Kiireisyys tekee minusta pahantuulisen. Tänä aamuna töihin tullessa näyttö ei inahtanutkaan, vaikka kuinka yritin hiirellä maanitella aukeamaan... Tarkastin kaikki piuhat, ennen kuin soitin mikrotuelle, vaikka kysyikin hermoja mokoma - mieli teki lytätä nyrkkinsä mokoman rakkineen pintaan! Mikrotuki tuli, räpläsi ja voitti! Kuulema oli mennyt johonkin ihme lepotilaan, josta sen saa ulos vain buuttaamalla koko koneen. -kele! Tarttis koneen mitään lepäillä, kun en minäkään saa!

Aamurumba on saanut ihan uuden luonteen nyt, kun kuopuksen käsi on paketissa. Neiti kun saa hädintuskin itse syötyä, kaikessa muussa äidin "pitää" olla apuna. Vaatteita ei saa itse puettua, vessassa käyntikin vaatii "assistentin" ja koulutaksiinkin pääsyn kanssa on niin ja näin. Joten minulla jää omat valmistelut aina ihan sivuosaan, kun huolehdin lapsen aamuaskareista. Ja kun neiti lopulta on valmis ja voin istuttaa hänet telkkarin eteen katsomaan hetkeksi aamuohjelmia, kiidän hiki päässä suihkuun ja säntään sitten suurinpiirtein kylpytakki päällä pihalle saattelemaan neitiä taksiin... ja ehdin itse töihin vasta liukuman loppuhetkillä *duh!*

Kaiken huipuksi ostin aviosiipalle ohimennen kirja-alesta Pulkkisen parhaat sketsit, ja niitä mies lukee vapaahetkinään räkättäen hillittömästi, ja on saanut seurakseen tietysti myös esikoisen ja kuopuksenkin, jotka täyttä päätä toistelevat kuolemattomia fraaseja "häsläämisestä" ja "sä oot nyt äiti asian ytimessä". Että eikö sitä juuri päästy eroon siitä The joulukalenterista ja sen älyvapaista hokemista?!?!?

Kaiken häsläämisen keskellä olen tosiaankin ehtinyt hetken olla myös asian ytimessä eli tehdä käsitöitä. Eilen neuloin kuopukselle kipsikäden suojaksi töpölapasen, ei sitä oikein muullakaan nimellä pysty kutsumaan. Töpölapanen on siis n. puolet normaalin lapasen pituudesta, ikään kuin astetta isompi vauvalapanen. Edellisen kerran neuloin tuollaisen siis silloin, kun neiti pari vuotta sitten katkoi oikean kätensä. Nyt tein lapasen punaisesta isoveikasta vähän isommaksi - tosin päätin, että heti kun sitä ei enää tarvita, puran sen ja käytän langan uudestaan...

Sain myös valmiiksi tuon maanantaina melkeinvalmiiksi virkatun verkkopipon, jonka toiseen väriin en ollu ttyytyväinen, joten purin muutaman kerroksen ja virkkasin uuden osan eri värillä. Nyt on langatkin päätelty, joten valmista tuli.

Teen muuten varmaan kohta ennätyksen kuvattomista postauksista. No, ei auta, ei ole aikaa pysähtyä kuvaamaan olematonta valmista, eikä varsinkaan lataamaan niitä koneelle ja edelleen blogiin. Laiska akka.