Turhan ikävä marmatusvaihde on nyt päällä, joten marmatukset ensin alta pois ja sitten mukavampiin asioihin. Koulun suhteen tilanne on nyt ilmeisesti tyvenessä. Rehtorihan otti myös kantaa siipan sähköpostiin, hyvin asiallisesti ja kertoi juuri sen, mitä pitikin, joten siltä osin kaikki on OK. Tuota opettajan lähettämää vastinetta olen märehtinyt pitkin viikonloppua ja päättänyt, etten omalta osaltani vastaa siihen, vaikka mieli tekisi. Eilen illalla siippa istahti viereen sohvalle ja mainitsi, että perjantaina opettaja oli Esikoisen mukaan pyytänyt hänet samaan pöytään syömään ruokalassa ja sitten ainakin Esikoisen mielestä vähän turhankin tiukasti tentannut, että hoitaako hän Esikoisen mielestä työnsä huonosti, vai mistä tässä vanhempien kirjoittelussa on kyse? Mitäpä lapsi tuossa tilanteessa osaisi sanoa? Että juu, ihan epäpätevähän sinä olet, ja kas kun et aiemmin ole sitäkään tajunnut... No, Esikoinen oli sanonut vain, että "et". Siihen opettaja oli ilmeisesti tyytynyt, mutta minua ihmetyttää kyllä tuollainenkin tenttaaminen, on meinaan hieman painostuksen makua tuollaisessa. Ei Esikoinen ole mitään valituskirjeitä lähettänyt, vaan hänen vanhempansa. Olen kyllä yrittänyt sanoa itselleni, että olen tässä ihan vain oman lapsen kertomuksen varassa, eli väärinymmärryksen vaara on varmasti olemassa. Mutten silti voi olla ihmettelemättä opettajan toimintaa. Jätin asian nyt kuitenkin täysin siipan harkintaan, keskustelkoon hän rehtorin kanssa tilanteesta, jos tuntee tarpeelliseksi. Minä meistä kahdesta olen kuitenkin aina se herkempi ylireagoimaan, ja kun opettaja jo sitä tekee, tässä tuskin tarvitaan kahta tuiskahtelevaa naisihmistä keskenään riitelemään, menevät vain asiat vielä pahemmin solmuun. Mietin vain, että onkohan opettaja nyt ihan ammattitaitoisesti ja korrektisti tässä asiassa toiminut.

Mutta se siitä.

Yksi autoistamme vaihtoi siis eilen omistajaa, ja kyseessä oli Mazdamme, jolla minä olen pääosin ajellut. Tuntui hieman orvolta tänä aamuna ajella vähän vieraalla autolla, tosin mies ystävällisesti antoi minulle sen paremman nykyisistämme käyttöön. Toivottavasti "Lillini" nyt on jatkossa hyvissä käsissä, oikein mukavalta tuo nuorimies kyllä vaikutti, ja kuulema auto tulee pistäytymään jatkossakin Vihdissä, kun pojan perheellä on mökki jossain meilläpäin. Onneksi en ehtinyt tuohon autoon reilussa kahdessa vuodessa erityisen syvää emotionaalista suhdetta luoda... =)

Olin eilen tosi väsynyt kirpparilta kotiuduttuani, väsynyt mutta tyytyväinen, sillä tavaraa taas lähti roppakaupalla. Saa olla nyt kuitenkin muutaman viikon tauko ainakin kirpparireissujen kanssa, muutakin puuhaa kun elämässä saisi olla ja onkin. Lankahamsteritouhuilu kun on jäänyt heti alkuun kaiken muun jalkoihin, mutta korjasin asian eilen illalla.

Minullahan on tässä hommana muistaa kaveria kaulaliinalla, eikä se kaverin kaulaliina ole vielä valmistunut...  Mutta eilen illalla totesin, ettei ole mukana kulkevaa käsityötä, ja mikä sen paremmin sopisikaan siihen kuin työ, jonka ohje on jo selkärangassa ja pariin otteeseen kokeiltu. Joten tuumasta toimeen ja tänä aamuna pakkasin langat ja sopivan pyöröpuikon uskolliseen kässäpussiini. Olen moneen kertaan käännellyt ja väännellyt lankavalintaa mielessäni ja käsissäni, ja aina nakannut lankoja takaisin laatikkoon tuskailleen asian kanssa, mutta nyt, tänä aamuna, kun oli pakko tehdä nopea päätös, se lopultakin onnistui. Neulomisen pääsin aloittamaan työmatkalla... ihan tosi. Turuntiellä oli vaihteeksi onnettomuus ja jonossa seisoessa loin silmukat ja pääsin kuin pääsinkin tikuttelemaan pari riviä, ennen kuin liikenne taas alkoi vetää. Naapuriautosta bongasin tosin pari hämmentynyttä katsetta... =)

Illalla aloitin sen sijaan jo pitkään mielessä pyörineen työn. Minulla on ollut jo jonkin aikaa jemmassa veljeni jenkeistä tuomia paksuja samettilankoja, yksi kerä kutakin väriä. Nuo värit tosin ovat painoltaan 130 -166 g välissä, punnitsin huvikseni jokaisen ja kaikki olivat eri painoisia... Lisäksi minulla on jossain vaiheessa joltain blogi- tai IhanItse -tuttavuudelta ostettua Novitan Ravenna-samettilankaa, sekä pari orpoa kerää jotain muita, jostain aiemmasta projektista jääneitä samettilangan jämiä. Kasasin siis sohvalle kaikki samaan värimaailmaan kuuluvat, kaivoin tarvikepakistani 8 mm:n virkkuukoukun ja annoin mennä. Uusi kassi on muotoutumassa hyvää vauhtia, ja tuon kassin myötä saan ainakin kulutussaldoani kaunistettua kummasti. Huolimatta jämäkästä langasta ja kiinteillä silmukoilla virkkaamisesta jälki on kuitenkin hieman reikäistä, joten tuohon kassiin täytyy joka tapauksessa vuori tehdä. Täytyykin vähän katsella sillä silmällä kangasvarastoja, josko sieltä löytyisi sopivaa vuorikangasta vai pitääkö mennä kangaskauppaan käymään... Minulla on nimittäin oikeasti pula kassista, sillä viime talvena neulomani harmaa laukku otti ja hajosi. Tai siis laukun hihnankannattimet hajosivat, eikä varmaankaan olisi suuri työ niitä korjata, mutta onhan uusi kassi aina uusi kassi... =)

Eli vauhdissa on sekä kotikäsityö että mukana kuljetettava, joten hyvällä mallilla mennään! Ja nyt lounaalle...