Tämä on pakollisenlaatuinen maanantainillitys, joka ei onneksi ole kovin pitkä. Jos sinun päiväsi alkoi hyvin, älä turhaan lue tätä ja tule huonolle tuulelle. Jos päiväsi alkoi huonosti, lue kaikessa rauhassa, sanoihan joku englantia puhunut viisas joskus, että "misery loves company".

Piti siis lähteä ajoissa töihin tänään. Koska olen Esikoisen kanssa kahdestaan kotosalla, ja hän menee futiskouluuun ihan yksin (iso juttu, eka kerta nääs), oli siinä aamulla sitten sen verran paljon pohdittavaa ja huolehdittavaa, että unohdin ottaa verenpainelääkkeeni. Muistin asian siinä vaiheessa, kun olin jo parin kilometrin päässä kotoa. Muuten olisin ehkä kääntynyt vielä takaisin ja mennyt hakemaan lääkkeet, mutta lähtiessäni olin jo hätistänyt kertaalleen lokakaivojen tyhjentäjän mammuttiautonsa kanssa ulos pihasta, että pääsisin sieltä itse ulos - joten en kehdannut mennä takaisin. Ajattelin, että otanpa sitten päivän ihan rauhallisesti, etteivät paineet turhaan kohoa... turha toivo. Parin kilometrin päässä kotoa Turunväylän hieno tiedotetaulu kertoi, että 3 km:n päässä edessä on onnettomuus, käytä vaihtoehtoista reittiä tiellä 110. Koska juuri olin tulossa rampin kohdalle, ajaa päräytin sinne - kuten noin 300 muutakin Helsinkiin menossa olevaa autoa...

Seuraavat 40 minuuttia istuin aina vaan lämpöisemmäksi käyvässä autossa matelemassa vanhaa Turuntietä Veikkolaan. Edessäni ajava naisihminen näki tarpeelliseksi pitää 20 metrin turvaväliä edellään ajavaan autoon ja iskea jarrut pohjaan joka kerta, kun edessäpäin jarruvalot välähtivät. Ihme juttu sinänsä - luulisi, että 10 km:n tuntivauhtia liikkuvan auton saisi pysähtymään hieman pidemmälläkin matkalla... Veikkolasta pääsin viimeinkin takaisin moottoritielle, joka itse asiassa oli ilmeisesti ollut täysin vapaa käytettäväksi koko sen ajan, kun istuin jonossa. En taida olla ainoa, joka seuraavalla kerralla näyttää tiedotustaululle keskisormeaan ja ajaa tyynesti samaan sumaan muiden kanssa...

Töihin pääsin vaivaiset 1 h 10 min sen jälkeen, kun olin pihasta lähtenyt. Päivää paransi suunnattomasti se, että läiskytin kahviosta haettua kuumaa kahvia paljaalle säärelleni, kun taiteilin laukun kanssa toiseen kerrokseen. Ja kun sain koneeni auki, ehdin todeta, että olen saanut palaverikutsun perjantaina klo 16 (kun olin jo kaukana täältä) ja palaveri alkaisi 7 minuutin kuluttua. Nice! Kaivelin tarvittavat kansiot esiin, juoksin neljänteen kerrokseen ja istuin palaverissa 12 minuuttia vain kuullakseni, että projekti siirtyy melkein vuoden päähän. Nice! No, sama se minulle, milloin työt tehdään.

Kahvi oli ehtinyt tietysti jäähtyä, olen unohtanut palaverikäsityön kotiin ja verenpaine kolkuttelee varmaan ihan uusia huippulukemia... Voi kun voisi ottaa väskynsä ja pitää loppupäivän vapaata!

*****

No, tästä ei päivä varsin enää pahene. Illalla lupaan uutta postausta ilman nillityksiä.