Kuva-aihe innoitti vielä toiseenkin tarinaan:

Veisti venosta mies. Kirveellänsä halkaisi varovasti vaaleaa puuta, veitsellänsä silotteli, höylällänsä tasoitteli. Naputteli vasaralla laitapuut aihion ympärille, kaareviksi, kauniin tasaisesti lomittain asettuviksi mies veneensä laitapuut laittoi. Kohta olisi vene valmis vesille työnnettäväksi. Mies hyreksi hiljaa tehdessään, ajatteli pientä poikaansa. Syyskylmillä oli poika syntynyt, äitinsä viereen, saunan lauteille. Nyt jo askelta tavoitti.


Mies veisti lastun veneen laidasta, heitti sen veteen virran vietäväksi – seurasi menoa silmillään. Vedessä kellui jo lehtiä, syksy taas tulossa, ja kevät – ja sen mukana uusi lapsi, ehkä pieni tyttönen isoveljensä seuraksi. Mies katsoi taivaalle, näki lintuparven kuulaan sinen keskellä ja tunsi rintansa täyttyvän oudosta onnesta. Jatkoi veneensä veistämistä mieli kevyenä.

Metsässä ryskyi miehen takana. Joku tuli kiireellä metsän halki, kohti rantaa ja miestä. Mies kääntyi ja näki piian, joka silmät pelosta suurina juoksi, hiukset palmikoilta auki hajonneina kohti häntä. ”Isäntä, isäntä! Vainolaiset, pahat miehet tulivat…” Tyttö nyykähti maahan, polvillensa, itki esiliinaansa. ”Isäntä, veivät emännän!” Mies valahti kalpeaksi, tunsi verensä kuohuvan ja tempaisi kirveen käteensä, lähti juoksemaan kohti kotiaan.

Pihaan päästyään parkaisi mies pahasti. Tuvan ovi lengotti avoinna ja navetasta irti päästetyt elikot säntäilivät hädissään pitkin pihaa, peläten palavana hehkuvaa aitan päätyä, joka singotti kipinöitä ilmaan. Renki makasi maassa, veri valuen niskassa olevasta haavasta, kirves kädestä kirvonneena. Porraspuulla makasi pieni mytty. Mies meni varoen luokse, nosti poikansa syliin. Turhaan lämmitti pientä, puristi sydäntänsä vasten. Mies silitti hellästi pellavaista päätä, käsi tahriintui vereen ja mies heitti päätään taakse, ulvoi ilmoille tuskaansa.

Hellästi kantoi mies lapsen syrjemmälle, vaateaittaan nosti pehmoiselle pielukselle. Oikoi kultaiset kutrit, peitti kasvot pellavaisella liinalla. Ulos astuessaan näki piian, joka polvillaan itki rengin ruumiin tykönä. ”Heitä itkusi, tyttö, peitä ruumis jollakin ja yritä saada tuli sammumaan. Minä lähden vainolaisen perähän, emännän etsintähän!” Mies lähti juoksemaan kirves kädessään, seuraten jälkiä.

Ei pitkälle päässyt, kun jo vaimonsa löysi. Hengetönnä makasi nainen mättäällä, raskauden pyöristämä vatsa maata vasten. Ei mies vainolaisen perään enää lähtenyt, kosto kaikkosi mielestä nähdessään vaimonsa ruumiin. Pani viereensä maate, kuiskaili kuulemattomaan korvaan sanoja, itki yhteistä elämää, lasta, joka ei koskaan syntyisi. Vasta illan tullen nousi, nosti vaimonsa maasta ja ruumista kantaen palasi kotipihaansa.

Kantoi vaimonsa saunaan, lauteille lepäämään. Hellästi pesi kasvot ja kädet, hiukset harjasi ja sitoi palmikoille. Kantoi sitten pojankin saunaan, pesi ja taiten asetteli äitinsä ruumiin viereen, odottamaan. Piika kummissaan katsoi, kun isäntä lyhty kädessään lähti metsän halki rantaan. Seurasi perässä ja jäi katsomaan. Mies veneensä veistämistä jatkoi, huulet yhteen puristuneina.

Koko yön mies venettä veisti, ja aamun sarastuksessa oli vene viimein valmis. Auringon säteiden saatellessa palasi mies kotiinsa. Haki vaateaitasta pellavaiset, puhtaat vaatteet, meni saunaan pesulle. Kohta sieltä puhtaana, puhtaat vaatteet yllä hohtaen astui pihaan. Piika lymysi tuvan nurkassa, katsoi ikkuna-aukosta isäntää, joka hetken seisoi pihamaalla ja tuli sitten tupaan. ”Piika hoi, missä piileksit?” Tyttö ryömi nurkastaan, jäi keskelle tuvan lattiaa odottamaan. ”Laita puuro tulelle, syö ja lähde sitten tietä myöten kylälle kertomaan, mitä täällä on tapahtunut. Kerro, että tulen veneellä perässä, tuon perheeni mukana.” Tyttö nyökkäsi ,viritti kiireesti tulen ja keitti puuron. Isäntäkin istui sitä syömään. Syötyänsä nousi ja meni saunalle, nosti ensin vaimonsa syliin ja kantoi rantaan, palasi sitten poikaa noutamaan.
Piika seurasi perästä, katsoi kuinka isäntä asetteli ensin vaimon ja sitten pojan veneen pohjalle, pellavaisen kankaan päälle. Isäntä kääntyi ja asteli piian luokse, silitti tytön hiuksia ja hymyili oudosti. Ojensi pienen pussin: ”Tässä sinulle… ” Isäntä kääntyi äkisti, astui veneeseen ja rivakalla liikkeellä työnsi melalla veneen vesille. Istui perään ja alkoi meloa virtaa alaspäin.

Piika juoksi perässä, rantaa myöten, rinta pakahtumaisillaan. Hän näki veneen, kun se keikkui veden yllä, isännän selän ja melan, joka nousi ja laski tasaisesti. Ja näki, kuinka isäntä ohjasi veneen väärään uomaan. Piika parahti, puristi nyrkin suutaan vasten, ja kuin olisi parahduksen kuullut, kääntyi isäntä, ja piika näki hänen lempeät kasvonsa vielä viimeisen kerran, näki kuinka mies nyökkäsi ja hymyili…

Näki, kuinka vaalea vene nosti sirosti kokkansa ylös, nyökkäsi syvään ja katosi koskeen.