Olen kumman filosofinen näin työelämän taas alkaessa. Olen tällä viikolla itsekseni noiden murteiden lisäksi pohtinut paljon ystävyyttä ja ystäviäni. Minähän olen mitä suurimmassa määrin sosiaalinen eläin, ekstrovertti ja ihmisten kanssa viihtyjä, joten ystäviä, tuttavia ja kavereita on elämässäni ollut ja on ja tulee varmaankin olemaankin paljon...

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ystävät voisi jakaa karkeasti ottaen ehkä neljään kategoriaan:

1. Lapsuusystävät

Minulla ei ole yhtään sellaista ystävää , jonka olisin tuntenut jo päiväkoti-ikäisestä (en ole koskaan päiväkodissa ollutkaan, lastentarhassa kyllä). Ystävyysvuosissa mitattuna vanhimpaan ystävääni olen tutustunut 9-vuotiaana, olimme luokkatoverukset silloin. Syystä tai toisesta pidämme nykyään hyvin vähän yhteyttä, ehkä elämämme vain eivät enää kohtaa samalla tavalla kuin nuorempana. Silloin olimme aivan totaalisen bestiksiä siitäkin huolimatta, että vanhempiemme elämät riepottivat meitä milloin eri maihin tai eri kaupunkeihin.

Seuraavat hyvät ystäväni sain 11-vuotiaana, kun muutimme Jyväskylään. Senaikaisista ystävistäni kaksi on edelleen "aktiivisesti" ystäviäni, toisen tapaan tulevan viikonloppuna, toinen on molempien lapsieni kummi. He ovat sellaisia ystäviä, joiden kanssa saatamme olla pitkäänkin tapaamatta, vaikka asummekin suht' lähellä toisiamme, mutta kuluneella ajalla ei ole merkitystä, aina tavatessamme kaikki jatkuu jollain tapaa muuttumattomana.

2. Opiskelukaverit

Olen elämässäni opiskellut monenlaisia juttuja, ja ystävystynyt monta kertaa ja monen ihmisen kanssa. Jostain syystä kuitenkin kaikki nuo ystävyydet ovat sittemmin jääneet syrjään, epäaktiivisiksi, ja yhteydenpito rajoittuu lähinnä joulukorttien vaihtoon. Onkohan vain niin, että meitä on yhdistänyt vain opiskelu ja niiden parissa tapaaminen, ja kun ystävyyden ylläpito olisi vaatinut enemmän työtä, se on vain sitten jäänyt?

3. Työkaverit

Jostain syystä minulla on aina ollut sellainen kirjoittamaton sääntö, että työkavereiden kanssa en ystävysty syvemmin - mutta miksi? Ehkä se johtuu siitä, että nuorempana vaihdoin niin usein työpaikkaa, että ystävyydet usein jäivät vaihdoksen myötä, tai sitten alitajuisesti suojaan itseäni - työyhteisössä toimiminen on välillä niin arvoituksellista ja ovelaa, että tuntuu vain paremmalta pitää ystävyydet työpaikan ulkopuolella - tämä ei tietenkään estä sitä, että työkavereiden kanssa voi lähteä ulos, teatteriin tai joskus ihan muuten vain hauskaa pitämään, mutta varsinaisesti en yleensä vapaa-ajallani työkavereita tapaa.

4. Nettikaverit

Tämä on aivan uusi kategoria elämässäni. Aikoinaan sättäilinkin enemmän, mutta sitäkään kautta ei muodostunut samanlaisia ystäviä kuin on nyt, Ihan Itsen, neuletapaamisten ja blogistanian kautta. Suurin osa näistä nettiystävistä on sellaisia, joita en ole koskaan tavannut henkilökohtaisesti, mutta siitäkin huolimatta saatan tietää heidän elämästään paljonkin, ja he tietävät minun elämästäni. Ystävyytemme voi olla neuvontaa, opastusta, lankojen vaihtoa, blogikommentointia - melkein mitä vaan, ja kun käsitöiden kautta on löytynyt yksi yhteinen sävel, löytyy niitä usein lisääkin. Nettiystävien kanssa tulee elettyä niin myötä- kuin vastamäessäkin, ja vaikka ystävä onkin usein vain mielikuva, ei se vähennä tämän ystävyyden arvoa minulle.

Tähän ikään päästyä sitä kaiketi pikku hiljaa ymmärtää, että ystävyyden arvo ei välttämättä ole siinä, jatkuuko se ikuisesti, vaan siinä, että se on joskus ollut. Kaikki hyvät ystäväni ovat antaneet minulle paljon, ja toivon, että suhteemme on myös ollut vastavuoroinen, ja vaikka minua välillä surettaakin se, että joidenkin ihmisten kanssa polut ovat kulkeneet eri suuntiin, iloitsen silti kaikista muistoista ja kokemuksista yhdessä.

Eilen illalla sain tavata uuden ystävän - kiitos Raijis sinullekin seurasta ja juttuhetkestämme. Tänään tapaan taas uuden ihmisen, ja huomenna on aika tavata vanhaa ystävää... Kyllä elämä on ihanaa, ja ystävät!