Enpä muista kuka noin joskus kauan sitten lauloi, mutta juuri siltä tuntui tänään, kun kurvasin perheautomme kotipihaan. Minua tervehtivät kaikki sinisen eri sävyissä kukkivat ritarinkannukset, ja tarha-alpi loisti keltaisena läiskänä talon eteläkulmalla. Sisällä oli siistiä (siivosin juuri ennen lähtöä), vanhempani olivat käyneet keräämässä postit ja lajitelleet ne sievästi ruokapäydälle, ja muutenkin kotona oli uskomattoman, ihanan avaraa, tilavaa ja kaunista. Ilmeisesti juuri tästä syystä ihmiset hankkivat mökin - kotiin tulo ja tuttujen seinien näkeminen parin viikon vertailukohtien jälkeen kummasti muistuttaa taas siitä, miten hyvin kotona ovat asiat.

Tavarat ovat suurimmaksi osaksi edelleen purkamatta, olen ainoastaan lajitellut noin kolmen ikea-kassillisen verran kertynyttä likapyykkiä sekä ruokkinut lapset, ja sitten olenkin istunut tietsikan edessä lukemassa muiden blogeja. Lisäksi olen tassutellut edestakaisin kotimatkalla hankkimissani huopatossukkaissa, ja syönyt suklaata. Aviosiippa jäi matkalla Nummelaan, lätkäjoukkueen huoltajille ja muille ehdottoman tärkeille toimihenkilöille oli kauden avajaiskokous päräytetty sopivasti tälle päivälle klo 19.00. Me olimme Nummelassa klo 18.45, joten aviosiippa oli jopa etuajassa paikalla. Keskusteltavaa ja suunniteltavaa ilmeisesti riittää, sillä reilut kolme tuntia ei ole vielä kaikkien asioiden setvimiseen riittänyt... ;-)

Ai niin, tokihan minä jo ehdin ensimmäisen koneellisen pyyykiäkin pesemään... esikoisella on huomenna heinäkuun toiset jääharjoitukset, joten edellisten jäljiltä likaantunut treenialusasu piti pestä - noin neljän muun pyykkikilon kera... ja lähdenkin tästä ripustamaan pyykit narulle... Tarkempia kertomuksia viimeisten parin viikon edesottamuksista on luvassa aikaisintaan huomenna - kunhan kerkiän takaisin kampaajalta... *ai että mä rakastan olla kotona...poistuu hyräillen takavasemmalle!*