Näin meillä kotiudutaan mökkiviikolta: kannetaan laukut sisään, sitten iiiisoiso säkillinen pyykkiä (siis kaikki pestävät yhden pussilakanan sisällä), sitten tutkitaan postit ja sitten isäntä lähtee lätkäjoukkueen "suunnittelu"tapaamiseen... Kuopus istahtaa television ääreen ja Esikoisen kanssa käydään Hyvin Vakavaa Keskustelua.

Esiteini kun on kunnostautunut viime aikoina ensin rikkomalla varsin kalliin kännykkänsä. Kun isäntä ja minä sitten ilmoitimme, että uutta ei tipu huolimattoman käytön vuoksi, otti Esikoinen käyttöön sen ihkaensimmäisen, viisi vuotta sitten saadun ja jo vähän resuisen kappaleen. Toissailtana mökillä nuoriherra sai päähänsä laittaa kännykän limsalasinsa päälle, ja hyvä että ehti sanoa, että "älkää tiputtako sitä sinne", kun känny jo putosi lasiin. Siis limsaa täynnä olevaan lasiin. Että hellurei ja hyvästit sillekin kännylle. Nyt on sitten kuopuksen armollisella suostumuksella käytössä vuodelta kivi ja kirves peräisin oleva, mammalta aikanaan kuopukselle ihan ekaksi kännykäksi annettu vehje.

Muutenkin käytiin keskustelua siitä, millaista on käytös viime aikoina ollut. Minä totesin ykskantaan, että jos minä ja isäntä käytämme Esikoisen rakkaaseen harrastukseen aikaa, rahaa ja vaivaa (eikä ihan vähän näistä yhtäkään!), niin me teemme sen hyvän hyvyyttämme ja siksi, että haluamme antaa lapsillemme kaiken hyvän, minkä vain voimme. Siitä syystä minulla ja meillä on kuitenkin omasta mielestäni oikeus olettaa, että meitäkin kohdellaan hyvin. Vastataan asiallisesti, kun asiallisia kysytään, hoidetaan ne omat, pienet velvollisuudet ja käyttäydytään noin muutenkin hyvin. Näissä asioissa on Esikoisen kohdalla ollut viime aikoina enemmän kuin toivomisen varaa. Totesin, että metsä vastaa juuri niin kuin sinne huudetaan, ja jos kaikki Esikoiselta tuleva kommunikaatio alkaa olla näsäviisailua, kettuilua ja älyvapaata "noehkä, miksi?" -linjalla liikkuvaa, niin eipä ainakaan tästä metsästä jatkossa ole syytä odotella mitään kovin viehkeitä vastauksia. Toivotaan, että viesti nyt meni kerralla perille.

***

Mutta ei tässä nyt pitänyt tuota Esikoista vain mollata. Käsitöitä olen tehnyt, kirjoja lukenut ja muutenkin elämästäni nauttinut taas tällä viikolla. Tätiänikin kävin moikkaamassa, lapsia ilahdutimme menomatkalla Puuhamaassa pistäytymällä ja sellaista. Ainoa todellisen harmin paikka tällä viikolla oli se, etten päässyt ystäväni Maartsin pupusynttäreitä juhlimaan. Muh!

Palaan paremmalla ajalla valmistuneisiin käsitöihin ja muihin kuulumisiin, nyt on uunissa makaronilaatikko ja pöytä kattamatta.