Elämän keskipisteeksi on oudosti muodostunut viikonlopun odotus. Taitaa olla merkki siitä, että työ ei oikein innosta. Ja kun viikonloputkin alkavat olla täynnä työtä, ei ole enää mitään odotettavaa, ei mitään kohtaa elämässä, jossa vähän helpottaisi. Aika tylsää.

Tälläkin hetkellä ottaa rankasti päähän, että olen luvannut huomenna olla mukana noissa vanhoissa järjestökuvioissa. Puoli vuotta on mennyt kivasti ilman stressiä, ja nyt taas. Ketuttaa koko ajan. Onneksi olen tänä syksynä luvannut ainoastaan hoitaa Lohjan markkinoita, muuten tulen pysymään kaukana koko ruljanssista. Nyt kun sitä on vähän aikaa katsellut kauempaa, voi vain hiljaa aina huokaista helpotuksesta, että lähti pois. Että pääsi pois. Pelkästään noiden asiaan liittyvien ihmisten tapaaminen pikaisesti toissailtana sai minulta niskakarvat pystyyn koko loppuviikoksi. Siis oikeasti.

Eilen illalla tartuin pitkästä aikaa neulepuikkoihin ja huiviohjeeseen. Langaksi oli valikoitunut jo joitakin vuosia laatikossa marinoitunut grafiitinharmaa merinoWool. Aloitin ensin huivia lyhyillä suorilla puikoilla. Kolmannen kerran purettuani aloitusta piti jo tarttua puhelimeen ja kysyä neuvoa viisaammalta. Sain neuvoja ja ohjeistuksia puhelimessa, ja vielä perässä sähköpostiinkin, kiitos! Aloitin taas uudestaan ja vaihdoin puikotkin addeihin. Heti kulki paremmin, liekö kunnia välineiden vai neuvojen, mutta nyt on neulehuivi aluillaan. Into tuli takaisin, mutta kello ja armoton väsymys pakottivat laskemaan neulomukset käsistä jo ennen puoltayötä.

Virkkaukset eivät edisty nyt juuri yhtään. Vihreässä nalle-huivissa kyllästyin vääntämään ketjusilmukkaa, ja kas, siitäkin sukeutui kokeiluhuivi. Katsotaan, käykö sille yhtä huonosti kuin vaaleanpunaiselle kaverilleen, joka ei eilen edistynyt silmukkaakaan. Vihreä huivi edistyi tänään viikon vakiopalaverissa muutaman kerroksen verran.

Huomisen vietän siis vanhoissa harrastekuvioissa, arpajaishengettärenä. Toivottavasti Kuopus suostuu tulemaan kaveriksi, saisi hänkin vähän toimintaa. Pojat kun ovat tavan mukaan lätkätreeneissä. Iltasella olisi kai tarkoitus yrittää mennä perheen kanssa syömään ulos, kun aviosiippakin on reissussa syntymäpäivänäni ensi viikolla. Ja sunnuntaina on aamupäivällä lähtö Keravalle, esikoisella on siellä lätkäturnaus. Siinähän se viikonloppu sitten vierähtääkin, paikasta toiseen juostessa. Onneksi on noita käsitöitä, joita voi aina sopivan hetken tullen jatkaa eteenpäin.

Nyt kun on perjantai ja vain toivoo työpäivän päättyvän, että pääsisi postiin hakemaan uusia lankoja (!) ja hoitamaan huomiseen liittyviä asioita, miettii, että onkohan tänä viikonloppuna viikonloppua ollenkaan? Siis sitä viikkolepoa?