Se sitten siitäkin viikonlopusta. Lauantai kului ahkerasti huhkien noissa vanhoissa järjestöpuuhissa, joista Luojan kiitos saan pysyä poissa suurimman osan aikaani. Tottahan oli mukavaa pitkästä aikaa keikailla feresissä ja jutella mukavia ihmisten kanssa, mutta aika aikaa kutakin... Töitä sai tehdä aikaisin aamulla ja myöhään iltapäivällä hiki hatussa, että siinä välissä olisi ollut mukavaa ja helpon oloista oleilua... Sain vielä vasemman nimettömäni kipeäksi, kun se jäi hissin oven ja pöydänreunan väliin - ei ollut ihan helppo saada isoa ja painavaa pöytää ulos hissistä, kun kantokaverina on 40 vuotta iäkkäämpi ja toinen käsi kipeänä kulkeva hentoinen täti. ja ketaleen hissinovikin vielä, ei usko, ettei saa mennä kiinni kun on käsi välissä...

Sunnuntai sen sijaan kului lössytellessä, istuin muutaman muun lätkämamman kanssa Keravalla jäähallissa katsomassa, kuinka pojat pelasivat surkeasti... Hävisivät jokaisen pelinsä, ei siinä mikään auttanut. =( Ei ollut esikoisen naama erityisen aurinkoinen, kun illalla ajelimme kahdestaan kotiin, isäntä lähti Keravalta suoraan työmatkalla tuikattuaan vielä parkkiksella käteeni pienen lahjapaketin sekä Viivin ja Wagnerin seikkailuista kertovan pokkarin. Muistihan sentään syntymäpäiväni... =) Ei, en ole vielä avannut pakettia, merkkipäivä kun on huomenna!

Kävimme vielä kotimatkalla kaupassa ja hakemassa Kuopuksen vanhemmiltani - neiti oli koko viikonlopun reissussa heidän kanssaan, kävivät vaunun kanssa Hangossa. Ja eipä siinä sitten muuta juuri ehtinyt kuin komennella lapset iltapesuille ja nukkumaan, sen verran myöhään kotiin tultiin.

Vanhempani kun lähtevät viikon lopulla Keniaan, tulee lasten iltapäivähoidosta huolehtimaan tuttu, vanhempi täti-ihminen, Aino. Olen tässä jo aikani miettinyt, että pitäisi tehdä hänelle huivi lahjaksi, kun aina yhtä ystävällisesti tulee lapsiani hoitamaan, ja lauantaina Aino ihastelikin feresihuiviani ja kyseli, josko hänelle tekisin mustan huivin feresin kaveriksi. No, tottahan lupasin, ja heti eilen kaivoin laatikoistani mustaa seiskaveikkaa mukaan Keravalle. Mutta hopsis vain, ptruu ja seis tässä välissä... en yleensä pidä tapanani nurista Novitan langoista, mutta nyt kyllä otti kupoliin! Tuo musta seiskaveikka ihan narisee sormissa, tuntuu kuin olisi 75 % tekokuitua eikä ehkä ihan sitä 25 % villaakaan... Ja lanka takertuu "itseensä" niin, että piti sitä pariinkin otteeseen selvitellä, että sai nätisti kulkemaan kerän sisältä. Omituista, johtuuko tuo mustasta väristä vai onko sattunut vain jotenkin viallinen erä? Aloitin kyllä huivia tehdä, mutta sitten alkoi itseänikin inhottaa langan käsittely niin, että purin kaiken tekemäni ja nakkasin langan takaisin laatikkoon. Täytyy miettiä, mitä tekisi moisella langalla.

Onneksi on hyvät varastot, toisen laatikon pohjalta löytyi mustaa Floricaa, ja siitä lähti huivi sitten uudestaan syntymään. Nyt on muuten varmaan ennätys kohdallaan, minulla on neljä huivinalkua yhtä aikaa tekeillä... start-itis taisi iskeä minuunkin...

Vaaleanpunapätkävärjätty nallehuivi edistyi perjantai-iltana jonkin matkaa, mutta vihreä nallehuivi ei enää iske yhtään. Harmaa wool-huivi - se ainoa neulekaveri - odottaa edelleen seuraavia mallikertoja, kun ei ole yhtään aikaa keskittyä ohjeen lukemiseen, pöh!

Tämä aamu alkoi herttaisesti, kun piti viedä Kuopus paikalliseen terveyskeskukseen verikoetta varten. Edellinen kerta Lastenklinikalla oli vielä hyvässä muistissa, joten lätkäisin emlat molempiin käsivarsiin tuntia ennen oletettua kuppausta. Ei auta, Kuopus pistää hanttiin kuin kiljuva jalopeura, ja suonet pakenevat kuin taikaiskusta. Taas tarvittiin aika lailla suostuttelua, kaksi (2!) kuppaustätiä ja äiti avuksi, että saatiin käsivarret suoristumaan. Ensimmäisestä kädestä löytyi suoni mutta veri ehtyi, ja sitten piti pistää uudestaan. Toisesta sitten lopulta saatiin riittävästi tavaraa testeihin... Ei ollut aamu kiva, ei äidille eikä tyttärelle. Ehkä päivä tästä vähän paremmaksi vielä muuttuu, ehkä...