kyllä se tästä. Lueskelen Harry Potteria ja nautin muuten olostani.


Otsikon voimailmaisu on esikoisen lemppari-ilmaisu silloin, kun asiat menevät pieleen... Toinen vastaava on kovaäänisesti ja painokkaasti lausuttu: Pertsa! Ja nyt sitten voitte kuvitella keskiäkäisen hokemassa noita kahta ilmaisua painokkaasti, kovaäänisesti ja usein...

Pääsiäislomanen meni sitten loppuvaiheissaan just niin pieleen kuin (melkein) vain mennä voi. Ensin nousi ylähuuleen herpesryhelmä, sitten toinenkin. Nyt on huuli paksu ja turvoksissa ja kipeä. Herpesvoidetta ei löytynyt eilen, vaikka kuinka etsin - on mokoma sitten niin pieni tuubintekele, että katoaa aina milloin mihinkin rakoon... Ja tänä aamuna sen sitten löysin, mutta eipähän se enää juurikaan auta, kun tulehdus jyllää jo voimalla tuolla huulessa.

Ja sitten. Istuin sohvalla virkkaamassa ja mitä lie sitten nousin siitä tekemään, kun yhtäkkiä selkä meni jumiin. En pystynyt hengittämään, en kääntymään, en kättä nostamaan, kun jokainen pieni liikekin teki kipeää tai ei oikeastaan edes pahemmin kipeää, vaan tuntui kuin joku olisi tarttunut lihaksesta kiinni ja vääntänyt sitä kierteelle... Lopulta vain laahustin pitkin kämppää henkeä haukkoen ja itkien, ja lapset istuivat sohvalla säikähdyksissään. Viimein löysin laukustani särkylääkkeitä, nakkasin ne kitaani ja laahustin sängylle, johon vaivoin pääsin pitkäkseni. Kuopus tuli huolehtivaisesti silittelemään päätä ja esikoinen kantoi pyynnöstä infrapunalämmittimellä varustetun hieromalaitteen paikalle, ja sillä sitten yritin hellitellä kipeää kohtaa. Esikoisen patistin soittamaan isäänsä pikaisemmin kotiin autonpesureissulta, ja isännän saapuessa kipulääkkeet olivat jo tehneet tehtävänsä siinä määrin, että pystyin kävelemään ja hengittämään samaan aikaan. Illemmalla menin vielä saunaan ja yritin varovasti venytellä selkää kuumassa, mutta jumissa mikä jumissa.

Yön nukuin miten kuten särkylääkkeiden voimalla, ja tänä aamuna varasin heti työterveyslääkäriltä ajan. En tiedä, löytyykö vaivaan troppia, mutta jotain tuolle on pakko tehdä, kun ei tunnu hieronnasta ja jumppaamisestakaan miksikään menevän.

Ja tämä on kuulkaa vakavaa, sillä käsityötkin jäivät eilen sikseen!